sunnuntai 19. toukokuuta 2013

KKS kisaviikonloppu & match show

Perjantaina iltapäivällä lähdettiin Genan kanssa kahdistaan kohti Kotkan iltakisoja KKS:n hallille. Tuomarina oli heillä jälleen kerran Pertti Siimes. Tiedossa oli kakkos luokkalaisille agi ja hyppyrata. Turisti Fanny sai tällä kertaa jäädä kotia, kun meni aloittamaan juoksut alkuviikosta. Tietyllä tapaa oli jopa mukavaa lähteä vain Genan kanssa liikenteeseen, tuli vanhat ajat mieleen kun Fannya ei vielä edes ollut.Tänään lähdettiin siintä, että pysytään lähdössä. Pari häiriö harjoitusta hallissa ennen omaa vuoroa (lähdettiin toisena, mikä oli mainiota. En päässyt seurailee muiden ratoja). Radalle lähdöissä en tarkoituksella yrittänytkään hirveän kauaksi perjantain radoilla, että sain varmasti pysymään paikoillaan. Tämä toimi ja sain ok lähdöt molemmille radoille, ei varastelua kummallakaan radalla.

Ensimmäisenä meillä oli agilityrata. Haettiin taas sitä asennetta kohdilleen ja hyvällä mielellä liikkeelle kun lähtö onnistui. Gena lähti hyvällä liikkeellä eteenpäin, eteni oikein kivasti. Jostain syystä kepit oli todella hitaat. Niihin paloi ihan liikaa aikaa. Puomin alastulolle, oli pantu ikävästi putki eteen ja tottakai mie menin sit ihan jäykkänä puristaen puomin vierusta jäkittäen, enkä edennyt rennosti reippaalla askeleella, joten Gena loikkasi alastulon. Ohjauksellisesti oli paljon parannettavaa, huonoja valintoja tein ja ajoittain meno oli hitaan puoleista. Tuloksena 5vp ja +2.69 = 7.69, jolla ei juhlittu. sij9

17.5. Agilityrata

Toisena ratana oli hypäri. Rataan tutustuessa mietin kuumeisesti, että miten ohjaan keppien jälkeen lopun, enkä saanut siihen selviitty. Halosen Niina sanoikin miulla radan jälkeen että liikkeeni oli jäykän näköistä, varmasti epävarmuus paistoi. Ja se myös näkyi Genassa, joka liikkui tosi tahmeasti. Ja lopusta selvittiin ihan hyvin, ehkäpä juuri siksi kun koira ei edennyt ja miulla oli aikaa. Ja edelleen tunnuin tekevän huonoja ohjausvalintoja, etenkin kun koira liikkui hitaasti, miksi en idiootti tajunnut keskenkaiken vaihtaa ohjauksia. Jos on hidas koira, ei kannata ohjata takaa vaan edestä vedättäen..mut enhä mie sitä tehnyt :(( Molemmissa radoissa olin iloinen, että keppiväli löytyi, vaikka vauhti oli hidas.Radalta 0vp, mutta aikaa meni aivan liikaa +2.28, joten tulos 2.28 oli sij 5.

17.5.13 Hyppyrata

Lauantai aamuna Genan kanssa uudestaan auton nokka kohti Kotkaa ja KKS hallia. Pertti Siimes jatkoi tuomarointia. Tällä kertaa lähtöhuki oli lähellä puolta väliä, mutta hyvin sain itseni pidettyä pois radan viereltä katsomassa muiden menoa. Itselle se nykyää tärkeää ettei ennen omaa suoritusta saa katsoa muiden suorituksia, ettei tule kilpailu viettiä, jolloin alan puristaa. Kun pitää saada se rento treeni meno päälle. Nyt viikonloppuna tuntui siltä taas etten turhia puristanut vaan keskityin vain meidän suorituksiin.

Ensimmäisenä oli taas agilityrata, mikä oli hyvä asia. Tänään olin paremmin kartalla Genan ohjauksen kanssa. Valitettavasti yksi paha oma kämmi kävi, eli tein virhe arvion. Pussin jälkeen takaaleikkaus kuten eilenkin. Eilen meni sulavasti, nyt rynnin liikaa jolloin miun vauhti pysähtyi ja jouduin huitoo koiraa yli hypyn, jolloin seuraavan hypyn rima tipahti...voi miksi en tehnyt persjättöä kun aikaa ois ollut enemmän kuin laki sallii. Tänäänkin kepit oli hitaat, välit löytyi hyvin. Yritin vähän kannustaa kepeillä reippaammaksi, mutta en kamalasti uskaltanut. Puomilla tsemppasin itseäni eli käskin itseäni juoksemaan ja luottamaan koiraan. Gena kulki puomin vähän hitaasti, joten jouduin vähän oottelee, mutta otti kontaktin. 5vp + 2.31 joten 7.31 saatiin tulokseksi ja sij 4.

18.5.13 Agilityrata

Toisena rata taas hyppyrata. Nyt tahdoin oikeasti panostaa ohjaukseeni ja kulkea koiran edellä, ei mitää idiootteja ratkaisuja (takaaleikkauksia). Jos pe iltana oli vaikea hyppyradan loppu, nyt tuotti neljä ekaa estettä päänvaivaa, mutta hyvin niistä selvittiin kun päätin riskillä kokeilla Genan lähdössä pysymistä ja hienosti pysyi :D Kaikin puolin olen tyytyväinen ohjaukseeni hypärillä, koska kuljin koiran edellä jolloin tuntui, että koirakin liikkui. Harmittava yksi unohdus kävi. En vienyt valssia loppuun tarkasti ja Gena pääsi livahtii ohi, jolloin tuli tyhmä kielto ja aikaa tuhriintui :(( Muuten niin mahtava rata omasta mielestäni. Tuollaista ohjausta muuten kyllä saisi enemmänkin viljellä. Radalta 5vp + 2.83 elikkäs tuloksena 7.83 ja sij4.

18.5.13 Hyppyrata

Puhtaat radat jäi meitä odottelee, mutta oli näissä radoissa hyvääkin, etenkin la sain paljon hyviä kokemuksia. Luotin koiraan ja tajusin viimein ohjata mahdollisimman paljon edestä. Töppöstä vaan toisen eteen. Ja kepeillä oikeat välit löytyi, vauhti kylläkin oli jostain syystä hukassa kepeillä.

Lämmittely ja jäähdyttely seurana meillä oli Halosen Niinan göötti pojat. Gena sulautui joukkoon oikein mukavasti. Harmi ettei Fanny ollut mukana juoskujen takia, siinä olisi silmä levännyt 4 göötin menoa katsellen. Noh, kyllä noiden kolmenkin meno oli mukavaa katseltavaa.

Videoista suuri kiitos Niinalle.

Jotta viikonlopun touhut ei jäisi vain agilitykisoihin, suunnattiin Juulin ja koirien kanssa pienen pähkäilyn jälkeen Lappeenrannan linnoituksessa olevaan mätsäriin. Porukkaa oli oikein reilusti tullut paikalle, vaikka mustat pilvet parveili yllä ja vähän ripsikin ajoittain (ei onneksi kastellut). Ilmoitin Fannyn ja Genan pieniin koiriin, Fanny pääsi mukaan vaikka olikin juoksut :) Huomasi kyllä, että oli vähän murkkua esillä, kun alkuun nenä yritti mennä maahan ja keskittymiskyky ei niin hyvä kuin esim Imatran mätsärissä, mutta kehässä meno sitten parani koko ajan. Liikkeet esitti kehässä tosi kivasti. Pöydällä oli varma, antoi käpälöidä ja seisoikin. Maassakin sain asetella tassuja rauhassa. Saatiin pun nauha :) Juulikin sanoi, että kyllä se takakorkeus vaan liikkeissä korostuu turhankin paljon :(( Gena nopeasti hihnan päähän ja kehään. Jestas toinen oli ihan täpinöissään, hyvä että karvoissaan pysyi. Liikkeet esitti todella reippaasti ja seisoa tapitti niin hienosti. Pöydälläkin oli yllättävän varma. Tuntuu et pöytä parantunut huomattavasti sitten virallisten kehien. Gena yllätti ja otti pun nauhan.

19.5.13 Gena PUN2
Punaiseen kehään sit kahdella koiralla, jotenka Juuli ihanainen nappasi Fannyn itselleen ja pääsi kakaraa esittää. Juulille iso kiitos Fannyn handlauksesta tälläkin kertaa :) On tutumpi kuin Gena, joten parempi niin päin. Fanny myös tottunut "vieraan" esittämänä olemiseen.  Keskityin niin Genaan etten nähnyt lainkaan miten Fanny meni Juulin kanssa. Fannya ei tänään palkittu ja Juuli oli kuullut sivukorvalla selitystä siihen suuntaan ettei tuomari halunnut palkita kahta samanrotuista koiraa (oli selkeästi ollut puhe gööteistä). Joten Fanny tänään pun ei sij ja Gena räjäytti pankin ollen PUN2. Että Genaa oli ilo esittää kun toinen oli niin fiiliksissä ja iloinen :D Juulin Nova oli pun ei sij.

Toivottavasti mätsäreitä olisi vielä, Genaa pitää saada vietyä kehään kun toinen niin kovin siintä syttyy! Sen olen päättänyt, että kuhan ikää tulee Genalle vielä, saapi kyllä veteraani kehässä käydä pyörähtää omaksi iloksi.

 

torstai 16. toukokuuta 2013

Hamina KV viikonloppu

Perjantai (10.5) aamuna kuudelta liikkeelle ja kurvaus Juulin luokse. Fanny pääsi Juulin hoivaan viikonlopuksi. Fanny oli ilmoitettu Haminan näyttelyyn, mutta sekä minä, että kasvattaja estyttiin lähtemästä itse näyttelyyn. Juuli ihanana oli halukas ottamaan Fannyn matkaan ja esittämään kehässä. Juuli kurvasi Fannyn ja Novan kanssa matkaan, viettivät päivän Pilvin luona lenkkeillen ja kuvaten sekä pesten koiria. :)

Viikonlopun jengi: Tinka, Verna, Turo, Nova, Naava & Fanny
Lauantaina Fanny pääsi nuorena kehään ja oli ainut nuori narttu. Tuomarina oli Gunnar Nymann Tanskasta, jolla oli tarkkalinja. Seitsemän gööttiä esitettiin kehässä. 2xH, 2xEH, 3xERI. Tuomarille oli todella tärkeää, että koira liikkuu hyvin ja hänelle sai liikkeitä esittää enemmänkin kehässä. Fannylla selkäesti tuomari kiinnitti huomion liikkeisiin ja takakorkeuteen mikä laski varmasti arvostelua.

Fanny 16kk
Arvostelu: 16 kk, vahva narttu. Hyvän muotoinen pää. Hyvä ilme. Hyvn väriset silmät. Leikkaava purenta. Hyvä kaula. Tarpeeksi vahva ylälinja, mutta hieman korkea takaa. Riittävästi eturintaa. Hyvä pituus rintakehässä. Hyvin kulmautunut. Hyvät luut ja jalat. Polvien tulee olla taipuisammat, jotta olisi draivia. Hieman löysä edestä. Hyvä turkki ja väri.

Hamina KV kehäss EH1

Fannyn viikonloppu reissu vähän venähti ylimääräisellä päivällä kun alunperin oltiin sovittu, että Juuli tulee sunnuntaina kotia, mutta Juulin auto olikin toista mieltä ja jätti Haminan rampille... Päätettiin sitten yhteistuumin niin, että ovat vielä yhden päivän Kotkassa. Mie hain sitten maanantaina Juulin ja koirat tavaroineen ja Juulin isä huolehti autosta. Fanny on kyllä niin ihana reissaaja. Sitä ei yhtää haittaa matkaaminen ja muualla yöpyminen. Toisin kuin Gena joka selvästi viihtyy parhaiten kotona. Nytkin iloisesti tervehti ovella ja sitten omia juttuja puuhaamaan. Toinen niin viihtyy laumassa. Kotosalla sitten rupesi ensi alkuun kokeilee saisko huomiota, tais olla hänestä turhan "rauhallista", liian vähän porukkaa. Fannylla myös tuntui vähän korvat olevan hukassa...Genahan  oli viikonlopun hyvin tyytyväisen oloinen kun sai hetken omaa rauhaa ja täyden huomion. Pääsi pari tallireissuakin heittämään. Genahan tutki Fannyn hyvin tarkkaan, ei meinannut haistelusta tulla loppua. Noh, vielä ei silloin paperiin jälkeä jäänyt vaikka nuolemista oli havaittavissa illalla, mutta tiistaina sitten jo selkeää, juoksut alkoivat. Onhan niitä juoksuja odoteltukin. Nyt rauhassa juoksut ohi ja sitten suunta eteenpäin. Terveystarkki Fannylle suunnitteilla 2014 talvelle kun 2v täynnä.

Fanny 16kk
Kesäksi nyt suunnitteilla Fannylle muutamia näyttelyitä, vähän vielä auki mihin kaikkiin olla menossa, mutta kyllä se tästä rupeaa aukee varmasti. En vaan tiedä saanko enää Fannya itse ollenkaa esittää kun tunkua rupee olemaan. Juuli tahtoo, Emmi tahtoo ja nyt myös Pilvi ilmaissut hallukkuutensa päästä kehään :D Kohta pitää vissiin arpoa tai vetää pitkää tikkua ;) Fannyn myös tarkoitus aloittaa keppi ja kontakti tehotreeni kun minulla nyt koulusta kesäloma, ehkä tuota aikaakin olisi vähän enemmän kuin alku vuosi. Genan kanssa tilanteen mukaan agilityradoilla käydään. Niin ja se toko, siihenkin pitäisi panostaa molempien kanssa.

<3
Fanny ja Verna hippasilla
Fanny heitti talviturkin
Fanny valmistautuu perjantaina lauantain näyttelyyn :D
Ihan juurikin sen näköinen, että menossa kehään seuraavana päivänä
Toinen on niin iloisen näköinen
Kuvista iso kiitos Juuli, Pilvi ja Emmi

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Myllymäessä seikkailemassa

Juulin kanssa nyt yritetty nähdä kun molempien kiireiset aikataulut vain antaa periksi. Tällä kertaa (8.5.) päätettiin suunnata koirien kanssa Joutsenon Myllymäkeen retkeilee. Kelikin suosi oikein mukavasti meitä, aurinko helli ja lämpötilan nousi ihan T-paita keliksi. Mukana matkassa oli Gena, Fanny, Taavi ja Nova. Hilma edelleen Salossa pentusia hoivaamassa, joillakin alkaa olla ikää jo nelisen viikkoa. Hui, miten aika rientää.

Päätettiin ettei lähdetä tuttuja reittejä pitkin vaan lähdettiin ihan vain seuraamaan yhtä merkittyä reittiä ja katsomaan millaisiin maastoihin/paikkoihin se meidät johdattaa. Yhdessä vaiheessa jo pelättiin, että loppumatka on vain tiellä kävelyä, mutta ei onneksi. Päästiin metsän suojiin. Ajoittain opasteet olivat heikosti merkitty puihin, mutta eteenpäin päästiin. Yhdessä kohtaa tajuttiin jopa olevamme päätyneet tuttuun paikkaan, joten loppu matka meni sujuvasti suunnistaen kohti autoa. Matka kilometreinä jäi hämärän peittoon, mutta aikaa meni kolmisen tuntia ja jalkapohjat oli hellänä.

Oikein onnistunut reissu kaikin puolin. Omat koirat ainakin alkoivat loppu matkasta jo vähän rauhoittua ja tasaantua. Eikun joku kerta taas uusiksi. Kuvia tuli otettua vain valitettavasti muutama alkumatkasta.

Yllättävää että miun napero löysi uinti paikan
Gena joutui Taavi-buudelin hyökkäyksen kohteeksi :)
Ihania maisemia
Ajoittain vähän karumpaa maisemaa
Oltiin menossa kohti metsästysmajaa

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

4.5 Agi-Kotkat kisoissa

Lauantaina aamulla nokka kohti Pyhtäätä tyttöjen kanssa. Fanny sai lähteä turistiksi mukaan tälläkin kertaa. Tiedossa oli Agi-Kotkien agilitykisat. Kisat olivat ulkokisat ja meille ihka ensimmäiset tänä vuonna. Ei olla edes treeneissä korkattu vielä ulkona. Nyt sitten kylmiltään Tuija Kokkosen radoille. Olin ilmoittanut Genan kahdelle agilityradalle. Keli onneksi suosi, aurinko paistoi ja oli sopivan lämmintä.


Kuva suuntaa antava
Itse taas toitotin itselleni asennetta ja koska ulkona ei oltu menty tämän vuoden puolella, toiveissa oli ihan vain radalla pysyminen. Noh, jo itse lähtö tilanteessa homma karkasi käsistä kun Gena yllätti varastamalla. Joten ajatus ennakoivasta valssista koki kolauksen ja Genan linja venyi kakkosen jälkeen. Kontaktit otti radalla :) Kepeille ei ekalla yrityksellä löytänyt oikeaa väliä. Taisin olla liian innokas itse etenemään enkä odottanut tarpeeksi, että löytää välin. Gena oli muuten oikein mukava ohjata radalla. Kulki reippaasti ja oli innostunut. Alku hämminkien jälkeen ja keppi söhläyksen jälkeen mentiin kunnialla ja mielestäni mukavalla menolla maaliin asti. Pysyttiin radalla, mutta lähtö miuta ihmetytti miten niin karkeasti lähti ennen miuta... Tulos 5vp +2.50 eli 7.50 ja sij4. Jos alku plörinät ja keppi sekoilut olisi jätetty väliin, ois aikakin ollu suotuisampi.

Kuva suuntaa antava
Toiselle radalle sitten ajatuksella, että muuten samanlaista menoa, mutta lähdössä napakkuutta. Noh alkuun näyttikin, että Gena kestää, mutta sitten yks kaks vain ampaisi sieltä eteenpäin. Just ehdin kakkoselle tekemään takaakierron+valssin. 4 ja 5 tein takaaleikkauksen. Hyvällä vauhdilla Gena lähti etenee. 5 & 6 esteillä äkkäsi ratahenkilöt jotka oli suoraan edessä, niitä kohti ampasi, mutta onneksi pysyttiin radan sisällä ja suht nopeasti sain jatkamaan matkaa. A:lle suunnittelin takaaleikkausta, mutta tulikin alas sieltä vaikka sai hyvän etumatkan...Kepeillä sitten söhläystä eikä yhtään kuunnellut mihin väliin pitäisi mennä, joten kun koiran korvat oli aikalailla koko radan ollut missä lystää, päätin nakata koiran syliin ja poistuimme. Itsellä ei tällä radalla oma pääkoppa pysynyt kasassa vaan selkeästi v-käyrä nousi lähdön takia enkä saanut itseäni kasatuksi. Tulos HYL.

Alkuun olin todella pettynyt päivän antiin, mutta kun asiaa pyörittelin kotimatkan ajan, sain jo hyviäkin asioita mieleeni ja pettymys hävisi. Tottakai lähdöt järkytti, Gena pysynyt hyvin viime vuodet lähdöissä. Mutta toisaalta ei ole samanlaisella innolla radalla liikkunut, taisi olla jo yli latautunut. Tai mie en vaa osannut sitä käsitellä oikein. Ja olihan nämä ekat treenit/kisat ulkona tänä vuonna. Pitää vain olla erityisen ylpeä kun Gena oli niin innokas ja reipas, koko viime vuosi meni sen löytämiseen/kehittämiseen. Niin ja kontaktit mitkä mentiin niin otti. Tästä vain eteenpäin. Lähdöissä tarkkuutta!






Kuvista kiitos Martta Ala-Krekola ja Maija Aapalahti


keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Orrai polku & Fannyn kontakti treeni 29.4

Juuli on saatu etelään pohjoisesta ja viimein jopa ihan Lappeenrantaan asti, joten Juulin kaappaus aamulla mukaani ja auton nokka kohti Savitaipaletta. Suunnattiin Partakoskelle ja siellä Orrai polulle, jossa ei olla aikaisemmin käyty lenkkeilee. Tiedossa oli reilu 10km lenkki ja tottakai myö vielä vähän päätettiin poiketa peruspolulta vanhemmalle polulle, mikä kiemurteli Kuolimon rantaa pitkin ja jyrkkiä kallioita. Jestas, että olikin jalat hapoilla siintä kipuamisesta....eihän siinä jos kerran ois tarvinnut kavuta, mutta kun se oli jatkuvaa ylös, alas, ylös jne.... Mutta eihän se olisi miun ja Juulin lenkki ilman extream meininkiä. Juulilla oli vain Taavi matkassa, kun Hilma on edelleen Salossa (pentuja syntynyt 3kpl) ja Nova Kotkassa. Melkein siellä kallioilla kävellessä, totesin että on parempikin ettei etenkää Hilma ole paikalla ettei Fanny lähde idolinsa perään tekemään mitää tyhmiä kiipeilyja jne. Nytkin jo sain tykytyksiä kun Taavin kanssa saivat hepulin kallioilla ja Fanny kävi pari kertaa turhankin lähellä reunaa. Makkaraakin oltiin varattu matkaan, mutta jäi sitten syömättä kun kova tuuli ja kosteat puut tekivät yrityksestäni mahdottoman. Noh, eipä ainakaa poltettu mettää. Mahti reissu, eikun uutta suunnittelee.
Gena varpujen joukossa, vielä ei marjoja löytynyt

Litsläts
Tämä kuva kertoo kaiken: Fanny kahlaa vedessä ja Gena ei tassujaan kastele

Gena ei tainnut arvostaa Juulin syliä
Aurinkokin helli ajoittain
Mihin lie porukka säntäämässä
Ylös
Alas

Fanny vuorostaan sylissä

Fanny tarkkailee mitä Juuli tuo majasta
Ei meidän päivä
Possujuna
Tais olla hyvät aromit
Mitä mahtoi Taavi nähdä
Possujuna2
Taavi läks kattoo isojen lintujen perään, tytöt tyytyivät katsomaan Taavin touhuja
Kohmeessa oleva sammakko, joita koirat eivät edes huomanneet vaan talloivat yli
Fanny seurasi tarkoin Taavin touhuja
Kauniita maisema sai tuolla reissulla nähdä
Ku hetki oltiin ehditty istua kotona ja hengähtää lenkin jälkeen, oli aika taas kerätä kimpsut ja kampsut, ja lähteä Kiitorekun agilitytreeneihin. Fannylla oli vuorossa kontakti treenit ja seuranamme oli Enni Ticon kanssa. Tällä kertaa halusin haastaa Fannyn, ja Ticon annettiin olla hallissa samaan aikaan kun Fanny treenasi. Tähän asti oltu joko yksin tai max Gena ollut hallissa samaan aikaan. Kerran yritti mennä Ticon luo ja sitten antoi olla. Miten toinen aina osaakin yllättää minut. Jatkossa vain lisää häiriö treeniä, jos joskus vaikka ihan ryhmään mennään treenaamaan tai jopa sinne kisoihin eksytään, ei ottaisi niin kovia kierroksia muista paikalla.
Meillä oli kontakti esteinä puomi ja keinu. Puomissa halusin vinkkejä, mihin kiinnittää huomiota treenatessa. Olen ajatellut etten opeta 2on2off tapaa ja onneksi sain tähän kannatusta. Fanny sais mennä puomin viel reippaammin, mutta tosi hyvin juoksee kontaktin päältä, ei ajatustakaan hypätä tms...Päinvastoin kuin Gena, jolla vähän herkässä, mutta Genalla ei ole oikein koskaan ollut ajatusta miten tahdon sen kontaktit suorittavan. Miun tulisi treeneissä kiinnittää huomio että Fanny tulee pää alhaalla ja katse eteen suunnattuna puomin alas ja että aina vaadin loppuun asti alastulon, aina sama vaatimus. Genalla ollut kuhan osuu, Fannylla nyt ajatus että mahdollisimman alas tulee koskea. Kaverin kanssa treenatessa hyvä harjoitella vedätystä, eli apuohjaaja vedättää palkalla ja ohjaaja etenee eri vauhteja eri linjoissa. Koira oppisi että aina mennään loppuun asti, vaikka ohjaaja tekisi mitä vain. Hyviä vinkkejä, voipi olla että Genankin kanssa samoja kokeillaan, josko saataisiin kisatilanteita varmemmiksi kun treeneissä sujuu, mutta kisoissa paukkuu.
Keinun kanssa muhkea tyyny alastulon alle. Apuohjaaja laskee keinua, mie pidin hihnaa ja houkutin sekä kouluttaja houkutti/vedätti/palkkasi. Pari ekaa kertaa oli tosi varovainen, odottaa sitä että lähtee laskeutuu. Kun sai hetken huilata ja odottaa vuoroa katsoen Ticon menoa keinulla, johan oli rohkaistunut ja meni alusta loppuun ilman ylimääräisiä palkkoja. Vauhtia oli vielä käyntiä, mutta selkeä parannut ja olemuskin oli varmempi. Fannylle myös keinun alla oleva tyyny oli aluksi ihmeellinen ja sillekin astumista piti miettiä ettei vaan ole mitää koiraa haudattuna siinäkin ;) Paljon hyviä vinkkejä ja keinun kanssa suuri harppaus. :D

Treenien jälkeen otin Genan autosta ja mentiin Ennin & koirien kanssa metsälenkille. Koirat saivat siellä leikkiä ja peuhata. Tico ja Fanny leikkivät oikein kunnolla, painivat ja leikkivät hippaa. Tico rallatteli ojissa, Fanny onneksi jätti ne tällä kertaa väliin :)

Toivottavasti pian miun elämä vähän rauhoittuisi, ainakin koulun osalta, voisin ottaa sitten aikaa koirien treenaamiselle ja metsässä liikkumiselle!!!!!