lauantai 21. toukokuuta 2016

RTK1!


15.5. suunnattiin Fannyn kanssa Imatralle rallytoko kokeeseen. Edellisestä oli jo aikaa, oma kömmähdys oli yritetty unohtaa. Kokeeseen mennessä tajusin, että ulkokokeeseen ollaan menossa ja ei olla Fannyn kanssa ulkona treenattu :/ Hämäläisen Tiia on tiukka tuomari, mutta mukava. Rallytokossa en ole vielä ikävää tuomaria nähnyt, mutta taso eroja on. Osa on "lepsumpia" kuin toiset. Rata ei ollut vaikea, siellä oli liikkeitä, jotka kyllä osataan.

Ennen rataa otin parit treenipätkät, ja Fannyn ajatukset harhaili aikatavalla.. Harhailu jatkui radalla, jo heti ensimmäinen kyltti uusittiin, kun Fanny äkkäsi jotain maasta eikä saatu liikettä tehtyä. Uusinnalla ok. Askel oikeaan taas oltiin nenämaassa mutta kulki mukana. Vasen 360 oli hyvä. Sit kaks seuraavaa taas taisteltiin vain, pikku virheillä ja ajatuksien harhaillessa. Askelluksessa laskin väärin askeleet, tajusin tämän vasta kun olin jo lähtenyt suorittamaan seuraavaa tehtävää. Juoksu ja pujoittelu sujui hyvin, Fanny keskittyi miuhun, kerran hyppäsi miun käteen. Vasen täyskäännöksessä Fannyn ajatus taas harhaili, tämän jälkeen loppu sujui. Huhhuh, olipahan rata...


Tulos järkyttävän huono 72p... Noh oishan se ollut 82 jos mie en ois askelissa töpeksinyt, mutta silti. Rämmittin, mitä rämmittin, mutta hyväksytty tulos. Tuomarin kommentti kertoi paljon: "Osaamista on, mutta välillä ympäristö häiritsee liikaa".
Kokeen jälkeen pari ulkotreeniä eri kentillä, ennen seuraavia kokeita. Josko opin jotain....


20.5 iltakisat kotitantereella LPKYn pitämänä. Tuomarina oli Taru Leskinen, uusia tuomareita. Genan kanssa tuli tutuksi tuomariharjoittelijana muutamista kokeista viime vuonna. Fannyn kanssa totesin koepaikalla uudenlaista virettä, oli enemmän kiinnostunut minusta ja tuli kivaa pätkää. Lähdin omalle vuorolle hyvillä mielin, ei voinnut mennä huonommin kuin Imatralla. 

Alku alkoi lupaavasti kun Fanny äkkäsi maasta lihapullan palan kun oltiin kehäalueelle menossa. Minulla on nyt joku ekan kyltin syndrooma. Sitä oli Genan kanssa ja nyt Fannyn kanssa toine kerta kun eka kyltti menee uusintaan. Kyltiltä palattaessa lähtöalueelle päästiin perkeleen suusta, onneks sen verran hiljasella äänellä että vain mie ja Fanny se kuultiin. Sitten uudella asenteella rataa suorittamaan ja johan alkoi sujua! :)


Radalta 95p (joista uusiminen -3p). Tuomarin kommentti: "Kauniisti tsemppasit koiraa". Olin radan jälkeen niin ylpeä Fannysta. Nyt näytettiin taas mitä osataan ja miekin muistin laskee askeleet oikein. 



21.5 jatkettiin LPKYn kokeessa ALO luokassa. Loistavalla fiiliksellä saavuin kisapaikalle. Yhtään en yllättynyt että tänään radalta löytyi maahanmenoja, koska eilen niitä ei ollut yhtään. Kelihän oli sateinen, mutta verkatessa liikkeitä Fanny kyllä näytti ettei kostea keli häntä vaivannut. Hyvältä tuntui. Ja nyt päätin, etten hyväksy ekan kyltin sössimistä. En itseltäni, enkä Fannylta.

Ja se tehtiin mitä päätin, kuhan lähdöstä päästiin niin eka kyltti sujui mallikkaasti. Spiraalissa Fannyn huomio kerran herpaantui lopussa ja kerran pomppasi käteen. Kaksi muutakin kontr virhettä otettiin kun Fanny keuli. Mutta ne askeleet...voi saaakeli taas... Kaks ekaa istumista piti vähän toistaa käskyä ja oli yhdessä istumisessa vino, mutta miksi mie tein pari liian lyhyttä askelta....en ole koskaan moista virhettä tehnyt... Noh, nyt se virhe on tehty kans, ei tarttee enää tehdä. Mutta Fannyn tsemppiin ja tekemiseen olin tyytyväinen, vaikka pieniä kauneusvirheitä olikin.


Radalta siis 85p (joista -10 näistä miun askelista, muuten ois sama tulos tullut kuin eilen). Tuomarin kommentti: "Hyvin viet koiraa eteenpäin". Tuomareissa on eroja, sekä eilen että tänään Fanny päästi haukut lähdökyltillä, nyt niistä ei rokotettu mutta Imatralla rokotettiin. Mutta se hienoin asia.....Fanny sai RTK1 tuloksen!! 


Ylpeä koularin omistaja :)
Matka tämän päivän saavutukseen on ollut mielenkiintoinen ja vaihderikas. Viime syksynä Fannyn kyynärien takia agilityn ura päättyi minun päätöksestäni ja Genan innoittamana päätin, että Fannykin voisi lajia kokeilla. Ainut, vaan että Fannylla ei ollut tokotaustaa kuten Genalla. Fanny osasi istua käskystä, siinä oli kaikki. Lähdettiin ihan perusasennon, seuruun ja maahanmenon opettamisesta, toistoja ja treenejä riitti. Loppusyksystä päästiin jo vierailee rallytokotreeni ryhmässä, josta lopulta Fanny sai paikan kun Gena siintä joutui luopumaan. Tämä oli Fannylle tärkeää, koska on häiriölle niin herkkä, päästiin jo alusta lähtien häiriössä treenaa. 

Tälle vuodelle olin asettanut tavoitteeksi ALOn korkkauksen ja RTK1 loppuvuodelle, mutta neiti päätti, että kyllä tässä jo AVOa lähdetään tavoittelee kun niitäkin asioita ollaan treenattu talvesta lähtien. Fannyn kanssa joutuu paljon enemmän kokeissa miettimään muita ja häiriötekijöitä, kuin Genan kanssa. Fanny voi ailahdella radan aikana laidasta laitaan tai sitten tekee täysillä koko ajan. 

Mutta nyt nautitaan tästä saavutuksesta ja käännetään treenit kohti AVO koetta :)

Väsynyt koekumppani <3



tiistai 3. toukokuuta 2016

FI MVA!!!

Suuri haave omasta valiosta on viimein toteutunut. Tie ei ole ollut helppo ja Fanny on paljon jakanut mielipiteitä, mutta nyt se on totta :)

30.4 Kävimme Jaalassa ryhmänäyttelyssä. Ruotsalaisen Esalta saatiin hieno arvostelu ja ERI2 ilman SA:ta kun Esaa hieman häiritsi Fannyn sään takana oleva pieni notko liikkeissä. Ihmekkö se, kun yhdeksän pentua kantanut, hieman jo ylälinja parantunut jumpalla, mutta ei varmaan koskaan ihan palaudu.

1.5 Suuntasimme Tampereen KV:n. Ihmeen vähän (10kpl ilmoitettu, 7kpl paikalla) oli gööttejä, mutta muutama narttu kisasi sertistä. Meillä oli Unkarilainen tuomari; Juhàsz Istvánné Anikó. Tuomari ei arvostellut pöydällä, muutenkin käytti paljon aikaa koiran arvosteluun ja liikkeet olivat hänelle tärkeitä. Paljon ravuutti ja parina esitettiin edestakaisin liikkeitä kun mietti sijoituksia. Fanny jaksoi yllättävän hyvin, monta kertaa käydä kehässä. Vähän alkoi PN kehässä väsyä, tsemppaukseen reagoi hyvin. Mutta se tunne ja fiilis, kun tajuat mitä on juuri tapahtunut....karvat pystyssä, henki salpautuu ja kädet tärisee.... Fanny sai AVO ERI1 SA PN4 Sert -> FI MVA. SE ON SIINÄ!!!! Miun pikku sudesta tuli Suomen Muotovalio <3



Fannyn Sertit ja arvostelut:
Kotka KV 15.6.14 Kazmierski Andrzej, Puola AVO ERI1 SA PN1 Sert Cacib VSP
Femiininen ilme. Riittävän vahva, mutta ensinnäkin erittäin tyylikäs. Liikkuu vapaasti.

Kotka KV 16.8.15 Antonio Di Lorenzo, Norja AVO ERI1 SA PN2 Sert Va-Cacib
Erinomainen tyyppi. Erittäin hyvät kropan mittasuhteet. Erinomainen karva/turkki ja väri. Vahva luusto. Tarvitsisi paremmat lavat, kulmautunut hyvin takaa. Tarpeeksi leveä rinta. Erittäin hyvä liike.

Tampere KV 1.5.16  Juhàsz Istvánné Anikó, Unkari  AVO ERI1 SA PN4 Sert -> FI MVA
4-vuotias narttu, jolla hyvät mittasuhteet. Kaunis pää. Leikkaava purenta. Hyvä rinta. Vahva luusto. Seisoo oikein raajoillaan. Hyvin kulmautunut. Kauniit liikkeet. Oikeanlainen ylälinja. Melkein oikeanlainen hännän asento.



Kiitos Juuli kuvista