torstai 22. elokuuta 2013

Fanny Kiitorekun valmennusryhmään

Ilmoitin Fannyn Kiitorekun valmennusryhmään ja hieman jännitti olikohan se hyvä idea. Etten nyt vaan mene nolamaan meitä sinne. Miten pieni napero pärjää, mutta onhan miulla takataskussa Gena tarvittaessa :) Fannyhan tähän asti treenannut hallissa, max Gena ja Tico ollut seurana, joten neiti joutuu koetukselle. Kuinka saa pidettyä päänsä kasassa, että kykenee treenaa muiden koirien läsnäollessa, sekä nyt oli ensimmäisen ulkotreenin aika :)



Oltiin Fannyn kanssa ajoissa paikalla joten ehdittiin tehdä kunnon lämmittelylenkki. Tänään Sampo oli meille kehittänyt aiheeksi ohjaajan rytmittämisen, kuinka hidastetaan ja kiihytetään. Tehtäviä oli kolme kappaletta, 4-5 esteen pätkiä. Fanny sai olla porukan ensimmäinen tehtävissä. Ajatus oli että turhat suhinat ja "tässätässä" sönkötykset oli kielletty, kropalla ja liikkeellä ohjataan. Ensimmäinen pätkä oli 4 esteen tehtävä. Putkesta napakka vienti takaakiertoon, josta yhtä matkaan 3 hypylle ja hidastuksella koiran huomio ja hypyllä kääntö putken kauimmaiseen päähän. Fannylla meni ensin vähän pasmat sekaisin muista koirista, mutt kertaakaan ei lähtenyt niiden luo, vaikka kääntyi katsomaan. Ihan ei kuitenkaan ekaan tehtävään malttanut keskittyä. Takaakierrolle kääntyi todella hyvin, mutta mie kun valssasin vaihtaen puolen, Fanny kierti vain esteen, joten meidn piti ottaa ensin takaakiertoo, että ymmärsi hypätä miuta kohti. 3 hypylle sain hidastuksen tosi hyvin, jopa vähän liikaakin. Takaakierto sen verran nostatti Fannysta tunteita sekä uusi tilanne, että eka tehtävä ei ihan parhaiten mennyt ja todettiin neidin tarvitsevan taukoa.

Toiselle tehtävälle uudella innolla. Ny ihan eritavalla keskittyi tekemiseen ja päästiin treenaamisen makuun. Ei välittänyt muista. Tehtävänä putkesta hypylle vienti hidastaen ja hypyltä vienti takaakiertoon ja mukaan otto loppu suoralle. Hypylle viedes huomasin, että neiti haki putkesta väärän puolen herkästi. Ihan kuin ei olisi ymmärtänyt mihin käteen pitäisi tulla. Hidastus toimi ja hyvin meni takaakierrolle, pieni vedätys että hyppäsi kohti ja sitten loppu kirmaus. :) Tämä onnistui tosi kivasti.



Kolmantena tehtävänä putkesta suoraan hypylle josta piti tehtä tiukka käännös vino hypylle, mietin jo mitenhän mahtaa käydä. Fanny yllätti ja hienosti ymmärsi hidastuksen ja kääntyi kuin nakutettu hypylle kun malttoi odottaa, että ehti kääntyä. Sitten vain kirmattiin loppu suora :) Viimeisellä kerralla oli jo vähän väsy, kun putkikaan ei niin innostanut, joten palkka putkesta ja isot leikit pallolla.

Fanny yllätti kyllä tänään monella tavalla. Hienosti kokosi itsensä uudessa tilanteessa ja osasi keskittyä olennaiseen nopeasti. Katsoi muiden menoa rauhassa. Välillä piti vähän ääntä päästää, mutta enimmäkseen katseli kainalossa rauhassa muiden ratoja. Rupesi jopa kiinnostuu ryhmäläisistä. Rataan/tehtäviin tutustuessa oli kiinni pienessä tolpassa, hienosti siinä istui hiljaa odotellen :)

Nyt vain saatava kepit kuntoon ja keinu mukaan radalle, niin eiköhän myö sitten pärjätä tuossa ryhmässä. Onneksi meidän valmennusryhmässä on Fannyn lisäksi kaksi muutakin miniä jotka eivät ole vielä kisauraa aloittaneet. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti