maanantai 5. tammikuuta 2015

Naskalien alut jo kovassa käytössä

Viikko ehti jo vierähtää ja pentusia oli ikävä, unohtamatta Fannya, joten eikun muutaman tunnin visiitti Parikkalaan. Ehä mie ehtinyt edes ulkovaatteita ottaa pois päältä kun Fannylta sain märät pusut sekä pari pentua oli jaloissa pyörii. Fanny kaipasi paljon rapsutuksia ja hellyyttä, parkkasi viereeni makuulle ja otti "tirsat" kun rapsuttelin. Kummasti taas ruoka-ajan lähestyessä alkoi Anne enemmän kiinnostaa ja kynsien leikkuun jälkeen en ollut enää suosiossa kuin vasta lähtiessäni, sitten tuli miun ja oven väliin. Yritin siinä sitten selitellä, että vielä ainakin 4 viikkoa pitäisi Annen luona asustella. Fanny saapi olla pentujen kanssa loppuun asti, kunnes maailmalle lähtevät.

Pennut ovat viikossa taas kasvaneet hurjasti (5.1 4viikkoa täyteen). Simmut kaikilla kunnolla auki, korvat jo auki kunnolla sekä jalat kantaa hyvin ja ensimmäisiä juoksuaskeleita on otettu. Pennut todella ottavat nyt kontaktia ja hakeutuvat itse ihmisten luo sekä yrittävät syliin kiipeillä. Ihanat hampaatkin ovat jo puhkeamassa. Osalla oli jo kunnon naskalit, osalla vasta alkanut kasvamaan, mutta kyllä ne jo tuntuivat aikamoisilta kun naskaleitansa kokeilivat varpaisiin ja sormiin. Minulla oli tällä kertaa villatakki päällä ja pennuthan tykkäsivät sen helmoja kiskoa sekä löysivät nyörit selästä. Hampailla kokeillaan ja maistellaan nyt kovasti sekä sisaruksien kanssa painitaan ja nahistellaan. 180kpl kynsiä tuli taas leikattua ja sainpa jopa naskalit kiitokseksi leukaani ;)

Pennut ovat alkaneet saamaan kiinteää ruokaa säännöllisesti Fannyn maidon lisäksi (jota tuntuu riittävän hyvin kaikille) ja hyvin on maistunut. Fanny alkanut nyt hieman laihtua, mutta ei ihme kun 9kpl pentuja joiden painoa jo 1.3-1.5kg välillä. Fanny on ottanut maitotarjoiluun uuden taktiikan, seisomabaarin, makuulla ollessa alkaa olla jo niin ahdasta jos kaikki ryntää syömään. Fanny on myös kehittänyt taktiikan kuinka pääsee pentuhuoneessa pentuja karkuun, hyppää sängylle/sohvalle lepäämään. Sallittakoon tuo nyt, kun ei pysty vahtimaan, kotona sitten kova koulu, että ei jatka samaa tapaa.

Leluja on pennuille tarjottu, mutta eivät ole niitä vielä oikein ymmärtäneet käyttää. Itse vein pennuille tuliaisiksi makkarapötkön, jossa kolme pehmeää vinkuvaa makkaraa vetonarussa, joten siintä lelusta on moneksi leikeissä. Ihme kyllä siintä pennut olivatkin kiinnostuneita, Viiru erityisesti naskaleillaan maisteli ja ihmetteli ilmestystä. Eniten pentuja kiinnosti kuitenkin ihmiset ja niiden sormet. Pennuista on jo paljon enemmän seuraa, mutta siltikin nukkuminen on vielä se eniten aikaa vievä toimi vuorokaudessa. Nukutaan, syödään, nukutaa, syödään, leikitään, nukutaan (unohtamatta sotkuja) :D


Nukkuminen on ihanaa
Viiru innostui tuomastani lelusta
Neuletakkiani oli kiva kiskoa
Kiipeää, kiipeää
Kerrossänky
Oudot nukkuma-asennot osa...
Viiru <3
Ruoka-aika
Painia
Ryhmäpaini ruoan jälkeen
<3 on ne söpöjä
Koko läjä
Huhhuh, on Fannyn tisseillä kokoa

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Coudin kuulumisia loppuvuodesta



Coudin kuulumisia en olekaan aikoihin blogissani kirjoittanut, joten eiköhän ole aika korjata asia. Loppu vuosi meni Cuodin kanssa vaihtelevasti. Lihaksisto alettiin saada kuntoon, pyysin hierojan vielä kolmannen kerran Coudille, vielä silloin löytyi syvistä lihaksista ongelmia. Tämän jälkeen Coudi alkoi ihan tosissaan liikkumaan kunnolla. Iloisuus menemiseen oli palannut. Lihaksisto kun oltiin saatu kuntoon, oli sopiva myös tarkistaa satula mikä keväällä levennettiin. Nyt satulaan tehtiin totaallinen fyllinkien vaihto sekä vastinhihnojen asentoja korjailtiin, jotta vyö ei vetäisi satulaa lavoille. Sen verran taisi jäädä lihasmuistiin tuntemukset, että kiukuttelua satuloidessa on ollut havaittavissa.


Ahtiaisen valmennuksessa käytiin joka kuukausi (elo-joulu), ihme että kerrankin työt osui hyvin. Coudi edistyy todella hyvin, ehkä jopa minäkin siinä sivussa. Laukassa alkaa olla malttia, Coudi jaksaa kuunnella ja aletaan pääsee kunnolla sitä työstää. Jussilta alkanut tasaisesti joka tunti kuulumaan kommentti että "en ole nähnyt noin hyvin laukassa menevän". Jatketaan työskentelyä edelleen hitaan liikkumisen kautta, kun hevonen malttaa niin parempi ratsastaa myös reippaammassa askeleessa.


Loppuvuosi meni sitten vähän rikkonaiseksi kun talvikenkä kausi tuli. Joulukuun aikana kengittäjä kävi laittamassa neljästi irtokengän, kun Coudi ei vaan tahtonut vej kenkää jalassa pitää. Normaalisti kengän irtoaminen ei ole liikutusta kentällä haitannut, mutta nyt keli meni sellaiseksi että jopa kentällä Coudi könkkäsi kun oli pöppörää. Josko nyt pitäisi kenkänsä jalassa niin päästäisiin taas oikeasti treenaamaan kun joulukuu meni nyt ihan plörinäksi kelien, rokotuksen ja kengän takia. Coudi rassukka menetti hyvän tarhakamunsa lokakuussa jalkavammaan, mutta onneksi veikka-Possu tuli kaveriksi, ei tarvinnut Coudin yksin jäädä. Coudi ja Possu saivat kolmannen osapuolen (Leksan) tarhaansa kun näytti siltä, että veljekset keskittyy tarhassa vain syömiseen...pyöröpaali alkoi kahdessa vuorokaudessa huveta :/ Leksasta toivottiin säännöstelijää ja ainakin Coudi leikkinyt Leksan kanssa tarhassa, että ei kokoaikaa ole ruokailemassa. Ahmatteja!!


Tallille saimme myös joulukuun alussa oikean lisäherkun, nimittäin hevosten solariumin. Olin ihan varma, että coudihan ei sitä sulata, mutta taas sain olla hevoseni kohdalla väärässä. Coudi tapitti solkun alla kuin vanha tekijä eikä ollut moksiskaan vaikka pää kerran laitteeseen kolahtikin. Mikäs siinä lämmössä on seisoskella :) Solariumista saamme lisäavun lihaksiston kunnossa pitoon back on trackin ja hieronnan lisäksi.



 Niin ja eihän myö ihan ilman järkytyksiäkään selvitty tästä vuodesta. Tapaninpäivänä lähdettiin Coudin kanssa päivän hämärtyessä kävelylle ja tottakai molemmilla oli heijastimet päällä. Vaikka heijastimet löytyi, ei se estänyt sitä, että meinattiin saada mönkijä päällemme lenkillä. Minulla ei ole mitään vastaan jos halutaan leluilla leikkiä, kuhan pidetään silmät auki ja järkimukana touhuissa. Coudi oli onneksi viilipytty vaikka mönkkäri melkein persuuksiin tuli kunnes pysähtyi. Mie niin tykkään nelipyöräisistä taas...onneksi en ollut selässä...

Coudin kanssa tapanin kävelyllä

maanantai 29. joulukuuta 2014

Painitaan ja maistellaan kaikkea mahdollista

Ulkona rapsakka -15C ja aurinko paistoi. Olisi ollut mainio ulkoilukeli, mutta Parikkala ja pennut kutsuivat sunnuntai päivänä. Ei tarvinnut miettiä kumman valitsen. Annella sain vastaani iloisen Fannyn joka kaipasi niin kovasti huomiotani ja rapsutuksia. Pennuilla reviiri senkuin laajenee ja hereillä ollessa tehdään jo muutakin kuin vain syödään. Huoneesta jo lähdetään tutkimusmatkoille muualle taloon. Jalat kantavat jo paljon paljon paremmin kuin viime kerralla. Pennut ottavat kontaktia oikein kunnolla ja tutkivat suullaan jo kaikkea mahdollista sekä hakeutuvat ihmisen luo ja yrittävät kiipeillä syliin. Suussa on jo sormin havaittavissa kohoumat hampaiden tulon merkiksi, mutta vielä ei naskaleita tarvinnut "pelätä". Pennuilla selkeästi korvat aukeamassa, korvissa alkaa korvakäytävä jo näkymään ja kun ääniä aiheutettiin tutkimismielessä niin reaktioita saatiin aikaiseksi. Sisaruksien kesken ja ruvettu leikkimään/painimaan. Tassuilla läpsitään ja suulla hamutaan jo nenää/korvaa tms ikenien väliin.

Luonteita alkaa tulemaan jo esille enemmän ja enemmän. Viirupää on aina joka paikassa mukana, mutta vaikuttaa muuten aika lempeältä luonteelta, viihtyy kovasti sylissä. Vaaleampi narttu (mahdollisesti sijoitukseen menossa) on kyllä kipakka luonne, ääntä löytyy ja komentaa jo :D Pentueen nuorin, tumma pitkähäntä uros on kyllä hauska tapaus, sitä tuntuu kovasti kiinnostavan muiden urosten pippelit tissin toivossa, että sellainen mies. Enemmän myös alkaa pentujen värit erottumaan. Tummuuden ja harmauden sävyt alkaa näkymään, pennut on helpompi jo tunnistaa toisistaan (ei tarvitse pelkästään häntää tuijotella).

Pennuilla on myös koittanut herkkujen päivä kun ovat nyt kahtena päivänä saaneet maistella kiinteää ruokaa, jauhelihaa. Ja jestas sitä tassujen vilinää kun haistavat lihan. Nenä käy, suu hamuaa ja tassut vie herkkua kohden. Ei kukaan näytä epäröivän herkun suhteen, osa jopa "sekosi" lihan hajusta. Fannyhan ei voinut ymmärtää, että herkku meni sivusuun pennuille eikä hänelle. Saas nähdä millainen mutru ilme pennuilla on/ollut tänään kun koittaa ensimmäinen matolääkekuuri.

Minua myös siellä odotti jälleen 160 kynttä huollettavana, Fanny oli tämän jälkeen sitä mieltä, että "ai tämämkö takia vain tulit", enkä ollut enää suosiossa. Pennut eivät onneksi olleet moksiskaan kuin sen hetken kun leikkuuta suoritettiin ja sen jälkeen unet sylissä kelpasivat. Fannylla on edelleen pohjaton nälkä, mutta onhan sitä syötävä, että tuollaisen pesueen ruokkii ja pysyy linjat/ulkomuoto kohdillaan. Fanny on yllättävän hyvässä kunnossa, ei ole kuihtunut edelleenkään ja karva on hyvässä kunnossa.


Nenut vastakkain
Pitihän sitä käydä jo luuta lipomassa
Jopas jalkani aiheutti irvistyksen ;)
Raasu erehtyi menee Fannyn luo joka söi luuta, sai tietenkin lähdöt ja ainut turva mikä oli lähellä, oli tiskikone. Ja siellä kökötettiin kunnes pelastava Suvi saapui noutamaan. Rassukka sai oppia kantapään kautta, että Fanny on tarkka ruoastansa. Eikä ole väliä onko pentu vai kuka kyseessä.
Pusu
Painia
Kyllä nukkuminen on ihanaa
Läps
Syön siun nenän!
Koko pesue
Olenko söpö nukkessa?
Uni ei katso paikkaa

lauantai 27. joulukuuta 2014

Joulun viettoa

Gena sai tänä jouluna kaiken huomion kun Fanny vietti jouluansa Parikkalassa pentujensa kanssa. Aattoaamuna pääsin töistä ja heti kotiin päästyäni Juuli nouti minut kyytiinsä ja suunnattiin koirien kanssa aattolenkille metsään. Historian havinaa oli havaittavissa kun olimme liikkeellä legendaarisella/perinteisella kolmikolla. Siintä on aikaa kun pelkällä alkuperäisellä kolmikolla oltu liikkeellä. Fanny Parikkalassa, Nova Salossa ja Tyyne Kotkassa. Gena oli ratketa liitoksistaan kun pääsi Taavin ja Hilman kanssa rallattamaan Partalan metsikköön. Tassut viipottivat minkä kintuistaan ehtivät mettäpoluilla.Kyllä oli pieni koira onnellinen kun pääsi koirien seuraan lenkkeilee...muista edes koska Gena päässyt muiden kanssa riehuu kun oli pitkään Fannyn raskauden takia karanteenissa muilta koirilta ja nyt pentujen syntymän jälkeen ei olla ehditty muita treffaa. Gena parka, sijaiskärsijä! Mutta, nyt pääsi rallattaa ja oli onnellinen :)





Aatto perinteenä kävimme sekä minun että antin vanhempien luona. Gena sai omat herkkupakettinsa molemmissa paikoissa ja jopa pientä röyhkeyttä oli havaittavissa kun ihmiset ruokaili, joten sai arestin (hihnaan ja kiinni). Mutta ruokailun päätyttyä kun rauhoittui, oli ihana nähdä miten antin isoisää huomioi. Kävi istuu pyörätuolin viereen ja toimivan käden puolelle, selkeästi näki miten ukko nautti kun sai rapsutella koiraa.




Gena sai sen verran herkkuja osakseen jo aattona, että jätin omanlahjani antamatta. Kävin joulupäivän töissä, joten kun Tapaninpäivä koitti oli Genan lahjan aika. Vähän neitiä aluksi häiritsi miun kuvaaminen ja kyseli katseellaan välillä että saako tässä syödä luuta vai ei. Alkuun repi vain toisenpään esille paketista ja alkoi järsiä, mutta lopulta totesi, että paperi sen verran ärsytti että loputkin sain kyytiä luun päältä. Sen verran taisi hyvää olla, että pitkään jäystettiin. Tapanin sauna ei Genaa kiinnostanut.


tiistai 23. joulukuuta 2014

maanantai 22. joulukuuta 2014

Simmut auki, ensi askeleita otetaan

Viikon verran maltoin olla pois pentulaatikon ääreltä, mutta sitten oli kyllä jo polte todella kova pentuja & Fannya näkemään, joten sunnuntaina auton nokka kohti Parikkalaan. Siellä minua odotti 160 hoidettavaa kynttä, sekä kymmenen huomioitavaa ihanuutta. Fanny on selkeästi kotiutunut, melkeinpä enemmän Annen perään kuin minun (ruoan antaja menee edelle Fannyn maailmassa). Pennut ovat kasvaneet hurjasti, maitoa näyttää hyvin riittävän jokaisella ja Fannykin näyttää hyvältä, ei ole kuihtunut vaikka imetysurakka on valtava. Ruoka näyttää talossa maistuvan jokaiselle.

Perjantaina piirtopäällä aukesi silmät ja muilla perässä, kaikilla oli simmut nyt auki. Piirtopään johdolla, myös muutama jo kokeillut pentulaatikosta karkailua :) Pennut kasvavat/kehittyvät pelottavan nopeaa tahtia. Ensimmäisiä askeliakin alettu ottamaan, huteria kylläkin vielä, mutta jostain ne harjoitukset on aloitettava. Pentujen reviiri kasvaa pikku hiljaa, kävelyharjoituksia pääsevät tekemään paremmin. Pian siirtyvät pikku huoneesta tilavampaan huoneeseen, jossa on sitten tilaa temmeltää. Tuntuu että pennut olivat enemmän vastaanottavia käsittelylle kuin viikko sitten. Useampi kömpi viereen ja masurapsutukset oli suosiossa, muutamilta löytyi myös rapsutusnappula (jalka alkoi vispaa) ja sylissä oli mukava ottaa kunnon tirsat. Vielä ei tuntunut ikenissä hampaita, mutta eiköhän nekin kohta ala sieltä pikku hiljaa puskea esille...naskaleita odotellessa. Pentujen liikkeitä ja touhuja on mukava seurata, vaikka vielä ei niin eroja huomaakaan luonteissa, sopivaa aivojen nollausta.

Kaikille pennuilla näyttäisi löytyvän koti, nyt vain odotellaan pentujen kehittyvän ja kasvavan ennen päätöksiä kuka lähtee minnekin päin ihastuttamaan. Mukavaa, että joukossa myös harrastamisesta kiinnostuneita! Kyselijöitä ollut jopa yli tarpeen.


Kaikilla on kova nälkä
Töpö uros möngertää emän kaulan yli, jäi yritykseksi vielä
Autuas ilme tissillä
Ruokailun jälkeen lekottelu kelpaa
Reviiri kasvaa pennuilla jo pikku hiljaa

Onko tämä joogaa?
Sylivaava <3
Piirtopää päätti jo maistella ikenillä housujani <3
Luulisi tuossa asennossa niskojen menevän