torstai 23. kesäkuuta 2016

Rauhallinen kesän alku...

Fannyn saavutettua RTK1 tunnuksen, siirryttiin hetkeksi nauttimaan vain olostamme....Ei vaineskaan, oma vamma kiusasi aikatavalla, joten piti hii'ata omaa vauhtia. Lenkkeilyä neidin kanssa harrastettiin miun tahtia kunnes pikku hiljaa aloin kuntoutua.

Nyt sopivasti juhannusviikolla päätin, että nyt riittä lomailu rallysta ja parit treenit hallilla käytiin tekemässä. Muistuteltiin avon liikkeitä sekä aloitettin houkutus-kyltin teho treeni. Tämä selvästi meille haastava kun Fanny tahtoisi kaikkea käydä katsomassa. NoseWorkia lomailun aikana Fannyn kanssa tehty. Ihana oli huomata, että vaikka taukoa oli ollut, neiti oli vain parantanut suoristustaan. Hajut löytyi ilman namin apua, testattiin myös ulkoetsintää mikä myös toimi. Autoetsintää kokeiltiin, mutta se vaatii vielä treeniä, Fanny ei vielä ymmärrä autosta lähteä hajua etsimään ja pitää varoa ettei hyppää takajaloilleen autoa vasten. Häiriössä kokeilin tällä viikolla treenata NW:tä, mutta se tuntuu vielä olevan neidille vaikeaa, alkaa haukkumaan kun pääkuuppa ei kestä.

Fanny oli ilosta soikea kun pääsi kavereiden kanssa leikkimään, sekä vesileikkejä harrastamaan lämpimällä säällä. Kuva satoa hieman alla (kännykkälaatua)...

Vauhtia oli :)
Teleskooppi ylhäällä uidaan

Hepuli
Ihan tervekoira minulla ;)
Hilma myö mukana
Vauhtii....
Noutajat Nova & Fanny
Törmäyskurssi
Märkänä piehtarointi hiekassa on ihanaa...
Nova <3
Fanny <3
Fanny sai lauman kimppuunsa :D
Kaivuri..



Hilmalla kaikki muumit laaksossa?

Taavin kesälookki

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Laidun kutsui..

Eihän Taneboy ihan niin tätä sairaslomaansa päättänyt kuin mie aattelin. Viimeiset viisipäivää karkaili sairastarhastaan, joko viereiseen tarhaan juoksee tai sitten ihan pihalle asti. Poni rupesi myös olemaan aika kärttyisän oloinen hoitotoimenpiteissä. Tane ei enää ollut sellainen lutuinen ja seurallinen sekä taluttaessa näki mörköjä joka suunnassa. Tanelle taisi olla vähän liikaa, kun hälle kaikki tärkeä vietiin; ei kavereita joiden kanssa leikkiä, ei liikkuma tilaa ja ei omaa heinäpaalia. Poni paran kuuppa ei kestänyt tätä ja kruunautui siihen, että kiukutteli oikein kunnolla ystävälleni yks ilta tallissa. Meinasi mono lentää...

Pähkäiltyäni asiaa totesin, että ei tuossa ole enää mitää järkeä. Poni karkailee, teloo jopa siinä enemmän itseään ja kiukuttelee jo vaarallisesti ihmisille oloaan. 2-3päivästä nyt oli kiinni tämä sairasloma, joten totesin, että jos ei jalat kestä, ne ei tuu kestää kuitenkaan. Eli poni pääsi hieman etukäteen laitumelle.

Ponilla oli ihan pienet patoumat. Vein suitset päässä laitumelle, normaalisti päitset olisi riittäneet. Hyvä, että oli, ponilla oli vähän vauhtia veressä ja mörköjä oli siellä täällä. Laitumelle selvittin ja sinne kun irti laskin niin kiihtyi nollasta sataan nanosekunnissa. Kaverit jaksoi yhden kierroksen juosta, mutta Tanen kohdalla en pysynyt mukana laskuissa. Vauhtia löytyi, persus lensi ja niskoja nakkeli. Ihan vaan hetki meni, kun usean viikon patoumat purki. Ihme kyllä, en menoa katsoessa pelännyt jalkojen puolesta lainkaan, vaan enemmänkin olin iloinen ponin puolesta, toinen olin niin onnellinen.

Kummasti ponikin alkoi heti seuraavina päivinä olemaan taas oma ihana itsensä, seurallinen ja lunki eikä enää kiukuttanut. Kaverit, ruoka ja vapaus tekee kummia ;)









tiistai 7. kesäkuuta 2016

Etiäinen valitettavasti piti paikkansa.... Voi Tane!

Tanen kanssa ehdittiin nauttia omasta yhteisestä ajasta ilman huolia ja murheita kaksi kuukautta. Käytiin valmennuksissa ja maastossa nauttiin menosta. Tane sai nauttia hieronnasta jne. Kun itse olin joutunut olemaan vähän aikaa jo sairaslomalla, päätti poni järjestää itsensä myös sairaslomalle. Tarhakaverilta sai potkun takajalkaan, johon tuli nätit hokin jäljet sekä järkyttävä turvotus. Takajalan liike meni jäykäksi, mutta Tane alkoikin ontua vastakkaista etujalkaa. Takasen parantuessa tärskystä, etusen ontuminen ei helpottanut. Ontuminen ilmeni kaarevalla uralla ja ravissa, muuten ponin meno näytti ok:lta.

Tanen sairastarha
Kun reilun kahden viikon jälkeen tilanne ei helpottanut, päätin että tähän minun pyörittelyyn/etiäiseen/pelkoon on saatava vastaus. "Onko jotain oikeasti rikki, jos on niin onko mitää tehtävissä, vai olenko tehnyt taas kärpäsestä härkäsen..." Laidunkausikin oli alkamassa, joten en tahtonut Tanea turhaan seisottaa sairastarhassa. Pelonsekaisin tuntein Hyvinkäälle Tanen ajoin, Coudin kohtalo oli liiankin hyvin tuoreena muistissa.

Päiväkänni keskellä viikkoa
Tane oli asiallinen kuskata ja lastata. Olipa Coudin jälkeen helppoa kun poni käveli perässä suoraan koppiin. Hyvinkäällä Tane oli ihmeissään, pitähän sitä stoppi laittaa ovelle ja hangotella ettei sisälle tahdo. Lekuriakin piti ensin vähän väistää, mutta sitten kaikki tutkimukset ja taivutukset sujuivat ongelmitta. Ympyrällä näkyi mej ontumista, taivutuksiin ei ihme reagointia. Jänteissä tms ei poikkeavaa. Potkun saanut takanen ok. Päätettiin etuset kuvata alaosista, tupeissa oli nesteitä kertynyt. Pienen pieni show saatiin rauhoittamisesta aikaiseksi. Mentiin pitkin seiniä yms...Tane kun ei voi pistämistä sietää. Lihakseen saatiin vähän ja suuhun osa, joten niillä röntgeniin.


Sieltä sitten löytyi mej kavionivelen etuosasta alkavan nivelrikon mutokset, kärsät. Molempiin kortisonit pistettiin hillitsemään tulehdusta mikä aiheuttaa nivelen muutoksen. Tane sai sitten parin viikon huilin vielä, mutta pääsee sitten laitumelle jos kaikki on hyvin. Ponin pitäisi kestää hyvin harrastekäyttö, minä kun en muutenkaa hyppää, koulua ja maastoilua pitäisi kestää. Onnea oli matkassa edes se, että muutos löytyi todella varhaisessa vaiheessa, ontumahan oli "hurja" 1/5 (1,5/5). 



BOT tuotteet sekä lisäravinteet on otettu käyttöön tukemaan nivelen hyvinvointia sekä kengitykseen tullaan tekemään vielä muutoksia ennenkuin sairaslomalta palataan liikutukseen/ratsastamiseen. Tanelle laitetaan kesäkaudeksi pohjalliset ja silikonitäytteet pehmentämään askelta, jolloin niveleen ei tule niin kovaa täräystä. Talvella sitten mennään tilsakumeilla kun pohjalliset kerää tilsaa ja se ei ole hyvä asia rikonkaan kanssa kun korkkarit aiheuttaa sen, että paine etuosassa kasvaa. 


Ensimmäinen viikko sujui lomaillessa ok, käveltiin ja syöpöteltiin, mutta sitten alkoi ponilla palaa pinna oleiluun. Pariin otteeseen pyrkinyt ulos sairastarhastaan ja kävelyreissulla tuntuu nyt mörköjä olevan vähän siellä sun täällä. Kunpa poni nyt malttaisi vielä loppuviikon, sitten jos kaikki on mennyt hyvin, poni pääsisi laitumelle ja pikku hiljaa asteittain liikkumaan.