torstai 26. syyskuuta 2013

Fannyn agilitytreenejä


Su (22.9) kuhan oltiin mökiltä kotiuduttu ja tallilla käyty maastoilee Coudin kanssa, oli illalla aikaa käydä Fannyn kanssa pyörähtelee agilityhallilla. Ajatus oli paneutua päällejuoksuun, renkaaseen ja ottaa pitkästä aikaa keppejä. Rengas olikin haaste, piti oikeasti aluksi olla kutsuu renkaan läpi palkalla...mutta lopulta pääsin jo vieres juoksee..Pitää muistaa nyt panostaa renkaaseen...aina muutama toisto per treeni. Pari keinuakin tuli otettua kun itse hakeutui keppejä tehdessä. Keppejä tehtiin neljällä verkolla ja haettiin nopeutta ja varmuutta. Ja sieltähän tuli mahtavia toistoja, kuin oltais kuudella menty ja vauhtia löytyi. Positiivisia toistoja. Alkuun päällejuoksua kahdella hypyllä, 1 hypyltä vauhtia ja ajatus että 2 hypyllä takaakierto+päällejuoksu......Fanny ei millään meinannut tajuta hypätä vaan lähti kiertää...oli sitten vain palkattava taakseni kun hyppäsi, johan alkoi tajuta hypätä vaikka linja ei ollut paras mahdollinen. Tein molempiin suuntiin, tuntui paremmin onnistuvan kun olin oikealla ohjaamassa. Jottei liikaa yhtä asiaa väännetty, niin otettiin pari lyhyttä pätkää. Päällejuoksun paikalle tein puolivalssin jonka Fanny tajusi kyllä, se vaan söi miun vauhti. Muuten perusohjausta; persjättöjä, valsseja ja takaakiertoja. 27 tein ennakoivan valssin josta 28 takaakiertoon. Oli kyllä hauskat pätkät, ei monimutkaisia, mutta molemmille tuli hyvä mieli :)


Keskiviikkona keli yllätti ja aamulla oli vain 1,5C ja illalla n+3C tuulista...kylmyys ei ole miuta varten, mutta Fannyn kanssa mentiin Kiitorekun treeneihin silti innolla. Fanny puhkui intoa ja energiaa kun Antti ollut sairaana kotona eikä ole jaksanut/kyennyt koiria lenkittää. Mietin että mitähän tulee treeneistä, mutta Fanny jaksoi hyvin keskittyä siihen mitä tehtiin. Ykkösellä lentävä lähtö, putken jälkeen persjättö, neloselle ennakoiva valssi josta selvä vienti kepeille (4verkkoa). Kepit oli haasteiset koska loppuivat seinään lähestulkoon, jolloin koirat ennakoi ja hakivat herkästi putkeen. Sai olla tosi tarkkana. Kutos putkella malttia ja odotin koiraa, rytmitys 7 ja 8 hypyllä, kasilla ajoissa kropan kääntö jolla kerroin suunnan kepeille. Keppien jälkeen haastava pätkä eli hypyn jälkeen putkeen vienti jättäen yksi hyppy välistä. 10 hypylle kepeiltä hyvä linjaus jotta hyppy suuntautuu seuraavan hypyn vas puolelle. Kun oli ohi mentävän hypyn kohdilla, alkoi kääntyminen kohti putkea ja käskytys (käytin vastakkaista kättä). Olin varma, että tästä ei selvitä, mutta Fanny menikin sen ensimmäisellä oikein :) 12 ja 13 hyppy tuotti haastetta kun yritin takaakierto+persjättöä...kokeiltiin eri kutsu sanoja, miun asettumista (etten ollut edessä vaan sivulla), mutta ongelma olikin se että miun vauhti pysähtyi. Kokeiltiin perinteistä pyörittämistä ja avot...Fanny meni niin sulavasti ja aivan mahtavilla linjoilla tiukasti kääntyen eikä mitään epäröintiä kun mie liikuin koko ajan vähän edellä. Siihen oli mahtava päättää illan treenit. :) Oli kyllä mahtava treeni. Monen monta kohtaa mistä en uskonut meidän Fannyn kanssa selviytyvän, mutta niin vain myö tehtiin kaikki kohdat kuhan muistin ohjata loppuun asti enkä unohtanut koiraa! Piti taas saada itsensä pois Gena moodista...piti löytää se nuoren koiran ohjaus moodi, alkoi homma toimia heti :) Oli kyllä mahtava fiiilis jäähdyttelylenkillä.


Kiitorekun innoittamana lähdin torstaina puoliltapäivin agilityhallille treenaamaan Fannyn kanssa. Gena saapi ainakin su asti pitää agilitysta vapaata. Saapi ansaitun levon MAH kisojen jälkeen ja keräilee pursuavaa intoa seuraaviin koitoksiin :) Fannyn kanssa tehtiin muutamia yksittäisiä treenejä. Otettiin puomia ja keinua kontakti esteinä. Vitsi, että puomi oli reipasta menoa ja samoin keinu :) Keppejä myös hiottiin. Ensin neljällä verkolla hakien intoa/vauhtia puhtailla suorituksilla, jonka jälkeen kahdella verkolla haastetta. Ilokseni sain huomata että oikealla ohjaten vauhti säilyi jo tosi kivasti puhtaissa suorituksissa, vasemmalta ohjatessa piti vielä vähän miettiä enemmän. Jätettiin kahteen verkkoon, saapi ajatus hautoa ensi kertaan. Rengasta otettiin ensin yksittäisenä ja johan alkoi oikea ajatus löytyä vaikka sivusta ohjasinkin. Sitten otettiinkin jo putkesta vauhtia renkaalle ja hienosti sujahti läpi oikeasti kohtaa. Tehtiin myös eilistä treeniä muistuttava pätkä jossa oli pyöritystä, päästiin vähän irrottelee ja pitää hauskaa. Tein molempiin suuntiin, enkä huomannut, että olisi ollut eroa ohjattavuudessa. Näppärästi kääntyy pienessä tilassa vaikka vauhti olisikin reipas, rytmitys auttaa paljon. Olipas taas antoisat treenit :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti