perjantai 19. syyskuuta 2014
Onnistumisia treeneissä
10.9 oli jälleen aika palata Lemille Kiitorekulle treenaamaan. Pimenevät syysillat vaikuttavat jo niin paljon ulkonatreenaamisen turvallisuuteen, että oltiin siirrytty halliin. Mie olin ihan ihmeissäni pienessä tilassa, eihän siellä mahdu mitenkään liikkuu, joka suunnassa ansoja ja esteet tulevat nopeasti eteen. Fannylla oli hyvä draivi päällä, vauhtia oli, mutta korvat pysyi mukana. Alku esteillä sai hyvän vauhdin, Fanny kääntyi todella hyvin neloselle. Neloselta reilu haltuunotto, hidastuksen piti alkaa ajoissa, jotta sain kääntyy vitosen lähimmäisen siivekkeen kautta takaakierrolla josta putkeen. Tuntui minusta jotenkin tökeröltä. Kokeiltiin sitten nelosella vastakäännöstä ja uloimman siivekkeen kautta kiertoa. Tuntui sujuvalta ja kun vaihtoehdot kellotettiin, niin tulos ei yllättynyt. Kauimmaisen kautta oli Fannylle parempi, pitkän koiran oli vaikea koota, kääntyä ahtaassa ja taas kiihdyttää. Kun pidemmän kautta mennessä vauhti pysyi. 6-10 oli selkeää ja sain Fannyn hyvin irtoo putkeen. 11 hypyn takaakierto tökki aluksi jostain syystä, Fanny ei oikein tahtonut lähtee mukaan. Keinu oli hidas, joten muutama palkkauskerta. 13-14 suoralla kokeilin meille jotain ihan uutta, koska jouduin keinulla odottaa koiraa, mikä tarkoitti että persjättö ei tullut kysymykseen. Tehtiin nimittäin poispäinkäännös, ja se meni nappiin :D Saatiin koutsilta kehuja sen sujuvuudesta. Poispäinkäännöksen jälkeen vas kädellä koira mukaan ja takaakierron kautta putkeen. Mahtava treeni kertakaikkiaan, saatiin viimeinenkin pätkä menemään nappiin :)
Viime viikoll treenit jäivät valitettavasti yhteen kertaan, vaikka treenattavia asioita olisi ollut (mm kepit ja keinu). Tiistaina (16.9) suuntasin Laun hallille etuajassa, etti ehdin ennen treenejä käydä vähän itsenäisesti ottaa muutamaa estettä. Fannyn kanssa namilla vauhtia keinulle, Genan kanssa putkeen irtoamista ja Fannyn kanssa kokeilin kepit kun Helsingissa tökki. Gen irtosi kivasti, Fannyn keinu sujui kerta kerralta paremmin ja erityisesti kepit oli yllätys koska meni kepit kuin ei olisi koskaan ongelmaa ollutkaan.
Treenaajia oli Fannyn lisäksi vain Enni & mudi Tico, joten Marianne kysyi haluanko Genan kanss myös treenata ja koska koutsille tämä oli ok, otin Genan mukaan treenaamaan mielelläni. Tänään keskityttiin ohjaamiseen ja yksittäisenä esteenä keppeihin. Otin ensin Genan joka Mariannelle tuttu jo. Jostain syystä vain Gena lähti muutaman kerran lähtösuoralta haukkuu Mariannea..outoa, koska yleensä Fanny on se jolle häiriö on vaikea asia. Gena kääntyi rytmityksellä hypyltä putkeen, otin putken suulta mukaan, sitten juostiin ja rytmitys valssi jolla tiukka käännös putkeen. Koiran odottelu putkeel, ja lähetys hypyn kautta putkeen. Putkesta putkeen lähetys ja loppu hyppy persjätön kera. Kun osasin ajoittaa putki käskyt tarpeeksi aikaiseen ajankohtaan, irtosi todella makeasti putkeen. 6 hypyn rytmityksen meinasin aloittaa liian aikaisin, jolloin vauhti hyytyi koiralla liikaa. Hyviä huomioita saatiin. Levon jälkeen keppejä Genan kanssa, taas ajatuksena että pääsisin irtoo kepeistä irti. Normaalitavalla aloitus ja sitten pikku hiljaa kauemmas ja kaueammas rytmi säilyttäen. Marianne palkkasi heittopalkalla. En tiedä mitä tapahtunut viime kerran jälkeen vaikka ei olla päästy treenaa tätä asiaa...mutta Gena oli super, kesti irtoamista ihan eritavalla kuin viimeeksi. :)
Fannylle oli kova paikka treenata Ticon häiriössä, mutta hyvät pätkät saatiin. Töitä teki ongelmitta, mutta kun käskyn alla ei ollut, Tico kiinnosti. Marianne kommentoi mein kahden hypyn jälkeen, että ei enää sotke miun koiria ;) Taisi olla vähän erisorttia miun Fanny kiituri kuin Gena :D Fannyn kanssa kiinnitettävä huomiota siihen, että lähdöissä käännyn koiraa kohti ennenkuin annan luvan. Näin varmistan, että koiralle ei ole epäselvää milloin lupa lähteä ja itse näen varmasti mitä koira tekee. Fannyn kanssa piti tehdä vekki 1-2 väliin, jotta vauhdissa pystyi kääntyy putkeen. Vekki oli super, koira kääntyi kuin unelma ja Mariannelta tuli kehuja. Putkesta mukaan ja kohti kutosen rytmitys valssia. Fanny kesti hyvin sivuirtomista, josta Marianne kiitteli. Rytmitys valssilla Fanny kääntyi hyvin putkeen. Irtosi putkiin hyvin kun muistin pitää liikkeen päällä ja varmistaa että lukitsi esteen. Super likka. Keppien kanssa ensin katseltiin miten Fanny pujoittelee. Marianne ihmetteli miten miun koirat on voineet pujoitella kun molempien kohdalla menen ihan vierivieres. Fannyn kanssa myös kevyesti vähän irrotusta sivulle, muuten hyvä, mutta viimeistä väliä ei meinannut kestää. Mahdollisesti sitä ruvetaan jatkos vahvistaa. Mahtava fiilis treenien jälkeen, Marianne on tarkka, mutta hyvää oppia saa!
Torstaina kävin itsenäisesti treenaamassa tyttöjen kanssa, aiheena oli sitten keppejä ja keinua. Genan kanssa selvästi haaste jos lähdetään yhtä matkaa kepeille ja teen lähetyksen, meinaa hakee aina kakkosväin, etenkin kun oik puolella ohjaan. Tämä tuli esiin kun otettiin suora lähestyminen kepeille. Mutta itse sivuirtoaminen sujui kivasti kun aloitus sujui. Fannyn kanssa tehtiin ihan peruskeppejä erikulmista. Haettiin vauhtia ja onnistumisia. Yritin myös kevyesti vähän irrota kepeistä. Fannyn kanssa myös keinua kovasta vauhdista, namilla palkaten/vedättäen. Hakee mielellään keinulle, mutta sitten alkaa empiä vielä herkästi. Gena yllätti ja teki aikoihin parhaimmat keinu suorituksensa, siinä oli vauhtia eikä epäröinyt. :) Jesh!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti