keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Fanny hieronta kokelaana

Maanantaina Fanny pääsi hieronta kokelaaksi agilityseuramme jäsenelle, joka on opiskelemassa urheilukoirahierojaksi parhaillaan ja tarvitsee hierottavia yksilöitä edetäkseen opinnoissa. Fanny tuntui olevan tähän oivallinen tapaus, vähän erilainen tapaus kropaltaan jne. Fannyhan on nyt urakalla käynyt hierottavana, laskin että neljän kuukauden aikana nyt 3 kertaa :) Millos mie saan itseni sinne pöydälle hierrottavaksi? ;)

Fanny alkuun haisteli uutta paikkaa, mutta kun rakastaa kaikkia ihmisiä niin vieras ihminen ei tuottanut lainkaan ongelmia vaan asettui syliin rapsuteltavaksi ja siintä oli hyvä siirtyä hierontaan. Fanny oli sitä mieltä, että niskaa, suupieliä ja mahaa olisi saanut hieroa niin paljon kuin mahdollista, muut osa-alueet ei niin innostanut ja pieni ääni säesti hierontaa koko ajan.

Fanny käytiin läpi hieroen ja ainoastaan pieni reaktio sekä pienen pieni jumikohta löytyi ristiselästä, mikä pehmeni hyvin helposti käsittelyllä. Takajalkojen ja kyljen/lavan jumit olivat jääneet taakse, niistä ei löytynyt mitää viitteitä. Josko vielä Genan saisi hierottavaksi tämän vuoden puolella.

Nyt on hyvä odotella viikonlopun näyttelyä. Ei pitäisi liikkeistä jäädä kiinni ainakaan, kun mikään ei kirraa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti