maanantai 21. syyskuuta 2015

Pitkään ei hyvistä uutisista nautittu

Jos Coudi toi hyviä uutisia ultrakontrollista, niistä ei pitkään nautittu kun reilun viikon päästä suuntasin molempien koirien kanssa Kouvolan Univetille Johanna Mäkitaipaleen vastaanotolle.... Genan leikatusta otj olin löytänyt liikkuvan "irtopalan". Tottakai sitä jo mietti kauhukuvia, onneksi ei näyttänyt koiraa vaivaavan. Jalka röntgenkuvattiin, jotta selviäisi mikä pieni patti on. Kuvissa pahkura ei edes näkynyt ja kun sitä palpoitiin niin liikkui reilusti nahan alla. Vaikutti olevan jonkinlaista kudosta, mahdollisesti jo leikkausajoista jäänyt. Todettiin, että ei leikata kun ei koiraa vaivaa mitenkää. Johanna myös katsoi Genan selkäkuvat, mitkä Lappeenrannassa otettu. Hänestä niissä ei ollut mitään selittävää, pitäisi ottaa TT jos halutaan tietää painaako jokin tai onko selkäydin ahtautunut. Noh, itse olen tällä hetkellä sitä mieltä, että TT jos koira alkaa oireilla kevyemmällä elämällä (agility jätetty pois).

Fannyn kanssa ei sitten ollutkaan niin positiivinen reissu. Olin kotona havainnut reilua lihasepäsymmetriaa erityisesti etujaloissa ja vtj polvi napsui enemmän mobilisoinnissa sekä vej mobilisoinnissa alkanut hangoittelee. Fannyhan oli käynyt toukokuussa fyssarilla, ja tällöin kaikki oli erinomaisessa kunnossa. Juoksujen jälkeen agilityssa ehkä hieman vauhti hidastui, mutta oli vielä halukas treenaamaan ja tekemään. En ollut havainnut mitää ontumista tms. Johanna kävi hyvin tarkasti läpi etu- sekä takajalkojen nivelet. Vähän joka nivel napsui enemmän ja vähemmän, mutta Fannya ei kopeloinnit vaivanneet ja lihasepäsymmetria oli selvä. Polvet olivat edelleen 1-1, löysyyttä on. Fanny röntgenkuvattiin....takasissa kintereet, polvet & lonkat olivat kunnossa....etusissa ranteet ja olkapäät kunnossa mutta kyynärät ei hyviltä näyttäneet. Molemmissa merkkejä siintä, että jotain on tapahtumassa, mahdollisesti rikkoa alkaa kehittää. Ja nyt jo näkyy erityisesti vej kyynärässä, että sinne on alkanut kasvaa lisäluuta. Saatiin selitys miksi vej mobilisoinnissa hangoitteli, mutta ei selitä lihasepäsymmetriaa koska vej on voimakkaasti kehittynyt ja oej kuihtunut. Sain kehotuksen viedä fyssarille ja miettiä koiran agility uran kohtaloa. Kyllä oli paska fiilis, nuori koira ja jo nyt löydöksiä :( Samalla tarkoitti sitä, että en saa Fannylta sitä toivomaani pentua :( 

Fannyn kanssa suunnattiin sitten seuraavaksi meidän omalle fyssarille Jäntille, ja kyllä täytyy myöntää että jännitti mitä sieltä löytyy. Mutta eihän se sitten niin mennytkään, ei saatu selkeitä vastauksia. Mahdollisesti hieman kiertää itseään liikkuessa jolloin toinen raaja painottuu sekä on vas. jalkainen. Mitään ihmeellisiä jumeja/aristuksia ei löytynyt, liikeradat kunnossa. Nyt sitten vain jumppaillaan Fannyn kanssa ja eletään arkea. Fyssarilta sain selvästi palautteen että agilitysta olisi hyvä luopua, max soveltuvin osin (pentuagilitya) saisi tehdä. Osasin tuota kommenttia odottaa, mutta onhan tämä kauheaa kun alle vuosi mennyt ja molemmat koirat sairaseläkkeellä agilitysta vaikka koitettu parhaamme tehdä koirien hyvinvoinnin eteen ja Fanny vielä niin nuori :(( Ja jotain tekemistähän Fannyllekin pitää keksiä, ettei ihan sohvakoiraksi joudu. Toinen kun on tähän asti vain agilitya ja näyttelyitä harrastanut.

Nyt vain Nutrolin Nivel käyttöön ja mietintään kuinka elämme jotta Fanny voi elää mahdollisimman pitkään kivutonta ja laadukasta elämää.