keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Vitutus maksimus

Kuten jo aikaisemmasta hevosta koskevasta blogipäivityksestä on voinut lukea, ei meillä ole alkuvuosi mennyt ihan putkeen. Maaliskuussa etuset ultrattiin, jalat identtiset ja saatiin lupa pikku hiljaa palata normiliikuntaan. Jokin minua vaivasi asiassa, koska kun alettiin liikuntaa nostaa (ravaamaan pätkiä), alkoi etuset turvottelee (ei ontunut edelleenkään). Tarhat tottakai suli samalla ja olivat liukkaat, sekä sain kuulla että Coudilla ollut kevättä rinnassa ja persus lentänyt siellä kavereiden kanssa oikein kunnolla. Koska jalat turvotteli, palattiin kävelylinjalle, mutta nesteitä oli edelleen aika-ajoin, joten päätin kutsua eläinlääkärin uudestaan tallille ultraamaan etuset.

Coudi kevät auringossa, omassa pikku tarhassaan
Eihän se sitten mennyt niinkuin toivoin...ei todellakaan. Coudilta löydettiin molemmista etujalkojen sisäsyrjien yläosista lähes identtiset sarvimuodostumat koukistajajänteistä (jänne ei ollut enää pyöreä), eli jänteessä on arpeutumaa. Jossain kohtaa on siis jänteille tapahtunut jotakin, mutta milloin...ei tietoa. Pari vuotta sittenhän toinen etunen ultrattiin ja tällöin ei mittään ollut. Ajatus siintä, että olen jossain kohtaan liikuttanut rikkinäistä hevosta, saa karvat pystyyn ja voimaan pahoin :( Mieleeni ei tule hetkiä että olisi ontunut tai jalat turvotelleet. Nytkin minun huomion alunperin kiinnitti pieni paksuuntuma oej polven alla. Ja jotta tässä ei tarpeeksi, ei jäänyt löydökset tähän.. :/ Myös molemmista etujaloista löytyi jänteen tukisiteestä repeytymät, hyvin selkeä tumma alue näkyi ultrassa.

Laser-hoitoa etusiin
Nyt sitten toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Ennustetta ei saatu, katsotaan ajan kanssa miten jalat paranee. Nyt sitten Coudille rakennettu omaan tarhaan pieni boxi jossa vähän pääsee tallustaa, mutta ei riehumaan. Kävelyä ja jalkojen hoitoa. Kävin hakemassa Laser-laitteen vuokralle pariksi viikoksi, jos saisi sillä jotain apua etusiin. Kovastihan tässä toivon, että jalat tulisi kuntoon, mutta jännevammat on jännevammoja eli kerran kun jotain käynyt, tulee herkemmin uusi. Tukisidevammat lukemani perusteella paremmin paranevia kuin jännevammat. Coudin jalka-asennot eivät tätä asiaa kyllä yhtään auta, rasittavat etujalkoja enemmän. Itse vain odotin enemmän nivelongelmia kuin jännevammoja, kun yrittänyt liikunnassa huomioida, että ei hypätä esteitä tai maastossa revitellä jotta jalat pysyisi parempina. 

BOT:t kovassa käytössä
Sehän tässä on varmaa, että kesä/laidunkausi menee meiltä nyt ihan ohi, mutta eiköhän me se kestetä kuhan koivet tulisi kuntoon. Sehän tässä jo kuitenkin käynyt mielessä, että mitä jos jalat ei parane, mitä jos kestää vain oloneuvos olemista... Totuushan on se, että Coudi ei ole oloneuvoshevonen, eli seuraheppa. Jätkän pää ei kestä tekemättömyyttä, nytkin ajoittain jo kuukauden kevyestä olosta niin hömppäenergiaa kertynyt. Se on vain sitten tehtävä myöhemmin ratkaisuja kun näkee mihin suuntaan jalat menee. Itselle vain tehnyt pahaa kun Graffi lopetettiin 11v jalkavaivojen takia ja Coudi täyttää nyt 13v....ei tämä voi mennä näin!
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti