maanantai 1. elokuuta 2016

Ensi tapaaminen

Kyllä tätä päivää olin kovasti odottanut kun 31.7 ajelin Parikkalaan pentuja katsomaan. Voi sitä pennun tuoksua ja pientä ininää jota päästelevät <3 Siellä ne pentulaatikossa kovasti jo möngersivät eteenpäin ja hakivat toisistaan kovasti lämpöä, tukea ja turvaa. Hauska oli seurata miten jokainen vuorotellen puski kahden sisaruksen väliin jne.. Tuntui olevan oikea kierre...joka joutui uloimmaiseksi, oli seuraavaksi puskemassa väliin xD

Pitihän sitä myös vähän lähemmin penikoihin tutustua, kynnet leikata ja vähän sylissä pidellä. Kovasti tuntuivat kainalo ja maharapsutuksista pitävän. Ruskea pitkähäntäinen uros sitten teki temput minulle :) Monet pennnut olen Annellakin käynyt katsomassa ja ensimmäisen kerran miut merkattiin, kaveri päätti tortut vääntää miun syliin xD Tiedä millainen merkkaus tämä oli häneltä, katsotaan ;)

Martta hoitaa kyllä pentujaan niin fiksusti, osaa jo ottaa omaa aikaa, mutta pesut ja ruokkimiset hoidetaan mallikkaasti. Vähän piti katsella pentuja, kun nostelin niitä kynsien leikkuuseen laatikosta.

Ajellessa autolla taisin keksiä urokselle viimein kivan kutsumanimen. Katsotaan josko se nyt olisi se, onhan tässä vielä muutama viikko aikaa miettiä ;)

31.7 Anneli
31.7 Ruskea pitkähäntäinen uros
31.7 Harmaa töpö uros
31.7 Möhköfantti uros (ruskea töpö)
Pötkökasa 31.7


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti