sunnuntai 25. elokuuta 2013

Iida Vakkurin agilitykoulutus ja Fannyn treenit

Su aamusta kahdeksalta kohti agilityhallia. Olin Genan ilmoittanut Iida Vakkurin koulutukseen. Tämä päivä oli suunnattu enemmän jo osaaville, joten Gena pääsi pinkomaan. La olisi ollut mölleillekin sopivia treenejä, mutta Fanny misseili, joten eipä neiti päässyt koulutukseen. Noh, mentiin Genan kanssa ottamaan kaikki mahdollinen oppi irti, toivottavasti niitä oppeja voin hyödyntää Fannyn kanssa.

Suuntaa antava, hyppyjen paikkoja/kulmia hieman muutettin
Gena sai olla rohkea ensimmäinen ja olikin todella into pinkeä. Vauhtia oli ja aloituksessa sai olla tarkkana. Mutta toisaalta parempi näin päin, kuin hidas. Oppipahan itse ohjaa nopeammin ja hyvä, että nyt Gena näytti reippaamman puolensa joten sainpahan ohjausta siihenkin. 3 hyppylle sai olla tarkka, jostain syystä ihan ilman järkevää syytä Gena halusi siintä mielummiin juosta ohi. 4 hypylle työntö taakse ja päällejuoksu, mikä toimi paljon paremmin kuin takaakierto + puolvalssi. 6 tein pakkovalssin ja sitten ekan treenipätkän loppu opeteltiin rytmitystä 7 putken loppuun ja koiran irtoamista 8 putkeen että voisin leijeröidä kepit. Monia epäonnistumisia tuli, koira mm lähti kohti puomia ja menikin sinne seisoo, talloin koiran tassuille :/ jne. Mutta kun pari palkkaa saatiin annettua 8 putken jälkeen, alkoi tajuamaan ja mie pystyin jäämään keppien taa.

(c)AnneLind
 Toinen treenipätkä aloitettiin sitten 7 putkelta, koska alku meni hyvin. Eka ja toka vienti 8 putkeen ajoitukseltaan huono, mutta toinen jo sujui, joten sain tehtyä keppien päähän pakkovalssin ja kepit mentiin hyvin. 11 hypylle takaaleikkaus ja 12 hypyn jälkeen persjättö. Ensin ohjasin puomin vas puolelta, mut Gena alkoi kokoo puomilla itseään hyppyä varten vaikka sen ohi ois pitänyt vain mennä jolloin ei osunut kontaktille. Kun vaihtoin oik puolelle, osui kontaktille ja takaaleikkaus toimi pituudella. Putken jälkeen työnto 17 hypyn taakse ja pakkovalssi (toimi hyvin). Okserin jälkeen flippi? (ohjauskäsi säilyi samana, pyörähdys 240astetta koiran kautta, saaden koira kääntymään okserin jälkeen kohti 22 hyppyä). Putken ohjaus putken ja puomin välistä. 24-25 välissä persjättö. Lopuksi vielä piti suorittaa koko rata nollana. Voin kertoa, että oli pikkasen hapokas olo kun loppuun päästiin. Genallakin alkoi vauhti hyytyä, vähän piti äänelle tsempata, mutta ei edelleenkään ollut se Hidas-Gena jonka kanssa vuosi takaperin ihmeteltiin, edelleen eteni radalla. Koulutus oli aivan mahtava. Ohjeet tuli selkeästi mitä pitää korjata ja palaute oli rakentavaa sekä positiivinen tuli heti kun vähänkin mentiin oikeaan suuntaan. Ilo oli ottaa oppia Iidalta.

(c)AnneLind
Sunnuntai iltana vielä Fannyn kanssa hallille tekemään keppitreeniä. Tällä kertaa aloitettiin suoraan neljällä verkolla ja saatiin niin mahtavat pujoittelut molempiin suuntiin, että eikun yksi keski verkoista pois. Fanny edelleen yllätti ja tuntui suoriutuvan tehtävästä, joten haasteeksi otin myös toisen keskiverkoista pois, joten vain ensimmäinen ja viimeinen verkko oli paikoillaan. Sitten kävi ihme...vas puolelta ohjaten meni näin oikein mallikkaasti ja alkoi löytää vauhtia mikä oli neljällä verkolla kateissa. Oik puolelta ohjaten piti taas hieman avustaa ja vauhti kärsi, mutta ymmärrettävää, nyt verkoista vain päästävä eroon. Huimaa edistymistä!! Lopuksi hauskan pitoa kahdella hypylla ja putkella. Pari pakkovalssi ja niisto harjoitusta hypylla josta putkeen vienti ja palkkaus :) Etevä napero!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti