torstai 13. marraskuuta 2014

Genan kanssa uusi ongelma agilityssa

11.11.14
Tiistaina oli LAUn treenit Genan kanssa ja päästiin Genan kanssa kunnolla juoksemaan kun oli vain kaksi treenaajaa paikalla. Kouluttaja oli tehnyt muutamalla esteellä ensisilmäyksellä helpon radan, mutta ei se sitten sitä ollut kun ruvettiin säätämään. Aloituksessa otin Genan putken ja hypyn välissä, pieni työntö vasemmalle jotta otti aloitushypyn ja sitten menoksi. Putkista hyvin kääntyi kepeille ja sain aika kivasti väliä kepeillä, valssi keppien jälkeen ja putkeen. Hypylta putkeen ja pieni jarru, jotta kääntyi hyvin hypylle. Niistolla olin suunnitellut hypyn ottamaan, mutta totesin meille uuden ongelman. Olen niistossa opettanut Genan siihen, että olen asennossa tosi pitkään. Nyt kun kouluttaja halusi miut liikkeelle ajoissa, ei siintä meinannut mittää tulla. Toisena ohjauksena, sitten tein ennakoivan valssin tyyppisen ohjauksen, mikä oli meille luontevampi. Irrotus siintä toiselle hypylle ja kääntyminen putkeen ok. Kymppi putkesta koira piti saada napakasti kääntyy, eli hyvä jarru. Hypylle reilu ennakoivalssi, mutta meillä ilmeni ongelma. Hypyn takana hyvän matkan päässä oli koirakko (Tico Mudi, meille tuttu lenkkiseura), jolle Gena lähti herkästi tältä hypyltä haukkuu. Tällöin sitten oma ohjaus meni blörinäksi kun koira valui ja valui, oman ajoituksen kanssa oli sitten ongelmia. Pitkä vienti putkeen, hyvä jarru jotta kääntyy hypylle. Tällä hypyllä sain niiston toimimaan paremmin ja aika kivasti irtosi putkeen ja loppu suoralle. Hyvä, haastava treeni.

12.11.14 Kiitorekku
Keskiviikkona hyvällä fiiliksellä Kiitorekun treeneihin Kiitolaan Genan kanssa. Sampo oli tehnyt kivan radan, jossa pääsi miettimään ohjauksia. Ensin mietin 2-3 ja 3-4 väliin persjätöt, mutta oli välit sen verran ahtaat, että valitsin liikkuvan valssin, jossa piti vain huomioida, että en jäänyt liikaa Genaa odottelemaan. Kutos putkesta valssilla napasti mukaan ja 7-8 väliin persjättö ja hyvä vienti putkeen jotta ei menisi puomille. Valssilla hypylle ja 11-12 tarkkaan että ei liian helppona pitänyt. 12-13 väliin persjättö. 13 hypyltä valssilla kauimman siivekkeen kautta. A:n kontakti ok ja kepit hyvät vaikka vaikeampi puoli. Putki oli jotenkin haastava tänään, ei kunnolla halunnut irrota. Parani kuitenkin toistoilla. Valssi ja hyvä halttuun otto putkesta jotta ei edessä näkyvä hyppy kiinnostaisi. Puomin alastulon kanssa piti olla tarkkkana. 19 hypyn tein kahdella ohjauksella: Peruspyöräytyksellä ja pakkovalssi + persjätöllä. Sampo kellotti nämä ja todettiin yhtä nopeiksi molemmat, meni sitten lähemmän tai kauimman siivekkeen kautta. 20 oli rengas, vaikka kuvassa muuri. 

Gena meni ekan treenipätkän tosi mukavasti ja teki töitä hyvin. Toisella pätkällä sitten alkoi haistella maata, ei täysin keskittynyt, jopa keskelta kenttää lähti haukkumaan Sampoa tai odottavia koirakoita :/ Gena ei ollut oma itsensä. Sampon kanssa sitten keskusteltiin Genan ryyntäämisestä haukkuman, ei siis kuitenkaan ollut aggressiivinen. Genalle ei ole käynyt mitään, nyt vain ti ja ke moisella tavalla reagoinut kesken treenin ihan ilman syytä. Mietin olisiko yhteydessä Fannyn raskauteen, mutta siintä ei ole varmuutta. Tämä nyt kuitenkin tarkoittaa sitä, että tähän on puututtava nyt heti, jotta saan kitkettyä heti pois eikä yleisty muualle. Kisoihin ei ole asiaa ennenkuin tämä varmasti hoidettu kuntoon. Tarkoittaa sitä, että suihkepullo ostoksille mentävä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti