lauantai 7. syyskuuta 2013

Fanny hierojalla & mökkireissu

Viime viikonloppuna kun Fannylla alkoi koulutuksessa väsy tulemaan, alkoi kieltäytyy hypyillä. Kylliäisen kanssa juteltiin treenin lopuksi, että olisi hyvä kontrolloida, onko takajalan lihakset missä kunnossa tai onko jotain vaivaa....vai onko vaan niin että väsyessä ei enää jaksa. Itse tulin samoihin aatoksiin, parempi varmistaa mikä on tilanne. Ja nyt sitten pe suunnattiin Fannyn kanssa Kiitorekulle Kokkosen Kirsin luokse kun olin töistä tullut.

Katsettiin ensin pihalla Fannyn liikkeitä. Toinen oli ihan varma, että oltiin tultu agilitya treenaa, niin veti kentälle :) Mutta Kirsi huomasi että takaosasta voisi liike olla isompaa, vähän töpötti. Sisällä sitten hierrottiin koko koira läpi. Jo alku sivelyillä Kirsi huomasi että Fannylla selässä kuuma kohta, tulehdus :O Miten minulta jäänyt ohi? Tuli ihan huono omatunto kun en ollut sellaista huomannut :( Fannylta löytyi hieronnan aikana oik puolelta lantiosta, selkärangan vierestä ja alimmaisist kylkiluista selkeä jumi alue, jota Kirsi sai pitkään hieroa, että saatiin auki. Vas puolelta taas löydettiin etujalan lavasta jumipisteitä. Takajaloissa vain hyvin pienen pientä, ei mitään mainittavaa. Löydökset viittaisi siihen, että Fanny on liukastunut ja nitkauttanut oik kyljen jonka jälkeen sitä kompensoinut vas etujalalla. Enpä ole tälläistä tilannetta nähnyt, mutta sehän on voinut käydä missä vain...lenkillä, omalla pihalla, leikkiessä, agissa.... Onneksi käytin Kirsillä, tarvetta oli todellakin. Nyt agilitysta vapaata, ke Kiitorekun treeneihin ja saa kouluttaja katsoa miltä Fannyn meno näyttää.


Pe hieronnan jälkeen tavarat kasaan ja koirien kanssa nauttimaan mökille syyskuun hienosta kelistä. Aurinko paistoi, tyyni keli ja lämmintä lähes pari kymmentä. Fannya piti vähän toppuutella, ettei kamalasti riehunut mökillä kun juuri oltiin hieronnasta tultu. Toivottavasti tälläiset syyskelit jatkuvat vielä pitkään, saisi nauttia ulkoilmasta. Ja toivottavasti tämä ei jää viimeiseksi mökkireissuksi tänä vuonna. Tuli saunottua ja uituakin. Molemmat koiratkin kävi kahlaamassa, jopa Gena ilman houkuttelua :O Fanny kävi saunomassa, meinasi raasu jäädä oven väliin kun en huomannut että perässä tuli sisälle. Ja kunnon löylyissä oli loppuun asti ja näytti jopa siltä, että olisi pidempääkin viihtynyt :) Mökki <3
Fanny katselee kaukaisuuteen Saimaalle
Vesi laskenut Saimaassa huimasti



Sauna vahti

Mitähän se Gena sielä näkkee?
Takassa tuli tuomassa tunnelmaa iltaan


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti