sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Ei vikaa

Olen nyt huhtikuun lopulta asti ihmetellyt Fannyn vaisua käytöstä agilityssa, jossa aiemmin ollut hyvin motivoitunut ja energinen. Tuntunut myös, että väsähtäisi nopeammin. Olen odotellut, josko juoksut alkaisivat kun on myös pihalta karkaillut muutaman kerran. Toisaalta juoksut olisivat etuajassa jos alkaisivat nyt, mutta eihän noista nartuista koskaan tiedä miten niiden hormoonit menee. Vaikka viime viikolla agilityssa löydettiin Genan avulla hyvä motivaatio tekemiseen, halusin varmistusta että ei ole vikaa kropassa.

Fanny kävi keskiviikkona fyssarilla, Nina Jäntillä. Olipa turha käynti...noh ei ole turhia käyntejä. Fannysta ei vaan löytynyt mitään vikaa. Lihakset todella hyvässä kunnossa, ei mitää selittävää. Muutama jumikohta oej lavassa, mutta nekin ihan perusjumeja. Ei mitään muistoja viime kerran etupään jumitilasta. Selkä parempi, lihasta saanut. Jumppailu ja uinti pitänyt koiran hyvässä kunnossa.

Koska fyssarilta ei saatu vastausta, vein Fannyn eläinlääkäriin. Vein pissanäytteen mikä oli kunnossa. Otettiin perusverikokeet sekä pika-punkkinäytteet (muutama punkki ollut kiinni), ei niistä mitään paljastunut. Verikoe arvot viitearvoissa ja punkkikoe neg. Sydän ja keuhkot kuulostivat normaalilta. Anaalit kunnossa. Nisat kunnossa. Ei epämääräisiä vuotoja. Koirasta ei mitään vikaa löydetty.

Noh, odotellaan juoksuja, katsotaan jos sen jälkeen neiti normaalisoituisi. Siihen asti yritetään motivoida ja löytää kikkoja miten neiti syttyy ja tahtoo töitä tehdä.
    

1 kommentti:

  1. Voi! Tuollainen on kyllä niin kurjaa, kun ei mitään löydy ja silti koira käyttäytyy normaalista poikkeavasti. Toivottavasti tuo menee ajan kanssa ohi! :)

    VastaaPoista