keskiviikko 13. elokuuta 2014

Mari Lukkarisen & Kiitorekun koulutus


Sunnuntaina kisoista päästyäni kuulin mahdollisuudesta treenata maanantaina (11.8) Parikkalassa Lukkarisen opeissa ja pitihän sitä lähteä kokeilemaan millaisia treenejä Mari Lukkarinen pitää. Treenikentän pohja oli minun makuuni hieman liian kova, mutta ei menty maksimi korkeuksilla. Treenillä oli pituutta ja Mari tarjosi monia erilaisia ohjausvaihtoehtoja tutustumisessa. Moni oli minullakin ollut mielessä, mutta moni idea ei ja pitikin miettiä uudestaan vaihtoehtoja. Fannylla oli ekalla treenikierroksella vauhtia ja energiaa vaikka muille jakaa, mutta minun ohjaukseni ajoitukset ei tänää toimineet. Alun kakkoselle tein poispäinkäännöksen koska ansaeste oli lähellä. Ekana ajoitus oli myöhässä ja sitten liian ajoissa, mutta kyllä se sieltä löytyi, ei kuitenkaan ansaan osuttu. Kutosen takaakierto tuotti haastetta, Mari oli todella tarkkana ohjauksien tekniikoista ja kohtaa hiulattiin paljon, miun oikea paikka+ajoitus+liike, ei siis kelvannut se että koira suorittaa esteen oikein. Ekalla pätkällä ei pidemmälle päästy :/

Toisella kiekalla aloitimme sitten takaakierrosta, jota nytkin otettiin muutaman kerran. Takaakierrosta valssi ja puomin ylösmenon ohituksen jälkeen persjätöllä (tais olla hienompikin nimi) puolen vaihto. Päästiin 13 esteelle asti kun todettiin, että koirassa alkaa näkyä väsymisen merkkiä, joten otettiin loppusuora etupalkalla. Fannylle oli liikaa se, että Mari halusi niin paljon hiulata yhtä kohtaa. Välillä ois pitänyt tehdä jotain muuta, ja sitten palata. Toinen mikä on, niin lyhyet pätkät ja useammin palkka on meille myös se parempi. Eipä siis paljoa päästy/ehditty tekemään, mutta kokemusta Fanny sai ainakin. Tähän asti kyseinen paikka ollut Fannylle vain leikkikenttä Aslakin kanssa, mutta hyvin keskittyi treeniin vaikka Annekin oli osan treenistä katsomassa.


Suuntaa antava
Keskiviikkona oli Kiitorekun treenien vuoro ja saatiinkin hieman erilaiset treenit. Ukkosta oli päiväksi luvattu, mutta sehän päätti tulla sitten juuri meidän treenivuorolla ja aikamoisella jyskeellä. Tuntui ettei ollut hetkeäkään hiljaa. Tämä oli todella hyvä päästä testaamaan Fannyn kanssa, että mitä sanoo ukkosesta ja kaatosateesta agilityssa, koska moista ei olla ennen koettu Fannyn kanssa treeneis tai kisoissa. Fannyn vuoro kun oli, niin pahin rätinä oli jo ohi, mutta vettä saatiin vielä niskaamme. Fanny tuntui tosi kivasti kykenevän tekemään töitä kun pyysin, mutta aina kun tekeminen loppui niin alkoi pieni sijaistoiminta eli maantutkiminen. Mutta tämä antoi Samponkin mukaan hyvän tiedon eli kisoissa ei ole ongelmaa, kun pitää koiran töissä vain, käskyn alla.

Aloitus oli kinkkinen, tai ehkä vaan ohjaaja teki siintä omassa päässään kinkkisen. Ansa este oli minusta todella houkutteleva, mutta Fanny ei sitä katsonut lainkaan. Otin vastaan kakkosen luona, työnsin takaakiertoon ja tein valssin, mutta oli tosi tökerö ja miulla tuli kiire seuraavilla esteillä. Tein sitten valssin sijaa persjätön, ja johan alkoi toimia, ei ollut kiire. Nelosella ohjasin oik puolella ja otin niistolla ja tein persjätön, piti olla tarkka että vaihtoi puolen. Pussin meni alkuun ok, mutta sitten alkoi Fannysta siinä olla jokin ongelma (märkä/painava kangas?), joten loppuajan Sampo piti sitä koholla. Kutosen pyöräytys ok kun tulin pussin ja keppien välistä. Puomille ok, kuhan olin tarkkana ohjauksen kanssa, putket oli tosi pahasti tyrkyllä, todella lähellä ylösmenoa (hyvä treeni meille). Alastulo vetäen ja siintä kääntäen ja selvällä näytöllä kohti putkea. Ja sinne Fanny meni vaikkakin isolla kaaroksella. Sitten nopeasti ohjaa pituus ja hypylla takaaleikkaus ja pussiin. Tähän kohtaa meille tauko, kun Fanny alkoi näyttää merkkei, että parempi ottaa tauko.

Jatkettiin sitten pussista putkeen, ajattelin taas alkuun liian lepsusti ohjaten. Aattelin että kyllähän se sieltä tulee, mutta meinasi takaaa karata puomille jos silmä vältti. Tarkka kuljetus oli tarpeen. Kepeille oli hyvä mennä valmiiksi seisomaan kakkoskepin kohdalle ja näyttää ekan välin, ja vetää nenästä sisään. Näin saatiin hyviä keppisuorituksia. 14 hypyltä piti tehtä kunnon tyrkkäys viidelletoista (kuvassa 14 hyppy liian keskellä) ja kuudelletoista kunnon saatto takaakierrolle. Seitsemälletoista takaakierto ja nenästä vetäen mukaan, loppu kiihytys. Lopuksi vielä kahdenhypyn suoritus etupalkalla. Selvästi vähän sijaistoimintaa oli kun palkkapallo ei niin kiinnostanut vaan alkoi maata haistella. Namit kelpasi kyllä.

Todella hyvä ja tärkeä treeni meille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti