perjantai 19. joulukuuta 2014

Genalla askel hukassa agilityssa


Tiistaina 9.12 Genan kanssa Laun treeni. Kouluttaja oli kehittänyt parista kisaradan pätkästä lyhyen radan pätkän meille treenattavaksi ja kaksi erilaista versiota. Genalla oli hyvä draivi treeneissä päällä ja hyvin teki hommia, mutta jostain syystä tuntui hypyissä arpovan koipiensa kanssa. Etenkin takaosa tuntui olevan hukassa, tai ainakin näytti omaan silmään oudolta ajoittain hypyillä. :( Rämisteli myös rimojen kanssa :( Eka pätkä 1-11, jossa otin kakkosel päällejuoksu+persjättö ajatuksella jolloin takaakierto ok. Neloselle rytmitystä josta putkeen. Omalla liikkeellä takaakierto ja sitten A:lta takaakierto, josta kepeille. Meidän haastavampi puoli, mikä toimi välillä. Koutsi teki huomion, että kun en aloituksessa kiirehdi/rynni niin kääntyi paremmin kakkosväliin. Loppu meni ok. Toinen pätkä 21-30, nyt otin menosuunnasta mukaan ja 24 pientä ennakointia, jotta ei venynyt linja ja putkeen 0-kulmasta mikä ei tuottanut ongelmia. Koutsi ei tästä ohjauksesta itse tykkää, joten halusi että kokeilen pakkovalssin vaikka 0-kulma toimii meille. Tein sitten yhden version pakkovalssilla, mikä myös toimi. Putkesta takaakierto ja A:lta kepit ja loppu sama. Hieman treenin jälkeen mietitytti Genan hypyt....


Tiistaina 16.12 päästiin taas Genan kanssa agilitya treenaa koulukiireiden lomasta. Ei siis tietoa miten nyt mahtoi liikkua/hypätä. Vaikka meillä oli valmis ratapohja, tehtiin tänään pieniä pätkiä, mikä oli minusta mukavaa vaihtelua treenaamiseen, koska tuntuu että aina vaan rataa ja rataa, kun olisi tekniikkaa kiva myös tehdä. Alkuun tehtiin kepeillä pujoittelua seinään päin ja sekä samalla yritin ottaa sivuetäisyyttä. Otin putkesta vauhtia, jolloin oma asettuminen ja ohjaus kepeille helpompi. Koutsi toimi etupalkan haltijana, alkuun Gena tätä protestoi komentamalla, mutta nopeasti tajusi että tekemällä oikein sen vaan saa. Oik puolelta ohjaten meni hyvin seinää kohti, sekä sain irrotettua itseäni. Sitten tehtiin hypyltä kepeille takaaleikkauksella. Ensin kokeilin poispäinkäännöllä, kun en heti tajunnut mitä koutsi halusi, mutta sekä poispäinkäännös että takaaleikkaus toimi ja mie olin niin haltioissani kun siihen sain vielä sivuirtoamisen samalla :D

Toisena tehtävänä tehtiin irtomiamista eteen eli radan loppusuora (26-29 valk), josta tehtiin ekan pätkissä ja sitten koko pätkänä. Genalla oli hyvä draivi, mutta jostain syystä kahdesti rysäytti päin rengasta (ekana renkaan sivuun ja sitten alaosaan) oikein kunnolla :( Oliko koiran huolimattomuus, oliko huomio minussa vai katse jo seuraavassa hypyssä (rengas yllätys), vai koiran lihaksistossa ongelmaa?? Gena onneksi näytti olevan ok törmäyksien jälkeen.

Viimeisenä tehtävänä 6-8valk, jossa hypyltä putkeen lähetys itse jääden putken taakse ja kirmaten tekemään persjättö kun koira putkessa ja lähetys kepeille. Meni ok putkeen kun muistin olla rynnimättä väärällä hetkellä, persjätön kyllä ehti. Kepeille koutsi halusi että lähetän, enkä käy pyöristää linjoja, kyllä Gena löysi sen aloituksen itsekin.
Hyvä treeni, mutta hieman harmitti Genan rengas rysähdykset.


Keskiviikkona (17.12) pääsin jälleen Genan kanssa Kiitorekun treeneihin ja Kirsi oli meitä koutsaamassa. Tein aloituksessa ensin pakkovalssin, mutta muutin ihan vain vienniksi, mikä olikin yllättävän hyvä ratkaisu. Valssi kolmoselle ja putkeen. Vitoselta oik takaakiertoon + päällejuoksu kutosella ja lähetys putkeen. Kasi putkelle pakkovalssi ja persjätöllä mukaan hypyt josta puomille. Sitten minulla oli tenkkapoo mitä teen, joten ratkaisu oli takaaleikkaus (karkasi kauas, eikä meille muutenkaan paras ohjaus) + valssi ennen A:ta. Siiten vaihdettin valssi + valssi ja johan toimi. Viidelletoista takaakierto + päällejuoksu ja kepeille toimi hyvin kunnes alkoi väsyä (sitten aloitus kepeil sekosi). Rengas meni ongelmitta treeneissä. 18 ennakoivavalssi, josta putkeen ja valssilla mukaan putkelta ja jaakotus jolloin koira kääntyi tiukasti ja sain ohjattua paremmin putkee (ei tullut takaaleikkausta kuten ekalla ohjauksella kun tein vaan valssin). Putkesta koira mukaan ja maaliin :)

Tosi hyvä juttu, että Kirsi piti treenit, koska pääsin kertomaan miun huolesta miten Gena tällä hetkellä menee agilityssa fyssarikäynnin jälkeen (nyt venytelty ja jumpattu takaosaa + syviä lihaksia reilusti), ensin ei pujoittelu sujunut ja sitten rimat kolisi, sitten rengasta päin hyppyjä ja nyt kiitorekun treeneissä taas näin hyppäävän oudosti (takaosa vaikutti hervottomalta). Kirsi seuraili Genan menoa erityisesti toivomuksestani, ja huomasi saman. Hyppytekniikka huonompi kuin ennen, venyttää kyllä takajalat mutta takaosa elää, puomilla haparoi etusalla (teputti), takaakierroissa erityisesti tiukkaan kääntyminen + hyppy oli jotenkin hidas ja Gena haki ponnistusta. Väsyessään, myös keppien aloitus alkoi haparoida. Kirsi uskoo että lihaksisto kyse, takaosassa voipi olla jotain (kopeloi, mutta lämpimät lihakset tuntuivat ok:lta). Mietittiin myös, että kun nyt aloitettu uudet jumpat tiiviisti, niin voi olla että sekin voinut aiheuttaa hieman takaosan hahmotus ongelmaa tai uudenlaista kireyttä/lihaskipua. Pitää fyssariin olla yhteydessä ja varailla tammikuun alkuun aikaa, toivottavasti kyse lihaksistosta mikä saadaan kuntoon, että ei ole mitään muuta. :/

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

160kpl kynsiä leikattavana

Enhän minä monta päivää kyennyt olemaan pois pentujen ääreltä, vaan viikonloppuna tottakai kurvasin autoni kohti Parikkalaa, vaikka lauantaina olikin kova lumimyräkkä. Nyt Fannysta huomasi jo, että otti minut ihan eritavalla huomioon. Oli heti tervehtimässä ovella ja asettui viereeni rapsuteltavaksi. Pentuja käytiin välillä kaitsemassa, mutta maltettiin myös muidenkin kanssa seurustella. Fanny kyllä hoivaa pentujaan jo ammattilaisen ottein, mutta myös malttaa olla niistä erossa hetken. Ja vaikka pennut laatikossa inisisi, ei sillä ole paniikkia sinne heti. Ja pentuja saa ottaa käsiteltäväksi, katse kyllä seuraa tarkkaan missä pentu menee ja että varmasti palautetaan takaisin. Kaikki 9 pentua on hyvin elinvoimaisia ja selkeästi elämänlangassa kiinni kynsin ja hampain sekä paino jokaisella noussut hyvin. Kukaan ei näytä jääneen jälkeen muista.

Siinähän sitä aikaa sitten meni kun istui pentulaatikon äärellä katsellessa pentujen touhua, seurustellessa Fannyn kanssa sekä leikatessa 160kpl kynttä.. Miten pennuillakin ne kasvaa nopeasti kun niillä ei ole vielä käyttöä. Ja jokainen kyllä pisti "hanttiin" vähintään äänellä kun takajalkojen kynsiä leikattiin, mutta etutassut eivät olleet niin paha juttu. Jotenkin pentulaatikon äärellä sitä unohtaa kaiken muun ja haltioituu pentujen touhujen seuraamiseen, vaikka vielä se onkin vähäistä, mutta jo nisälle tunkeminen yms on vaikuttavaa (sinnikkäitä tapauksia).

Itse kovasti yrittänyt itselleni painottaa että pentua ei meille tule vaikka piirtopää onkin ehdoton suosikkini edelleen. Katsotaan tulevaisuudessa...eihän sitä tiedä mitä suunnitelmia vielä tulevaisuus tuo tullessaan.. ;)


Kaikki 9 tunkemassa nisälle
Topakoita kyrmyniskoja
Epämääräinen kasa levolla
Lepakon poikanen, piirtopää uros



Mielenkiintoinen nukkuma-asento pennulla :)
Piirtopäisen uroksen unihetki

maanantai 8. joulukuuta 2014

Calawan I-pentue syntyi

Eilen jo Fanny oli aloittanut petaamisen ja lämmön laskun, pentujen syntymää odotettiin kovasti. Mutta tänään aamulla Anne sitten soitti ja kertoi Fannyn aloittaneen ponnistamisen, ja tiedusteli haluaisinko tulla seuraamaan pentujen syntymää. Ei tarvinnut miettiä hetkeäkään, että lähtisinkö (koulu sai jäädä). Matkalla Parikkalaan sain viestiä, että kaksi urosta oli jo maailmassa. Kun ovesta astuin sisälle, syntyi ensimmäinen narttu maailmaan. Fanny synnytti tasaiseen tahtiin pentuja maailmaan. Kovasti narttuja pyydeltiin, mutta uroksia tuntui vain pukkaavan. Kerran jopa synnytti lähes samalla ponnistuksella kaksi kappaletta maailmaan, ehti vain asentoa vaihtamaan välissä. Kuuden pennun kohdalla todettiin, että vielä on tulossa pentuja, koska kyljessä oli niin mahtava mohkura vielä. Kahdeksan pennun kohdalla Fannyn masu näytti siloittuneen ja uskoimme pentumäärän olevan täysi. Virittelin jo ruokailupistettä itselleni pentulaatikon viereen ja kävin kädet pesemässä, ja kun istuin alas rupesin ihmettelee miten yksi pentu on erillään muista ja hieman vaisu sekä märkä. Otin pennun käteeni ja vilkasin laatikkoa epäuskon vallassa, laatikossa oli kahdeksan ja miulla yksi....pentuja olikin jo yhdeksään..Piti vielä Anne huutaa paikalle laskee pennut kun en uskonut. Uusinkin pentueen jäsen virkistyi hyvin ja pentue jäi yhdeksään kappaleeseen.

Pentujen painot olivat 190-300g välillä, kaksi 260g yläpuolella ja loput tasaisesti 210-220g kohdilla. Pennut syntyivät 7.50-11.45 välillä ja pesue koostuu 7 uroksesta ja 2 nartusta. 5 pitkähäntäistä, 1 hännätön, 2 pitkää töpöä ja yksi perustöpö. Kaikki ovat elinvoimaisia ja nisiä imettiin innolla sekä mönkiminen oli jo kovaa pentulaatikossa sekä ääntä lähti kitusista. Koska pentuja nyt noin monta, on nisille pääsyä vuoroteltava, jotta jokainen pääsee imemään, kun kaikille ei ole omaa nisää. Fanny hoiti synnyttämisen hienosti, ei ongelmia ollut. Huomasi myös että oli vaistojen ohjaamana, koska läsnäoloni ei häirinnyt vaikka sitä aluksi pelättiin. Hieman piti pentujen kuivaamisessa avittaa kun neitiä ahdisti oma epäsiisteys niin paljon, että pentuja ei alkuun malttanut nuoleskella kunnolla että kuivuisivat. Ulos oli välillä kova hinku, mutta sisälle vielä kovempi. Annen muut koirat olivat päät kallellaan kun kuuntelivat pentujen ääniä toisesta huoneesta. Ihanaa pientä ininää, välillä piti miettiä oliko meillä kissanpentuja vai koiranpentuja pentulaatikossa.Oli kyllä hieno kokemus päästä kokemaan/näkemään pentujen syntymä.

Minkähänlainen sivistynyt pentue tästä mahtaa tulla kun alulle laitettiin Aleksis Kiven päivänä ja näkivät päivänvalon Jean Sibeliuksen päivänä?! :D

Kuinka monta kuvasta löytyy?
5 pitkähäntäistä
4 töpöläistä
Lepakonpoika kasa
9 pentua etsii ruokaa ja emän lämpöä
Ahdasta on
Emän hellässä sylissä
Löysin pentueesta heti oman suosikkini, piirtopäinen uros. Heti syntymästä lähtien kulki omia polkujaan, tutki pentulaatikkoa minkä mönkimällä ehti ja ääntä lähti tarvittaessa. Nisälle oli kova halu.
<3

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Oreniuksen koulutus

Suuntaa antava
Tätä päivää en ihan heti uskonut tulevan eteeni, osallistuin Genan kanssa Jouni Oreniuksen agilitykoulutukseen. Kiitorekku järjesti kahden päivän seminaarin, valitettavasti itse pääsin osallistumaan vain ensimmäiselle päivälle töiden takia, mutta kyllä jo yhdestä päivästäkin sain niin paljon irti. Olisihan se parempi, ehkä, ollut Fannyn kanssa osallistua, en tiedä, mutta Genankin kanssa sain paljon hyviä vinkkejä sekä ohjauksellisia asioita.

Jo heti radan alusta lähtien sai toteuttaa tarkkaa ohjausta, vekkaus kakkoselle ja kolmoselle pieni pyöristys, neloselta hyvä irrotus ja putkeen. Jouni käski luottamaan koiraan, miun piti antaa koiran suorittaa itse esteitä ja miettiä enemmän omaa etenemistä ja nopeasti liikkeelle lähtöjä. Kutoselle pieni linjan pyöristys ja kun Gena jäi kiertää puomin puoleista siivekettä, tein persjätön ja menin kohti kasin takaakiertoa. Ihmeen hyvin ehdin. Saksalainen kasille, eli takaakierto, päällejuoksu+persjättö. A:lta putkeen lähetys ja hypyn leijeröinti, otin välistä koiran ja pakkovalssin, mutta Jouni halusi että teen mielummin japanilaisen, jotta liike vetää koiraa enemmän, eli koira vastaanottamaan vas kädellä (persjättö) ja kun tulee siivekkeen kriittisen kohdan ohi niin toinen persjättö jolloin koira kääntyy hypylle. Puomi ok ja siintä irtosi hyvin putkeen. 14-15 väliin tein jälleen japanilaisen, ehdin jo tekee persjätön hyvis ajoin kun vasta putkesta tuli ulos joten ei ollut yhtään kiire, toisella persjätöllä käänsin 15 hypylle. Välissä puolivalssi, jotta tuli välistä (oli tiukka), pakkovalssilla käänsin hypylle ja jaakotuksella sain tiukemmin kääntyy putkelle. Piti pari kertaa vain palkata käteen kun puomi kiinnosti niin kovasti. Putkeen kun irtosi, niin juoksin suoraan vastaan ottaa 18 taakse, jonne pakkovalssi + jaakotus, josta ohjaus kepeille. Vastakkaisella kädellä menin kakkoskeppiä kohden, jolloin Gena nakkasi oikean aloitusvälin (en ehtinyt niistää). Kepeiltä putki ja puomi. Puomia joutui varmistaa, mutta ihme kyllä hypyt onnistui puhtaasti pelkällä vastakäden vedolla (väli oli isompi). Putkeen irtosi ja tein persjätön ja hypylle jaakotuksen ja maaliin.

En voinut kuin olla tyytyväinen Genaan. Painoi täysillä koko valmennuksen ajan, ei hyytynyt. Antoi parastaan, ei tarvinnut hävetä kummankaan suoritusta. Oma liikkuminen parani koko ajan, lähdin rivakammin liikkeelle. Genalla haettiin nopeutta ja oman ohjauksen ajoitusta, sillä että minulla oli palkka koko ajan kädessä. Jos pääsi näykkii lelua, miun ohjaus oli myöhässä. Kyseistä tapaa vältellyt, jotta Gena ei olisi liikaa minussa, mutta kuulemma ei pitäisi irtoamista tuhota kun sitä myös treenaa (ja radalla sain todeta, että vaikka miulla oli palkka kädessä (mein ykköslelu) niin suoritti esteet ja irtosi putkiin). Miun pitäisi opetella luottaa koiraan, antaa sen suorittaa esteet itsenäisesti ja itse miettiä enemmän omaa etenemistä. Paljon hyviä ohjauksen ajoituksia tehtiin, hiottiin ja hiottiin vaikka onnistuikin, mutta haettiin parempaa. Fannyn kanssa vielä korostuu oma liikkuminen, liikkeelle lähtö ja itsenäisyys.

WAU, mikä koulutus!!!!

torstai 4. joulukuuta 2014

Ohjattua agility harjoittelua

26.11
Genan kanssa tiistain treenit jäivät väliin, joten keskiviikkona Kiitorekun treeneihin. Todella mielenkiintoinen rata, alkuun vain oma ajoitus oli hieman hukassa. Aloituksessa hyvä kääntävä valssi kakkoselta kolmosella ja kolmoselta neloselle josta rauhassa vienti putkeen. Putken jälkeen en kiirehtinyt vaan odotin Genaa ennen hyppyä. A:lla tajusin, että en ehdi 10 taakse valssaamaan mitä olin suunnitellut, joten paniikki ohjauksena 10 suoraa + 11 veto + 12 takaaleikkaus ja kuitenkin ehdin jarruttaa putkesta että kääntyi 13. Mutta sain Sampolta hyvän idean tehdä 11-12 väliin persjätön ja sehän oli siihen kohtaan todella hyvä ohjaus, toimi todella hyvin meille. Jarru 13 toimi, mutta oman ohjauksen ja ajoituksen kanssa 14 tuotti ongelmia jotta meni takaakiertoon eikä suoraan. Tosi tarkkana sai olla. 15-16 väliin persjättö. Kepeille pyöristin linjan, mutta Sampon ehdotuksesta kokeilin "nenästä" vetoa jolloin suoralinja sisään (nopeampi). Pussiin irtosi hyvin, jolloin meni itse suoraan jo 19 taakse tekee valssin kun koira pussissa ja sitten loppu suora. 

Toistoilla sain ajoitukseni ja liikkumisena paremmaksi. Tauon jälkeen vain Genalta oli paras puhti pois, oli hitaampi ja sain oikeasti taas saatella ja tsempata. Tehtiin vain kerran rata ja se sai riittää toiseksi pätkäksi. Sampon kanssa mietittiin sitten  miten voisi toimia kun Gena sippaa... Voisi esim kokeilla että ottaa rimat pois kokonaan tai sitten että treenaisi yhdellä kerralla koko ajan että ei jakaisi kahteen pätkään. Gena herkkä sille että toistetaan samaa ja iltapäivällä oltiin tehty pidempi lenkki.

3.12
Tiistaina jäi jälleen treenit väliin, nyt työt esti harjoittelemisen, joten energiaa täynnä olevan nelijalkaisen kanssa agilityn pariin Kiitorekun treeneihin. Eihän tuo meinannut lähdössä pysyä nahoissaan, kun menohaluja oli. Aloitus toimi meillä tosi kivasti. Kakkosen takaa ja pakkovalssi ja siintä putkeen...linja oli Genalla tosi tiukka. Nelosen takana valssi, 6-7 välil persjättö. Ekal persjätöl kaarti liikaa ja joutui passaa renkaalla vauhtia, mutta sitten alkoi löytyy tiukempi linja. Ensimmäinen suora lähentyminen kepeille onnistui, mutta sen jälkeen vaikka mitä tehtiin niin ei oikea väli löytynyt. Etsittiin miun paikkaa ja miun ajoitusta, mutta ei niin ei... Joko oli nyt vaan huono päivä tai maanantain fyssari vaikutti, mutta pitää seurata koska kyseessä meidän vahva puoli mikä ei ole ennen ongelmia teettänyt. Tuollaista kyllä tapahtuu toisella puolella. 9 nätti peruspyöräytys josta sai napakan linjan 10. Puomin alastulo ok, jonka jälkeen sai niin hyvän vauhdin, että suoritti 13-14 hypyt itsenäisesti jolloin sain etumatkaa 16-17 hypyille ja työntö+veto onnistui. Putki imi hyvin joten takaaleikkaus ok. Keinu oli vähän varovainen, mutta ei paha. Meille huippu treeni muuten, jos keppejä ei lasketa. Pe seuraavat treenit, jos toistuu siellä niin sitten tehotreeni kepeille (esto kakkosväliin). Mutta Genalla riitti vauhtia ja virtaa molempiin treenipätkiin :D

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Fanny voi paksusti kasvattajalla

Fanny asettui nopeasti taloksi kasvattajan luona. Fannylle tuttu paikka, tuttuja ihmisiä, tuttuja koiria ja Fanny tottunut reissaaja joten en odottanut ongelmia tulevan. Ainut mitä mietin, että miten suhtautuu omassa huoneessa asumisesta, etenkin yö aikaan. Fannyhan saanut kotonaan liikkua vapaasti talossa, makuuhuoneeseen ollut vapaa pääsy. Nyt joutui nukkuu itsekseen omassa huoneessa aidan takana. Ihme kyllä eka yöstä lähtien ei ollut moksiskaan järjestelyistä. Haluttiin tottuvan tulevaan pentukammariin samantien. 

Kasvattajan muut koirat ottivat Fannyn odotetusti vastaan. Eve ja Martta eivät olleet moksiskaan kun ovat meilläkin vierailleet riekkumassa. Cindyn kohdalla turvallisesti vain aidan takaa kohtaamisia, mutta molemmat suhtautuneet toisiinsa lähes välinpitämättömästi mikä on itseasiassa paras mahdollinen tulos.

Fannyn massu paisuu paisumistaan. On ollut päiviä kun Fanny on suostunut liikkumaan vain tarpeille etupihalle ja syömään, joinakin päivinä lenkkikin maistunut, vaikka massu on valtava. Masussakin tuntunut elämää. Ruokaa Fanny haluaisi koko ajan, vettä sitten lipitellyt masun täytteeksi. Onneksi neljä kertaa vrk annettu ruoka vähän helpottanut nälkäistä emää.

Tässä rupee jo olemaan ikävä omaa blondia jota en ole nähnyt sitten lähtöpäivän sekä jännittämään lähestyvä synnytys. Itsenäisyyspäivän odottelemme pentuja maailmaan, katsotaan kuinka oikeassa olemme ja veikkauksena on 7-8pentua.

Kuvat masusta otettu 30.11 eli 51vrk.

Masu selkeäasti alkanut laajeta ylöspäin
Yritä nyt sitten ton masun kanssa liikkua, mikä laahaa maata

tiistai 2. joulukuuta 2014

Gena fyssarilla ensi kerran

Oma hierojamme on estynyt jonkun aikaa hieromasta koiria ja onhan sitä hyvä välillä käydä fyssarilla tarkistamassa tilanne. Omia koiria en kylläkään ole fyssarilla käyttänyt ennen. Gena sai nyt vuoron käydä Ninan pakeilla kun ed. hieronta oli kevyt sairasloman jälkeen ja ohje oli käyttää kun treenattu reilummin mutta kuitenkin ennen vuoden vaihdetta. Nyt koin olevan hyvä hetki. Genassa en nähnyt poikkeavaa käytöstä, ainut että peitsasi normaalia enemmän lenkeillä, mutta venyttely ollut normaalia.

Nina huomasi jo ulkona Genan liikkuessa (mitä nyt malttoi kiskomiselta) että ottaa leikatulla (otj) erilaista askelta, kääntää jalkaa ulospäin. Nina huomasi sitten käsittelyn lomassa, että oikea lonkan koukistaja on kireä kuin kuminauha ja vetää polvea ulospäin. Venyttäessä otj oltava tarkkana, että jalan asento oikea venyttäessä, herkästi kireä lonkan koukistaja nostaa polven ylös väärään asentoon. Vas lapa edestä selvästi jumissa, hetki saatiin availla että saatiin venymään hyvin. Selkeä yhteys vej ja otj. Selästä lapojen takaa/sään jälkeen kohta jossa ranka matalemmalla, sekä hieman siintä niijasi.

Gena sai venyttely tehokuurin, erityisesti otj. Lisäksi kehitetään takaosan koordinaatiota ja sisälihaksia kehossa (mm. tasapainotyynyllä istumista ja tasapainoilua, peruutuksia sekä vastakkaisten jalkojen ylhäällä pitämistä (voipi vahvistaa treeniä tasapainotyynyllä)).

Fyssari käynnin jälkeen tajusin vasta että jäi mainitsematta että Gena lenkkeillessä hihnassa ravaa herkästi vinossa (takamus oikealle suunnattuna) sekä esim peruutuksia tehdessä kääntää itsensä vinoon (takaosa oikealle). Jotenkin siis hieman kiero, vetää vinoon...