sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

NoseWork viikonloppukurssi

2-3.7 osallistuttiin Fannyn kanssa Parikkalassa NoseWork kurssille, jota Heidi Pasanen piti. Lämmin ja helteinen keli hieman söi koirien jaksamista, mutta kurssi oli silti hyvin antoisa. Fannyn kohdalla tuli paljon kertausta, koska oltiin ryhmämme ainut jolla oli jo kokemusta lajista, mutta Fannylle teki hyvää saada toistoja vieraassa ympäristössä sekä erityisesti häiriössä. Välillä saattoi toista koiraa kommentoida, mutta sitten jatkoi siintä mihin oli haistelussa jäänyt.

Aloitettiin namin etsimisellä, siintä sitten hajua mukaan ja lopulta ihan vain hajun etsintää tavaroiden lomasta. Paikasta johtuen, keskityttiin laatikko ja ulkoetsintään. Fannyn kanssa myös saatiin uusi asiakin treenattavaksi, suljettu piilo. Fanny oli ihmeissään kun hajun lähde tuli sellaisesta paikasta johon ei päässyt "käsiksi". Tottunut siihen, että pässyt koskettamaan hajua. Mutta jo toisella ymmärsi mitä tehdä. Koulutuksessa kouluttaja huomasi, että Fanny tykkää nuolasta hajua. Hajun ilmaisua kun purkin kanssa harjoiteltiin, aina kävi kieli purkin pohjalla xD

Koulutus oli antoisa ja sen innoittamana kotona jaksettu taas itsenäsesti treenata. Erityisesti olin iloinen huomatessani, että yksikseen olin tehnyt oikeita asioita Fannyn kanssa :) Ilmaisu aikaa ollaan nyt pidennetty ja kotona treenattu sisä-, laatikko-, ulko- ja ajoneuvoetsintää.

Nenän käyttöä voi treenata myös marjojen etsintään xD
Mustikkamättään valtiatar

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti