lauantai 5. lokakuuta 2013

Onnistumisia agilitytreeneissä


Keskiviikko iltana suunnattiin Genan ja Fannyn kanssa Kiitorekun treeneihin. Genakin pääsi tällä kertaan mukaan tosi toimiin. Sain siis taas juosta kahden koiran kanssa :) Genan kanssa putkeen lähetys kakkosen luonta ja kutsu kakkosen takaa vetäen tiukasti linjalle kolmoseen. Neloselle hyvissä ajoin lähetys, pyrin etten itse menisi turhan lähelle estettä, jolloin Gena kääntyi tiukasti. Keppien aloitukset toimi Genan kanssa kivasti. Ysi hypyn ja 10 hypyn välissä takaaleikkaus, tuli ajoittaa ajoissa ja hyvin irtosi hypyltä putkeen, ei tarvinnut saatella. 13 hypyllä kokeiltiin kahta versioo: ennakoiva valssi lähimmän siivekkeen kautta tai sitten heitto kauimmaisen siivekkeen ympäri. Vieläkun Gena liikkui energisesti, eikä tarvinnut saatella ja varmistella yhtää niin versio kaksi toimi, mutta heti jos piti itse ohjata lähempää, versio yksi oli varmempi. Genan kanssa saatiin paljon hyvää palautetta Kirsiltä, Gena lukee rataa ja esteitä todella hyvin, irtoaa ihan eritavalla esteille, kykenee suorittaa esteitä itsenäisesti ja kaiken kukkuraksi vauhtia tullut lisää. Puhuttiin myös sitä, että Genalle tekee hyvää kun treenejä maltillisesti, erityisesti kisakautena/lähellä kisoja sekä kilpailu Fannyn kanssa tuonut lisää potkua. Vielä liikaa viljelen sanaa "tässä", mikä vaan hidastaa Genaa turhaa. Ainut mikä tosissaan ihmetytti, Gena ja Fanny liukasteli putkessa, tulivat useasti sutien ulos.... :/

Fannyn kanssa ensi alkuun jo kolme ekaa estettä tuotti haasteita. Putkeen irtosi hienosti ja kakkoselle tuli hyvin, mutta jostain syystä haki miun selkä puolelle eikä tahtonut kääntyä tiukkaan. Sit kun Kirsi oli ajatellut tulla palkkaa Fannyn hypylle käännöksestä, niin Fanny meni kuin enkeli kakkoselta kolmoselle. Ei voitu kun nauraa mein neidille, sen jälkeen aloitus ei tuottanut lainkaan ongelmia. :) Neloshypylle irrotus ei tuottanut Fannylle ongelmia, ja miun piti ajoissa lähtee liikkeelle. Fanny liikkui varmemmin ja oli helpommin ohjattava, mitä enemmän kuljin edellä. Fannyn kanssa erityisesti varottava "Tässä" käskyn käyttöä, Fanny hidastaa ja kääntyy katsomaan, sekä muuttuu epävarmemmaksi. Kepit tehtiin neljällä verkolla ja näin saatiin hyviä keppi suorituksia ja aloitusväli löytyi hyvin. Kasin takaakierrossa piti olla tarkka, että koira varmasti meni taakse. 9-10 välillä Fannylla ei takaaleikkaus toiminut, ei hyppy ime tarpeeksi. Kontaktilla, kepeillä ja putkella olisi voinut onnistua. Fannyn kanssa sitten kokeiltiin liikkuvaa valssia 9 hypylla, eli valssin oli oltava valmis kun koira hypyllä, jotta ehtii kääntyä kympille...mieluiten koiran tulisi jo ponnistaess tietää mihin mennään. Tämän valssin ajoitusta piti treenata, joten otettiin vauhti 13 hypyltä takaakiertoon, josta piti lähteä ajoissa liikkeelle/jättää Fanny suorittaa este itsenäisesti. Vaikka saatiin valssin ajoitus kohdilleen, Fanny ei tuntunut tajuavan valssin ideaa siinä kohtaa....ei ohjauspuoli meinannut millään vaihtua. 13 hyppy ennakoivalla valssilla sujui hyvin, kuhan muistin nykäistä hypyn takaa neidin matkaan mukaan, huitaisu hypylle ei vaan riitä. Tänään kyllä tuli paljon mahtavia suorituksia Fannyn kanssa, erityisesti yllätyin iloisesti miten jo neiti kykeni itsenäisesti suorittaa esteitä, miun ei tarttee jäädä viereen vahtii. :)


Lauantaina puolen päivän aikaan agilityhallille kun olin töistä päässyt kotia. Fanny oli into pinkeänä kun pääsi halliin. Meni u-putkeen ja uudestaan....ja uudestaan...ja uudestaan. :) Sitten Fannyn kanssa palauteltiin mieleen rengasta...ensin yhdessä lähestyttiin suoralla linjalla ja sen jälkeen sitten kaarevalla linjalla molemmista suunnista. Hienosti on alkanut tajuamaan. Rengasta alettava ottaa rataan ja erilaisia lähestymisiä. Renkaan jälkeen sitten sitä, mitä oli tarkoituskin tulla treenaa eli keppejä. Nyt heti suoraan ilman verkkoja ja neiti yllätti, ilman mitää ongelmia puhtaita suorituksia suorituksen perään. Ei tarvittu verkkoi, ei tarvittu käsi ohjausta tai askeleella ohjausta. Kun alkoi hyytyy, sitten piti ruveta kannustaa ja vähän avittaa. Valitettavasti aloin kuvata vasta parhaimpien suoritusten jälkeen kun paras energia oli jo kulutettu ja rytmi ja tahti jo oli kärsinyt. Mutta kyllä olin fiiliksissä kun kesän pitkä työ tuottanut viimein tulosta ja nyt sitten vain varmuutta, erilaisia este yhdistelmiä sekä kulmia vain. JESH!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti