sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Lappeenranta KV

Tänä vuonna poikkeuksellisesti Lappeenrannan KV järjestetiin Imatralla kuplahallissa kun jäähalli oli varattu nuorten18MM jääkiekkoon. Paikka oli aivan mahtava, hieno nurmipohja, ei ollut kylmä, tilaa oli. Kyllä kelpasi. Gööttejä oli saapunut tuomaroiman Marjatta Pylväinen - Suorsa. 

Fanny oli ensimmäistä kertaa avoimessa luokassa ja kumppaneita oli kaksi kappaletta. Tuomari oli kovin vähäsanainen. Mutta elekielestä näki ettei Fanny tainnut miellyttää. Mittasi Fannyn korkeuden ja käsin mittasi pituuden, joten siintä jo pysty päättelee ettei miellyttänyt. Fanny kuitenkin seisoi hyvin ja liikkui hyvin. Kasvattaja Anne oli saapunut paikalle ja sain kuulla ettei näyttänyt tänään takakorkealta niinkuin yleensä. Fanny sai arvostelun: Kookas hieman pitkärunkoinen narttu. Hyvä luusto. Hyvä pään kiila. Hyvät korvat ja silmät. Hyvä kaula ja selkä. Pitkä lanne. Pyöristynyt jyrkkä lantio. Hyvä rungon muoto. Riittävästi kulmautunut. Liikkuu takaa kapeasti, edestä hieman löysästi. Sivuliikkeessä raajat jäävät rungon alle, takaliike lyhyeksi. Hyvä karvanlaatu ja väritys. AVO EH3




Vasta kuvia katsellessa tajusin että Fanny oli turhan sportti/agility kunnossa näyttelyyn :/
Ei ollut meidän päivä tänään, mutta Turo räjäytti pankin valioituen FI MVA ja EE MVA :) Leirissä oli mahtava fiilis tämän jälkeen, ja Fannyn "tuomion" harmitus laantui.


Kuvat (c) Pilvi Uotila :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti