lauantai 28. tammikuuta 2017

Treeneissä edistytään

Tammikuussa on huikeita kehityksiä tapahtunut molempien kanssa. Fannylla hieman sterilisaatio sotki treenikuvioita, mutta sairasloman aikana tehtiin nosework juttuja sisällä, jotta sai aivotyöskentelyä. Ennen lomailua rallytokossa Fanny eteni voittajaluokan asioissa selvästi eteenpäin. Oikeanpuolen asiat alkoivat viimein sujumaan ja vas puolen istu-vas 90-istu alkoi toimimaan. Tehtiin ihan voittajaluokan ratatreenejä hyvillä mielin ja hienosti sujuivat. Käytösruutu minua vielä arveluttaa, sitä on vain treenattava ja treenattava. Sterilisaation jälkeen ensimmäiset treenit olivat aika masentavat. Fanny ei ollt yhtään oma itsensä, sai tsempata, laittoi kävelyksi/laahustamiseksi seuruun (norm kuitenkin iloista ja reipasta). Noh, ei oteta vielä paniikkia, annetaan palautua leikkauksesta ja tehdään pieniä pätkiä. Haetaan iloisuutta. Toiveissa pian korkata voittajaluokka!

Joshi on edistynyt rallytokossa huikeasta. En ymmärrä missä koulussa pentu on käynyt oppinsa hakemassa. Tuon kanssa tehdään jo avo-luokan ratoja. :O Joshi on päässyt jo joulukuun lopulta asti mukaan ratatreeneihin Fannyn kanssa (tai Fannya tuuraamaan). Näin oppinut nyt jo nuoresta asti häiriössä treenaamisen ja ihan erilaista meininkiä kuin Fannyn kanssa. Ei muiden koirien äänet häiritse. Käytiin myös jo yhdessä LPKY:n koulutuksessa (jäsenille) ja siellä aiheutettiin "järkytystä" kun kouluttajalle ja kanssa treenaajille selvisi, että Joshi oli päivän vajaa 6kk. Siellä se teki huikeaa avo rata suoritusta. Tässä alkaa oikeasti uskomaan, että kun 10kk tulee täyteen, korkkaamme kisakirjan. Hieman kyllä mietityttää, miten mahtaa murrosikä vaikuttaa pojankloppiin.

27.1.2017 Joshin Rallytoko treeni, Avo-rata


Joshi on myös agilityssa edistynyt huikeasti. Olen yrittänyt kuitenkin Joshin kanssa treenata säästeliäästi, ei hulluja treenimääriä. Vähän, mutta laadukkaasti yrittänyt tehdä penikan kanssa. Agilityssa pikku hiljaa pyrkinyt ohjauksia ottamaan mukaan treeniin ja yhdistämään hyppyjä ja putkia pieniksi pätkiksi. Ja aika mahtava nassikka onkin ollut. Tällä viikolla myös ilmeni ihan uusia tuulia... Joshi on aikanut kuumuu. Ääntä löytyy todella treenin alussa ja loikkii ja napsii.. Kerran jäi takareiden kohdasta housu hampaiden väliin xD Vielä ei kuitenkaan ole suorituksen aikana ilmennyt muuta kuin ääntä. Nilkatkin saaneet olla rauhassa. :) Agilityssa ei ole vielä tavoitteita asetettu. Joshin ehdoilla edetään pikku hiljaa eteenpäin ja katsotaan mihin päästään :D


26.1.2017 Joshin Agilitytreeni

  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti