sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Ahtiaisen valmennus 14.10

Tätä (14.10) päivää oli odotettu Coudin kanssa. Tällä kertaa erilainen lähestyminen valmennus tunnille kun Coudin kanssa en ollut käynyt kentällä ainakaa kahteen viikkoon. Noh, hevonen kumminkin käynyt vuokraajien kanssa, mutta minä karttanut. Vähän ollut motivaatio hukassa sekä kelit olleet niin upean aurinkoisia, joita olen halunnut mennä nauttimaan luontoon/maastoon. Menin siis tunnille vähän kysymysmerkkinä millainen mahtaa hevonen olla.

UPEA!!! Ei ole koskaan hevonen ollut niin makean oloinen ensimmäisestä askeleesta lähtien. Oli energinen, pehmeä, herkkä, tahdikas sekä kulki hyvässä temmossa. Valmentajakin kommentoi samaa, eli en mie vaan asiaa kuvitellut. Heti alusta asti hevonen kulki todella hyvin alla, ei tarvinnut tehdä ylimääräistä työtä.

Päivän treeniin kuului taivutus...taipuminen suoralla ja kulmassa. Taivuttava ohja ei aina tarkoita kääntymistä. Coudille nämä tehtävät oli helppoja, sille tuntuu kaikki taipuminen olevan helppoa. Pienet ravivoltit ulkopohjalla ratsastaen olivat helppoja, takaosa tanssi alla. Ainut vähän mikä aiheutti työtä oli takaosakäännökset, ja siinäkin se että takajalat ei jää paikoilleen vaan ne on saatava marssimaan alla. Sen kanssa sai olla tarkkana. Laukoissakin sain olla todella tyytyväinen, oli alla eikä ollu kiirus. Laukkaa pääsee työstämään :) Aivan mahtava hevonen! Leiuin taivaissa tunnin jälkeen. <3

Valmennuksen jälkeen tuli sellainen olo, että taisi meidän maastoilusta olla oikeasti hyötyä. Miulla oli taas ihan uusi vaihe ratsastuksessa ja kentällä meno maistui. Hevonen oli alla todella hyvä. Kyllä se maastoilu vaan tekee hyvää, niin kuskille kuin kulkupelille! Enkä missään nimessä unohda vuokraajien antamaa panostusta Coudin kanssa! 
   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti