maanantai 21. lokakuuta 2013

20.10 IKK kisat

Mikäs sen mukavampaa on kuin sunnuntaina vapaapäivänä suunnata Genan kanssa kotihallille Imatran Kennelkerhon agilitykisoihin. Mukavaa kun järjestivät meidän hallissa, ettei missään maneesissa niinkuin aikanaan. LAUlaiset olivat ilmoittautuneet sankoin joukoin kisoihin ja menestystäkin saatiin. Luokkanousuja, useita LUVA nollia ja sijoituksia sekä saatiin uusi tupla valio meidän seuraan :) Keli suosi, ulkona paistoi aurinko (auto pysyi lämpimänä), hallissa vain oli aika kylmä. Onneksi hallissa nykyään verhot, ei aurinko häirinnyt radoilla. Fannyn olin jättänyt kotia, ajattelin etten ota autoon seisomaan turhaan. Tuomarina oli Marja Lahikainen. 


Ensimmäisenä meillä oli vuorossa hyppyrata. Alkuun ensimmäinen tuntuma radasta oli todella sekava, tuntui ettei radassa ollut päätä eikä häntää, mutta yllättävän hyvin sieltä silti löytyi sitten ohjaukset. Gena tuntui ennen rataa olevan hyvin hereillä ja nostattelin vähän kierroksia, mutta molemmat oltiin radalla vähän pihalla. Miun ohjauksesta puuttui viimeinen terä eikä Genassa ollut puhtia, oli vähän vetelä. Radalle lähdettiin suht yhtä matkaa, otin ennen pituutta mukaan. Putkelle liikkuva valssi ja menin vastaanottoman neloshypyn taakse ja vitoselle ennakoiva. Putken jälkeen persjättö ja 10 hypylle takaaleikkaus jolla kääntyi tosi kivasti. 12 putkella olin ajatellut kääntää kropalla, mutta miun ohjaus oli pahasti myöhässä ja väärä pää putkesta vei koiran, joten HYL tuli. Olisi pitänyt tehdä valssi ja näin ohjata napakammin kohta. Miulla meni sitten pasmat sekaisin ja tein vielä 14 hypylle virheen jolloin koira hyppäsi hypyn väärästä suunnasta. Kepit löytyi hyvin ja meni hyvin, joiden lopppuun valssi, loppu omalla painollaan. Noh, Hylky tuli, mutta hypärillä olikin tarkoitus herätellä meitä agilityrataa varten. Radan jälkeen tuli olo, että oliko virhe jättää Fanny kotia kun Gena ei radalla antanut parastaa....himmaili vaikkakin teki mielellään.

Todellisuudessa rata oli aika kasassa ja välimatkat lyhyet
Sitten olikin agilityradan vuoro. Jo heti alku oli haastava kun neloshyppy oli laitettu niin lähelle aloitussuoraa, että oli lähdettävä koiran kanssa aika yhtä matkaa. Puomin alastulo otettiin hienosti ja tein sinne valssin. Muurin jälkeen valssi ja 8 hypyn jälkeen liikkuva valssi vieden A:lle. Putkelta vähän etumatkaa, että menin tekee persjätön 12-13 hyppyjen väliin. Keppien luona havahduin, että lelu oli putoamassa liivin taskusta, jota korjasin, virhe 5vp. Tämä sotki omaa ohjausta ja kepeillä tuli pujoitteluvirhe. Keppien jälkeen liikkuva valssi keinulle, jonka Gena suoritti vähän hitaasti. Putken jälkeen persjättö. Ei päästy ihan loppuun kun hyllytettiin rata, lelu tippui taskusta. Häpeissäni poistuin sitten radalta pois äkkiä ja koiran kanssa jäähylle. Voi sitä häpeää ja vitutusta. Lelu pilasi täysin mein agilityradan, vaikkakin vauhti ei paras, mutta muuten hyvä rata oli tulossa. Noh, piti nyt tuokin sitten kokea. Jatkossa lelu jää kentän laidalle tai taskuun jossa vetoketju....en halua samaa häpeää/vitutusta kokea uudestaan. Nämä kisat meni siis ihan penkin alle! Ja Fanny pidetään mukana seurakoirana, jos se nyt oikeasti pitää Genan tikissä, koska tainnut kahdessa kisassa olla pois ja näinä kertoina Gena ei ole ollut parhaimmillaan. Kyllä se vain luo pientä kilpailu tilannetta Genalle, mikä sytyttää Genan tekee enemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti