tiistai 8. maaliskuuta 2016

Kavioliitto < 3

7.3.2016
7.3 maanantai oli tunteiden vuoristorataa. Gena olisi saavuttanut veteraani-iän, aamulla oli tyttöä kova ikävä. Illalla sitten olinkin yhtä hymyä korviin asti. 

Koskaan ei voi tietää mitä elämä tuo eteemme. Milloin surua, milloin epävarmuutta, milloin iloa ja milloin muutoksia. Näin ei pitänyt käydä enkä tätä suunnitellut. Minun piti nauttia stressittömästä harrastelusta vähintään kesään asti vuokraillen Tanea. Monelle vasta olin viikko sitten sanonut, miten olen nauttinut hevostelusta nyt kun ei ole ollut oman hevosen tuomaa "stressiä/huolta". Ja ajatuksissani olin miettinyt, että josko sitten joskus tulevaisuudessa minulla olisi uusi pv ruuna tai pätevä koulusuokki ruuna, siihen muottiin ei mahtunut lämpöinen.

Tässä me nyt olemme, yhdessä <3
Tanen omistaja kuitenkin rohkeasti esitti minulle viime viikolla viikonlopun kynnyksellä ehdotuksen, mikä aiheutti sen, että minulta meni yöunet tätä pohtiessa ja pyöritellessä. Olen Tanen kanssa nyt reilu 2kk touhunut ja saanut ponia pitää kuin omanani. Tanen kanssa touhuaminen on ollut hyvin palkitsevaa. Tane on persoona isoll P:llä, ponimaisuutta löytyy, mutta ei ole ilkeä vaan todella seurallinen kaveri. Viime viikolla valmennuksessakin oltiin aivan liekeissä, mentiin pyöreää ja pyörivää laukkaa sekä löydettin raviin kiva liitovaihe. Tane on huikea monitoimiponi, jonka kanssa mielikuvitus on vain rajana.

Yhdessä katseet kohti tulevaa, toivottomasti monia yhteisiä vuosia :)
Nyt maanantaina sitten kirjoitimme paperit, enhän minä voinut tälläistä tarjousta ohittaa, kun Tane tuntuu niin minulle sopivalta kaverilta nyt. Eihän tämä mennyt niinkuin suunnittelin, mutta elämä on aina yllätyksiä täynnä. :) Eilen illalla sitten tallilla oli kaksi ihmistä hymy korvissa, muut jo naureskelivat kumpi mahtoi ostaa ja kumpi myydä ponin. Ihanaa kun joskus kaupat menevät näin, että molemmat ovat tyytyväisiä ja jos kyyneleitä nähtiin, ne olivat ilon kyyneleitä.

Nyt toivon täydestä sydämestäni, että minun ja Tanen tarina saa jatkua monen monta vuotta yhdessä ja Tane pysyy terveenä.

Fannykin oli mukana tallilla  juoksuista huolimatta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti