tiistai 16. heinäkuuta 2013

Mökkeilyä & KK99 kisat


Fanny kukkulan kuningas. Ja ihan itse meni kivelle. Kuva otettu mökin terassilta zoomilla.
Lauantai aamuna pääsin töistä ja eikun autolla kurvailua kotia, että saa kamat nopeasti kasaan. Kun kamat ja koirat autossa, eikun nokka kohti Ruokolahtea ja mökkiä. Vanhemmat olivat sinne jo perjantaina menneet, olivat mokomat vielä nukkumassa, joten mentiin tyttöjen kanssa herättää :) Tuossa laskelteltiin, niin olen nyt jo käynyt mökillä enemmän kuin viime vuonna ja tänä vuonna avattiin mökkikausi vielä normaalia myöhemmin isän reisiluun murtuman takia. Kesä on kyllä ollut mitä ihanin ja olen itsessäni huomannut selvän muutoksen. Pienenähän kesät lähes asuin mökillä, sitten tuli teinikausi kun mökkeily ei ollut in, sitten tuli Antti ja mökkeily jäi vähälle, mutta nyt tuntuu että taas oikein kaipaan luonnon helmaan hiljaisuuteen ja tytöistäkin näkee miten ne oikein nauttii mökillä olosta. Siksi nyt tuntuukin siltä, että kun vain on sauma mökille päästä, sinne on mentävä. :)
Kelitkin suosi jälleen, lämmintä riitti ja Saimaakin +21C. Koirien kanssa käytiin uiskentelee (kahlaamassa ja polskuttelee avustuksella) sekä Fanny piipahti saunassa ottamassa ylälauteilla yhdet löylyt :) Edelleen olen sitä mieltä, että Fannyn kanssa reissaaminen on helpompaa. Ei ole moksiskaan yöpymisestä muualla kuin kotona, nukkuu missä ollaan, kun taas Gena selvästi levottomampi ja käy herättelemässä etenkin kun aamu alkaa lähestyä. Lämpimillä keleillä viilennysloimet ovat olleet koirille siunaus, Fannykin pitää mielellään päällä. Nyt vain kävi niin ettei Fanny enää mahdu omaansa jonka viime kesänä ostin (ei yllätä), mutta se mahtuu Genan sportti kroppaan ja Genan loimi (Genalle ollut aina iso) taas istuu Fannylle, joten ei hätiä :) Värit on vaan nyt väärinpäin. Pitää joskus tilata/ostaa uudet, mutta ei paniikkia koska nuo menevät kyllä vielä.

Fannyn ehdoton suosikki paikka terassilla. Hyvänä kakkosena tuolin takana selällään seinään vasten nojaten :)
Gena päiväunilla terassilla, auringossa
Sunnuntai aamuna ajoissa ylös, tavarat kasaan ja autolla liikkeelle tyttöjen kanssa. Hieman jäi unet huonoiksi kun heräsin yöllä muutaman kerran ja Gena herätteli kuudesta eteenpäin. Lähdin ajoissa kohti Mikkeliä kun samana viikonloppuna kisataan myös raviradalla isot mittelöt St Michelit. Onneksi olin ajoissa liikkeellä, sai rauhassa ajella ja kisapaikalla oli jopa liikaakin aikaa ennen ekaa starttia. KK99 kisapaikassa on kyllä puitteet kohillaan...halli, kaksi ulkokenttää, vieressä puro koirien uittoa varten (siellä käytin koirat, ennen ekaa starttia, ekan startin jälkeen, tokan startin jälkeen), tilaa, ihanat nurmialueet. Mielellään menee kisaamaan. Tänä vuonna ei nyt koirien kanssa telttailtu ;) Sunnuntaina tuomarina oli harjoittelija Hilpi Yli-Jaskari, jonka edesottamuksia katsoi Sari Mikkilä. Lämpö helli kisapaikka, +25C, mitä lie auringossa joka paistoi. Iloiseni sain olla radoilla lähtövuorossa toisena, mikä sopi meille oikein hyvin. En päässyt seuraamaan muiden suorituksia, ennen omia räpellyksiä.

Suuntaa antava
Ensimmäisenä oli agilityrata joka ei alku katselun jälkeen ollutkaan niin selkeä ja selvä kuin ensin ajattelin. Monta ansaa ja mielenkiintoista kulmaa. Sai olla tarkkana. Minä ohjaajana tein aloittelijan virheen rataantutuestuessa... Katsoin ohjaukset yms sen mukaan, että koira on perässä vedettävää mallia kun on helle. Genahan ei lämpimällä yleensä kulje kovin kummoisesti. Noh, nyt sitten kävi iiiiiiiiiso moka. Olin jo kakkosesteellä pahasti myöhässä, mikä tarkoitti sitä, että koko radan olin myöhässä ja suunnitellut ohjaukset kusi ja piti lennossa vihtaa ohjaukset joka esteelle lähes tulkoon. Koira siis liikkui, jopa turhankin energisesti :D Kakkoshypyllä jo käännös venyi pahasti kohti puomia. 3 hypylle tuli niin tiukasti, että rima tippui. Kepeillä aloituksessa häikkää. 12-13 väli meni ihan blörinäksi, oli tarkoitus valssata, mutta menikin takaaleikkaukseksi jolloin Genan linja valui ja tuli vaike hyppy 13 esteelle. Ja sitten mie olinkin jo pahasti myöhässä ja pituus kiinnosti kovasti ja neiti menikin sen loikkaamaan hyllyn veroisesti. Vaikka rata oli yksi rävellys ohjauksen osalta, olen todella todella ylpeä Genasta joka helteestä huolimatt pinkoi eteenpäin sellaista vauhtia että :) Ja pitää myös omalle olalle taputtaa, etten missään vaiheessa lannistunut räpeltäessä vaan iloinen kannustus ja ohjaus jatkui loppuun asti ja maalissaan oltiin voittajina :)

Suuntaa antava
Toisena ratana oli myös agilityrata, joka olikin sitten selkeämpi tapaus, mitä nyt sieltäkin löytyi muutamia ansoja ja linjoja. Mutta nyt aivan erilaisella asenteella tutustumaan ja radalle kuin ensimmäiselle radalle. Nyt kyllä mielessä pyöri, ettei Gena voi kahta rataa juosta yhtä energisesti siinä helteessä, kun monesti viileämpinäkin päivinä toisella radalla meno hidastuu. Mutta sillä asenteella lähdettiin, että nyt juostaan ja ohjataan napakasti. Onneksi sillä asenteella lähdettiin, koska Gena pisti singerin laulaa ja jalat vilisi mahan alla lujaa. Alku oli selkeä, 5 putkelle takaaleikkaus ja 6 hypylle vastaanottamaan ja haltuunotto parilla peruutusaskeleella ennen vapautusta 7 ja 8:lle. 10 valssi venyi liikaa jolloin tuli kiire kepeille, ja etenin itse liikaa jolloin Gena haki kakkosvälin. Vaikka olin tutustumisessa nimenomaan miettinyt/harjoitellut, että olen aloillaan kun Gena hakee välin, johan mie liikuin taas... :/ Oma moka! Otin rauhassa takaisin ja sitten se harjoiteltu kepeille vienti, johan löytyi oikea väli. Pujoittelu vaan ei löytänyt oikeaa rytmiä. Loppu rata sujui puhtaasti, keinun jälkeen oikein imi loppusuoran ja juhlittiin "voittoa". Radalta 5vp ja yliaikaa +1,41s, tulos 6,41 ja sij6. Oma moka, mikä oma moka. Gena kyllä antoi kaikkensa tänään, jopa enemmän kuin osasin odottaa/toivoa! :) Toivottavasti tämä ei jää viimeiseksi kerraksi kun Gena noin kirmaa. Hieman aloin miettii, olisiko jopa Fannysta ollut apua. Gena näkee kun Fannyn kanssa treenaan ja mikä nostaa selvästi kierroksia ja tekemisen haluja. Uusia rientoja kohti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti