sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Treenitön viikko

Vai voiko viikko koskaan olla täysin treenitön, enpä usko. Mutta emme ajelleet tyttöjen kanssa kertaakaan agilitya treenaamaan tällä viikolla. Fannyllekin hyvää antaa pieni breikki välillä, keskiviikkona ei ymmärrettävistä syistä vapun aattona ollut treenejä Kiitorekulla ja perjantaina ei työvuoron takia päästy oman seuran treeneihin. Ja sopivina ajankohtina halli näytti olevan varattu, joten sopiva hetki pitää pieni huili. 

Pitkään olen puhunut että olisi kiva hommata koiralle/koirille reput. Tästä puhuin jo kun Gena oli vain minulla. Nyt sitten viimein tuli yksi kappale hommattua. Ruffwear, josta olen kuullut hyvää palautetta. Tämäkin on käytetty kappale, mutta todella siistissä ja hyvässä kunnossa ja hyvin istui molempien selkään. Kumpikaan ei kylläkään arvostaneet, mutta Fanny yllätti ja liikkui heti repun kanssa ja rohkaisinkin siihen. Kun heijastinliivin kanssa saa kumman hepulin aina ja alkaa nuohota vaikka koskaan ei mitää ikävää sen kanssa ole käynyt. Luulisi nyt repun olevan ikävämpi kuin liivin, mutta toisin oli. Genakin näytti sulattavan paremmin kuin normi y-valjaat, mikä myös yllätti. Kuhan totuttelevat ensin pitämään selässä, voi alkaa ottaa mukaan lenkeille. Paljonhan ei noihin voi mitää laittaa painoa kun raja on 10% omasta painosta, mutta jos esim joskus lähtee pidemmälle retkelle niin voi ainakin omat ruokansa kantaa.



Vapun aattona oli hyvä hetki jälleen pakata koirat autoon ja suunnata Joutsenon Myllymäkeen. Tällä kertaa ei niinkään seurattu merkittyjä reittejä, vaan mentiin minne jalat vei...mentiin teitä, polkuja ja vanhoja työkoneen jälkiä...hyvä lenkki saatiin aikaiseksi ja viitsin jättää koirat illaksi kotia.



Gena "katosi" hetkellisesti ja Fanny jo huolestui

Koirista on kyllä huomannut, että ei olla touhuttu kamalasti, tulevat kyselemään vähän väliä joko mentäisiin johonkin :) Tänään pistettiin Fannyn kanssa jalkapalloksi pihalla kun Gena tyytyi laiduntamiseen.


Pallo hallussa
Seurataan tilannetta tarkasti

Tais ote vähän pettää ;)
"Pallo, Pallo, Pallo"
"Heitä jo!!"



Tyttöjen yhteistä elämää on ollut ilo seurata. Alku oli vaikea, ensimmäiseen viikkoon Gena karttoi Fannya ja pakeni Fannyn lähestyessä. Sitten pikku hiljaa päästi lähelle ja alkoi leikkiä. Fannylle kun alkoi tulla murkkuikä alkoi pieniä riitoja olemaan, mutta ei "verisiä", ja aina kahinan jälkeen oltivat ok toisilleen. Eikä kahinoita ollut useasti, vain silloin jos toisella meni hermo toiseen tai halusi tuoda mielipiteen reilusti esille. Mietin kuitenkin, että onkohan niitä nyt sitten aina odotettavissa, mutta kun Fanny täytti kaksi ja oli sen kolmannet juoksut, jotain tapahtui. Tämän jälkeen en ole yhtäkään kahinaa/yhteenottoa nähnyt ja leikkivät vielä enemmän kuin ennen. Nyt kun ulkona ollut kuivaa ja koirat saaneet ulkoilla pihalla vapaasti (ovi voinut olla auki), olen monesti jäänyt ikkunaan ihailee tyttöjen leikkejä. Kyllä siinä on silmä levännyt ja ollut mahtava fiilis kun näkee toiset onnellisina.




1 kommentti:

  1. Tutun näköistä tuo tyttöjen leikki, tosin meillä on melko lailla rajumpaa...

    Eikä kannata ihmetellä, jos Fanny ei innostu päälle puettavista jutuista, sillä Vega-mummohan on tunnettu siitä, ettei se voi sietää varsinkaan valjaita. Joku "sukuvika" se on, kun Cindyn muillakin pennuilla on sitä havaittavissa, muttei kylläkään sillä itsellään.

    Anne-kasvattaja

    VastaaPoista