perjantai 19. joulukuuta 2014

Genalla askel hukassa agilityssa


Tiistaina 9.12 Genan kanssa Laun treeni. Kouluttaja oli kehittänyt parista kisaradan pätkästä lyhyen radan pätkän meille treenattavaksi ja kaksi erilaista versiota. Genalla oli hyvä draivi treeneissä päällä ja hyvin teki hommia, mutta jostain syystä tuntui hypyissä arpovan koipiensa kanssa. Etenkin takaosa tuntui olevan hukassa, tai ainakin näytti omaan silmään oudolta ajoittain hypyillä. :( Rämisteli myös rimojen kanssa :( Eka pätkä 1-11, jossa otin kakkosel päällejuoksu+persjättö ajatuksella jolloin takaakierto ok. Neloselle rytmitystä josta putkeen. Omalla liikkeellä takaakierto ja sitten A:lta takaakierto, josta kepeille. Meidän haastavampi puoli, mikä toimi välillä. Koutsi teki huomion, että kun en aloituksessa kiirehdi/rynni niin kääntyi paremmin kakkosväliin. Loppu meni ok. Toinen pätkä 21-30, nyt otin menosuunnasta mukaan ja 24 pientä ennakointia, jotta ei venynyt linja ja putkeen 0-kulmasta mikä ei tuottanut ongelmia. Koutsi ei tästä ohjauksesta itse tykkää, joten halusi että kokeilen pakkovalssin vaikka 0-kulma toimii meille. Tein sitten yhden version pakkovalssilla, mikä myös toimi. Putkesta takaakierto ja A:lta kepit ja loppu sama. Hieman treenin jälkeen mietitytti Genan hypyt....


Tiistaina 16.12 päästiin taas Genan kanssa agilitya treenaa koulukiireiden lomasta. Ei siis tietoa miten nyt mahtoi liikkua/hypätä. Vaikka meillä oli valmis ratapohja, tehtiin tänään pieniä pätkiä, mikä oli minusta mukavaa vaihtelua treenaamiseen, koska tuntuu että aina vaan rataa ja rataa, kun olisi tekniikkaa kiva myös tehdä. Alkuun tehtiin kepeillä pujoittelua seinään päin ja sekä samalla yritin ottaa sivuetäisyyttä. Otin putkesta vauhtia, jolloin oma asettuminen ja ohjaus kepeille helpompi. Koutsi toimi etupalkan haltijana, alkuun Gena tätä protestoi komentamalla, mutta nopeasti tajusi että tekemällä oikein sen vaan saa. Oik puolelta ohjaten meni hyvin seinää kohti, sekä sain irrotettua itseäni. Sitten tehtiin hypyltä kepeille takaaleikkauksella. Ensin kokeilin poispäinkäännöllä, kun en heti tajunnut mitä koutsi halusi, mutta sekä poispäinkäännös että takaaleikkaus toimi ja mie olin niin haltioissani kun siihen sain vielä sivuirtoamisen samalla :D

Toisena tehtävänä tehtiin irtomiamista eteen eli radan loppusuora (26-29 valk), josta tehtiin ekan pätkissä ja sitten koko pätkänä. Genalla oli hyvä draivi, mutta jostain syystä kahdesti rysäytti päin rengasta (ekana renkaan sivuun ja sitten alaosaan) oikein kunnolla :( Oliko koiran huolimattomuus, oliko huomio minussa vai katse jo seuraavassa hypyssä (rengas yllätys), vai koiran lihaksistossa ongelmaa?? Gena onneksi näytti olevan ok törmäyksien jälkeen.

Viimeisenä tehtävänä 6-8valk, jossa hypyltä putkeen lähetys itse jääden putken taakse ja kirmaten tekemään persjättö kun koira putkessa ja lähetys kepeille. Meni ok putkeen kun muistin olla rynnimättä väärällä hetkellä, persjätön kyllä ehti. Kepeille koutsi halusi että lähetän, enkä käy pyöristää linjoja, kyllä Gena löysi sen aloituksen itsekin.
Hyvä treeni, mutta hieman harmitti Genan rengas rysähdykset.


Keskiviikkona (17.12) pääsin jälleen Genan kanssa Kiitorekun treeneihin ja Kirsi oli meitä koutsaamassa. Tein aloituksessa ensin pakkovalssin, mutta muutin ihan vain vienniksi, mikä olikin yllättävän hyvä ratkaisu. Valssi kolmoselle ja putkeen. Vitoselta oik takaakiertoon + päällejuoksu kutosella ja lähetys putkeen. Kasi putkelle pakkovalssi ja persjätöllä mukaan hypyt josta puomille. Sitten minulla oli tenkkapoo mitä teen, joten ratkaisu oli takaaleikkaus (karkasi kauas, eikä meille muutenkaan paras ohjaus) + valssi ennen A:ta. Siiten vaihdettin valssi + valssi ja johan toimi. Viidelletoista takaakierto + päällejuoksu ja kepeille toimi hyvin kunnes alkoi väsyä (sitten aloitus kepeil sekosi). Rengas meni ongelmitta treeneissä. 18 ennakoivavalssi, josta putkeen ja valssilla mukaan putkelta ja jaakotus jolloin koira kääntyi tiukasti ja sain ohjattua paremmin putkee (ei tullut takaaleikkausta kuten ekalla ohjauksella kun tein vaan valssin). Putkesta koira mukaan ja maaliin :)

Tosi hyvä juttu, että Kirsi piti treenit, koska pääsin kertomaan miun huolesta miten Gena tällä hetkellä menee agilityssa fyssarikäynnin jälkeen (nyt venytelty ja jumpattu takaosaa + syviä lihaksia reilusti), ensin ei pujoittelu sujunut ja sitten rimat kolisi, sitten rengasta päin hyppyjä ja nyt kiitorekun treeneissä taas näin hyppäävän oudosti (takaosa vaikutti hervottomalta). Kirsi seuraili Genan menoa erityisesti toivomuksestani, ja huomasi saman. Hyppytekniikka huonompi kuin ennen, venyttää kyllä takajalat mutta takaosa elää, puomilla haparoi etusalla (teputti), takaakierroissa erityisesti tiukkaan kääntyminen + hyppy oli jotenkin hidas ja Gena haki ponnistusta. Väsyessään, myös keppien aloitus alkoi haparoida. Kirsi uskoo että lihaksisto kyse, takaosassa voipi olla jotain (kopeloi, mutta lämpimät lihakset tuntuivat ok:lta). Mietittiin myös, että kun nyt aloitettu uudet jumpat tiiviisti, niin voi olla että sekin voinut aiheuttaa hieman takaosan hahmotus ongelmaa tai uudenlaista kireyttä/lihaskipua. Pitää fyssariin olla yhteydessä ja varailla tammikuun alkuun aikaa, toivottavasti kyse lihaksistosta mikä saadaan kuntoon, että ei ole mitään muuta. :/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti