tiistai 24. syyskuuta 2013

Mikkelistä LUVA 21.9

Lauantai aamupäivä tuntui hyvin turhalta kun odoteltiin tyttöjen kanssa milloin lähdetään ajelee kisapaikkaa kohti. Ei sovi miulle tälläinen, että yhden aikaan vasta tarvii kisapaikkaa kohti lähteä...mitään saanut aikaiseksi. MAH järjesti kisat ja viimein pääsin näkemään heidän uudet puitteet raviradan kupeessa ja kyllä on mainio kisapaikka. Genan kanssa jätettiin hypäri väliin, suoraan siis asiaan ja agiradoille. Salme Mujunen oli meillä tuomarina, todella mielenkiintoiset radat oli tehnyt, useita ansoja löytyi radoilta. Vettähän oli Mikkeliin luvattu koko päiväksi, ihme kyllä saatiin nauttia yllättävän mukavasta kelistä kun vasta viimeisellä radalla saatiin pientä tihnaa niskaan. Hieman olin ihmeissäni kun oli laitettu kaikki säkäluokat yhdes tutustuu ja sitten vielä järjestys oli maksi, medi ja minit...aikaa oli liikaa miun makuun tutustumisen jälkeen. Ja kaiken kukkuraksi lähdin viel toiseksi vikana minien radalle, joten oman pään kasassa pitäminen oli oikea haaste.

Suuntaa antava
Genaa herättelin leikillä hieman ennen rataa. Lähdössä piti kerran ärähtää, että takamus pysyy maassa, mutta ei varastanut ja tuntuu että se napakkuus mitä lähdössä käytin, toimi koko radan läpi. Gena oli todella mahtava ohjattava, kuunteli, kulki kuin unelma...uskoi mitä ohjasin/sanoin. Tuli ihan mieleen radan jälkeen keskiviikon Kiitorekun treenien viimeinen veto. Radalla oli useita ansoja, koira saattoi herkästi eksyä viereiselle esteelle jos ei ollut tarkka. 3 hypyllä kropalla kääntö, putkeen vietäessä takaaleikkaus. Keinun otti varmasti ja ihan ok vauhdilla, mutta sen jälkeen kunnon haltuunotto ettei hakenut A:lle vaan meni putkeen, plokkasin omalla kropalla A:n. Putken jälkeen en pitänyt kiirettä vaan odotin rauhassa että hakee keppivälin. Noh, nyt sitten annoin liikaakin tilaa ja aikaa, Gena rupesi jo kääntyy miuta kattelee ja oli jättää kepit kesken. Onneksi tajusin, ett haki miun luokse juuri kakkosvälistä  oikein ja jatkoin keppien ohjausta kuin mitää ei olisi tapahtunut. Hieman olo oli epävarma menikö oikein, näinkö oikein mistä välistä tuli, mutta päätin ohjata loppuun kuin 0 olisi alla. 14 hypyllä liikkuva valssi ja tarkka A:n alastulo. Maalissa seuralaiset onnitteli ja mietittiin mitä kepeillä oikein tapahtui...ohjaajan möhläys kuitenkin...onneks sain sen pelastettua. Tulos 0-tulos LUVA sij 3/13 -7.90. Tällä kaudella ei ollakaan saatu merkintää kilpailukirjaan...oli siis jo aikakin. Ja vasta toinen palkintosija...ei olla liikaa juhlittu tänä vuonna kisoissa. Hymy oli herkässä :D

Suuntaa antava
Toiselle radalle sitten lähdettiin mahtavalla fiiliksellä vaikka tihnaa taivaalta tulikin. Ihme kyllä Gena ei sitä edes huomannut, oli tosi vireänä ja arvelin vauhtia löytyvän. Ja kyllä sitä löytyi...Valitettavasti jo alku radasta tuotti suuria vaikeauksi. Lähdössä odotti kiltisti, lähdin vas puolelta ohjaten ajatellen tehdä 3 jälkeen valssin ja ohjaten parempaan kulmaan kepeille....noh miun ajatus meni plörinäksi...koira hyppäs jalkoihin, en ollut tarpeeksi napakka ja haki kepeillä kakkosvälin kun miulle iski kiire/paniikki. Ois vaan pitänyt rauhoittaa tilanne ja sitten antaa keppi käsky. Nyt sitten vasta virheen jälkeen otin tilanteen seis ja vedettiin loppu rata hyvällä sykkeellä loppuun virheittä. Keppien jälkeen valssilla puolen vaihto ja sama homma 5 hypyn jälkeen...blokaten väärä pää putkesta. Persjättö putken jälkeen. Keinulla oli vähän varovaisempi kuin ekalla radalla...aikaa kului. A:n jälkeen reilu linjan/kropan siirto vas suuntaan pois houkuttelevasta putken suusta. Putken jälkeen persjättö ja seuraavalla takaaleikkaus. Puomia jännitin saanko itteni rauhoitettua etenkin kun kyse oli loppusuorasta...onneksi sain ja kontakti osui :) Vähän keppivirhe harmitti heti radan jälkeen, mutta jo kotimatkalla olin kisojen antiin todella tyyvytäinen. Tokalta radalta 5vp +1.34 (kiitos keppien ja keinun), tulos 6.34 sij 5/10 (5 hyllytti mineistä). Kumpa sama meno molemmilla säilyisi kauden viimeisissä kisoissakin...tai kuhan päästäisiin vielä kisoihin.

Kisojen jälkeen tyttöjen kanssa karautettiin autolla Ruokolahdelle ja mökille. Fannyn kanssa päästiin suoraan saunan ylälauteille lämmittelee ja ottaa löylyt. Fannysta kuoriutunut kunnon saunakoira, kovatkin löylyt kelpaa....saunaan juostaan ettei vahingossakaan ovi mene nenän edestä kiinni. Gena ei sisälle astu...liian kuuma.

3 kommenttia:

  1. Hienoa, onnittelut hienosta suorituksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Ohan tässä jo lähes puolitoista vuotta menty ilman merkintää kilpailukirjaan, korkea aika siis :)

      Poista
  2. Lämpimät onnittelut LUVAsta! :) Mikä teidän nollatilanne on tällä hetkellä?

    VastaaPoista