perjantai 3. lokakuuta 2014

KKS Kisat 20.9 ja yökylä

20.9 lauantaina lastasin koirat ja tavarat autoon, suuntasin Kotkaan. Juulin kanssa oli treffit KKS kisoissa. Oltiin ilmoitettu Fanny & Taavi kisoihin. Tuloksellisesti kisoista ei ainakaan Fannyn osalta jäänyt mitään kirjoitettavaa. Hypäriltä otettiin 15vp (2xkielto ja yks keppivirhe) ja tottakai päälle vähän aikavirhettäkin +19.48. Tuloksena 34.48. Ekalta agilityradalta otettiin hylky jo tokan esteen kohdilla, ajautui ohi ja otti väärän esteen. Muutenkin koko rata oli yhtä pelastelua ja tsemppaamista. Jostain syystä Fanny väsyi. Kolmannelle sitten olin viilennelly Fannya jos oli kuumissaan. Vauhtia olikin ihan eritavalla ja meillä oli hyvä vauhti päällä, mutta sitten kävi jotain mitä sain hävetä. Ihmettelin kun Fanny stoppasi kepeillä, ensin aattelin että jäi haistelee jotain, mutta se oli paskalla! Kyllä hävetti ja hyl oli siinä. Poistuin koira kainalossa radalta. Juuli onneksi nappasi yhden 3sij +.0.98 tuloksella :D

Koirien kanssa suunnattiinkin sitten Juulille kyläilee Taavin, Novan ja Tyynen tykö. Kyllä siellä oli iloisia koiria. Harmi, että kisat venyi niin iltaan, jäi vähän päivä lyhyeksi ja aamulla piti sitten hyvissä ajoin lähteä ennen puoltapäivää kotia kun oli muuta sovittuna. Joku kerta paremmalla ajalla.


Kuvia 3.10 metsälenkiltä














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti