perjantai 4. huhtikuuta 2014

Yritellään palautella

Keskiviikon treenit osoittivat sen, että Fanny ei ole palautunut sunnuntain rankasta koulutuksesta toivotulla tavalla. Heti torstaina kun minulla oli vp, päätin käyttää aikaa Fannyn lihashuoltoon. Otettiin hyvä asento olkkarinlattialle patjan päällä ja hieroin koiran läpi, johon menikin yllättäen tunnin verran kun tein sen oikein kunnolla. Mukaan kuului myös jalkojen venytykset. Fanny ei tuntunut mitään paikkaa arkovan/aristavan. Antoi hieroa ongelmitta, ja tuntui jopa nauttivan simmut ummessa.

Yritetty myös käydä lenkeillä ja katsellut, että Fanny ravailisi rentona eteenpäin.

Fannyn hyppytekniikka video

Perjantaina jätettiin ohjatut treenit väliin ja käytiin päivällä kevyesti treenaamassa. Sampo kehotti tekemään hyppykridejä, jotenka niitä sitten rakensin radalle ja niitä tehtiin. Perus viidenhypyn kridi 15cm hypyillä sujui Fannylta tosi mallikkaasti, otettiin vain 4 toistoa. Toisena harjoitteena kridi, jossa jokatoinen hyppy oli 15cm ja jokatoinen 25cm. Ensimmäisessa suorituksessa vika rima tipahti, pieni arviointi virhe koiralta. Kolme seuraavaa meni todella malliikkaasti. Otettiin vain 4+4 toistoa, jotta ei tule liikaa. En muista onko Fanny aikasemmin päässyt hyppytekniikkaa tekemään, joten johan oli aikakin. Myös siksi ei liikaa, koska eri lihakset käytössä kuin normaalisti treenatessa. Fanny tuntui olevan todella innoissaan ja teki mielellään. Lopuksi muutama puomi suoritus, saatiin niihin todella kiva vauhti parilla namipalkalla ja vedätyksellä. Toivottavasti saadaan Fannyn lihaksisto palautumaan sunnuntaiksi.


Genan kanssa tehtiin perjantaina samat hyppytreeni harjoitteet kuin Fannyn kanssa. Genalle ainakin kolmas ellei jopa neljäs kerta kun kridejä pääsi tekemään. Gena oli todella täpinöissään ja hienoja puhtaita suorituksia peruskrideistä. Genan kanssa otettiin pieni haaste myös, koska näytti niin hyvin olevan katse eteen tekemisessä, että menin itse seisomaan tehtävän viereen niin näin siinä samalla miten koira teki krideillä töitä. Katsotaan mitä vaikutteita tästä viikonlopun kisoihin saatiin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti