sunnuntai 7. elokuuta 2016

AVO luokan korkkaus



Kun onnistuin sössimään Kuopion majoitus asian ja Fanny puotti sitten kaikki karvansa (häntä kuin rotan piiska ja peppu karvojen ja kauluksien kera lähteneet, päällyskarva lähti nyt sitten myös), emme lähteneet sawo show:n, vaikka sitä olinkin kovasti odottanut. Nopeasti lennossa sitten vaihdoin suunnitelman ja kyselin rallytoko koe paikkaa vaikka virallinen ilmoittautuminen olikin jo ohi. Fanny sai sitten paikan Heinolaan ja sinne sitten kuhan ensin oltiin paniikin omaisesti treenattu muutama päivä.

Minua ei niinkään tehtävät radalla jännittäneet, vaan se kun minulta viedään hihnan tuoma turva. Fanny kun on häiriöherkkä välillä, hieman pelkään sitä, että lähtee haukkumaan muille koirille. En pelkää, että päälle kuitenkaan kävisi, mutta eihän se kivaa ole jos kisakaveri katoaa paikalta muille räkyttää. 

Otin pientä treeniä pohjalle häiriössä ja kaikki tuntui hyvältä. Koealueella tuntui pyörivän ikävästi ampiaisia, piti vain toivoa, ettei radalla kiusaisivat. Juuri ennen ratavuoroa otin pari liikettä ja sain todeta, että Fanny ei suorita tehtävää "liikkeestä maahan". Käskyn saadessa istui viereen ja tapitti huikeassa kontaktissa. Maahan käskyä toistaessa joko meni maahan tai tiivisti istuntaa. En saanut maahanmenoa toimimaan ennen radalle menoa...hieman kiristi fiilistä....

Jännä fiilis kun hihnan irrotin, mutta eipä tuo koira mihinkään radalta poistunut. Taisin silti olla itse niin jännittynyt ja jähmeä, että Fanny ei todellakaan parasta esittänyt. Oli perässä vedettävä, ei kunnon kontakti säilynyt seuruussa. Liikkeestä maahan uusin, mutta ei se toiminut, eli 13vp otettiin siintä :/ Yksi eteentulo oli vino. Seisominen oli super!! Houkutuksesta selvittin, vaikka aika paljon jouduin pölöttämään. Pyörähdyksessä miun vauhti tyssäsi, Fanny suoritti hyvin. Hidas seuruu toimi. 

Mutta myö selvittiin radalta hengissä ulos, vaikka se tuntui kamalalta. Jouduin tsemppaa Fannya kovasti, ei oltu todellakaan parhaimmillamme. Tärkein tavoite oli, että Fanny pysyy rata-alueella, ja tämä täyttyi. Sitten oli toiveena hyväksytty tulos, ja myöhän saatiin 82p, jesh!! Heikki Palosaari oli kirjoittanut lomakkeeseen "Hieno suoritus", miusta se ei siltä tuntunut. Viimeeksi oltiin Heikin radalla Lahdessa kun hyllytettin Fannyn kanssa heti lähdössä. Noh, nyt onneksi saatiin tulos vaikkakin muuten moodi oli huonompi.

Mutta josko tämä antoi nyt minulle uskoa ja pystyisin seuraavassa kokeessa olemaan levollisempi, jolloin ehkä yhteistyömme olisi paljon parempi.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti