Laidun kutsui..

Eihän Taneboy ihan niin tätä sairaslomaansa päättänyt kuin mie aattelin. Viimeiset viisipäivää karkaili sairastarhastaan, joko viereiseen tarhaan juoksee tai sitten ihan pihalle asti. Poni rupesi myös olemaan aika kärttyisän oloinen hoitotoimenpiteissä. Tane ei enää ollut sellainen lutuinen ja seurallinen sekä taluttaessa näki mörköjä joka suunnassa. Tanelle taisi olla vähän liikaa, kun hälle kaikki tärkeä vietiin; ei kavereita joiden kanssa leikkiä, ei liikkuma tilaa ja ei omaa heinäpaalia. Poni paran kuuppa ei kestänyt tätä ja kruunautui siihen, että kiukutteli oikein kunnolla ystävälleni yks ilta tallissa. Meinasi mono lentää...

Pähkäiltyäni asiaa totesin, että ei tuossa ole enää mitää järkeä. Poni karkailee, teloo jopa siinä enemmän itseään ja kiukuttelee jo vaarallisesti ihmisille oloaan. 2-3päivästä nyt oli kiinni tämä sairasloma, joten totesin, että jos ei jalat kestä, ne ei tuu kestää kuitenkaan. Eli poni pääsi hieman etukäteen laitumelle.

Ponilla oli ihan pienet patoumat. Vein suitset päässä laitumelle, normaalisti päitset olisi riittäneet. Hyvä, että oli, ponilla oli vähän vauhtia veressä ja mörköjä oli siellä täällä. Laitumelle selvittin ja sinne kun irti laskin niin kiihtyi nollasta sataan nanosekunnissa. Kaverit jaksoi yhden kierroksen juosta, mutta Tanen kohdalla en pysynyt mukana laskuissa. Vauhtia löytyi, persus lensi ja niskoja nakkeli. Ihan vaan hetki meni, kun usean viikon patoumat purki. Ihme kyllä, en menoa katsoessa pelännyt jalkojen puolesta lainkaan, vaan enemmänkin olin iloinen ponin puolesta, toinen olin niin onnellinen.

Kummasti ponikin alkoi heti seuraavina päivinä olemaan taas oma ihana itsensä, seurallinen ja lunki eikä enää kiukuttanut. Kaverit, ruoka ja vapaus tekee kummia ;)