torstai 23. kesäkuuta 2016

Rauhallinen kesän alku...

Fannyn saavutettua RTK1 tunnuksen, siirryttiin hetkeksi nauttimaan vain olostamme....Ei vaineskaan, oma vamma kiusasi aikatavalla, joten piti hii'ata omaa vauhtia. Lenkkeilyä neidin kanssa harrastettiin miun tahtia kunnes pikku hiljaa aloin kuntoutua.

Nyt sopivasti juhannusviikolla päätin, että nyt riittä lomailu rallysta ja parit treenit hallilla käytiin tekemässä. Muistuteltiin avon liikkeitä sekä aloitettin houkutus-kyltin teho treeni. Tämä selvästi meille haastava kun Fanny tahtoisi kaikkea käydä katsomassa. NoseWorkia lomailun aikana Fannyn kanssa tehty. Ihana oli huomata, että vaikka taukoa oli ollut, neiti oli vain parantanut suoristustaan. Hajut löytyi ilman namin apua, testattiin myös ulkoetsintää mikä myös toimi. Autoetsintää kokeiltiin, mutta se vaatii vielä treeniä, Fanny ei vielä ymmärrä autosta lähteä hajua etsimään ja pitää varoa ettei hyppää takajaloilleen autoa vasten. Häiriössä kokeilin tällä viikolla treenata NW:tä, mutta se tuntuu vielä olevan neidille vaikeaa, alkaa haukkumaan kun pääkuuppa ei kestä.

Fanny oli ilosta soikea kun pääsi kavereiden kanssa leikkimään, sekä vesileikkejä harrastamaan lämpimällä säällä. Kuva satoa hieman alla (kännykkälaatua)...

Vauhtia oli :)
Teleskooppi ylhäällä uidaan

Hepuli
Ihan tervekoira minulla ;)
Hilma myö mukana
Vauhtii....
Noutajat Nova & Fanny
Törmäyskurssi
Märkänä piehtarointi hiekassa on ihanaa...
Nova <3
Fanny <3
Fanny sai lauman kimppuunsa :D
Kaivuri..



Hilmalla kaikki muumit laaksossa?

Taavin kesälookki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti