Vuoden 2012 yhteenvetoa...

Josko sitten aloittaisi tuosta mein pienen pienestä Genasta, jonka elämää järkytettiin helmikuussa kun Fanny tuotiin kotia. Yksin elämisen jälkeen, joko tuli jakamaan huomion jne, mutta kuitenkin tässä huomannut, että riiviö Fannyn seura kelpaa kyllä :) Gena pysyi terveenä koko vuoden eikä mitää tapaturmia sattunut, hieno vuosi siis! Näyttelyissä/mätsäreissä ei käyty. Toko treeneihin palattiin kesällä ja kärpänen iski taas, ja mutkien kautta löydettiin itsemme kaksista toko kokeista saaden tulokset 79p ja 112,5p 3palk. Tässä täyttyi minun haave, uskaltaa korkata pelottavat toko kokeet ja sain todeta että ei se niin kamalaa ollut, mutta paljon treeniä/hiomista tarvitaan vielä. Agilityssä ei kisatavoite täyttynyt, mutta treeneissä edettiin uusi harppaus eteenpäin. Koira alkoi liikkumaan, jopa helteellä. Oma ohjaaminen otti ison askeleen eteenpäin, oma liike ja näyttäminen parani huomattavasti. Kisoissa oma asenne ei kohdillaan, puristin liikaa, mikä söi liikkumista ja yhteistyötä. Emme siis saaneet viimeisiä sertejä kasaan, vaan vielä 2 luokassa olemme. Starttasimme yhteensä 20 radalla, joista 6 hyl (Gena teki parilla radalla sen, että hävisi radalta omille teille), 6 kertaa oltiin palkintopallilla, vain 1 miinustulos. Syksyllä ohjaajan sairastelun ja reissujen takia, kisat jäivät väliin.

Helmikuussa elämääni astui Fanny saapuessaan kotiin. Neiti aloitti sydänten murskaamisen. Ilokseni myös Fanny pysyi terveenä koko vuoden! Fannyn kanssa aloitimme kehäuran mätsäreistä toukokuussa ollen sin4, siintä oli hyvä jatkaa pentuluokkiin (käytiin 5 pentunäyttelyssä) ja kaikkiaan 2xROP, 1x VSP ja 3xKP. Aikuisten kehissä käytiin 3kertaa ja sieltäkin tarttui jo mukaan 1xvarasert 3xERI. Fannyn kanssa käytiin kesällä pentutokossa ja Fannyssakin on tokoon sopivia elkeitä, vähän reagoi liikaa vielä muihin, mutta kun huomion saa ohjaajaan hienosti sujuu. Agilityn treenit aloitettu hienolla menolla, peloton neiti joka haluaa tehdä. Vauhti on aivan hurja, en tiedä miten tulen pärjäämään Fannyn kanssa.



Vuoden 2013 tavoitteita...

Genan suurin tavoite on pysyä terveenä ja välttää tapaturmia/loukkaantumisia! Olen miettinyt monesti pitäisikö lähteä kokeilee mitä tuomarit sanoo Genasta nykyään (operoitu jalka ja poistetut hampaat), mutta joskos edes mätsäri kehään päästäisiin. Gena kun kuitenkin aina tykännyt esiintyä. Tokossa tarkoitus jatkaa treenaamista ja nyt kun korkattu toko kokeet voi nostaa tavoitteet ylemmäksi ja se on se ALO luokan 1 tulos ja sitä kautta TK1. Agilityssa jatketaan 2 agilitysertin metsästystä ja nousua 3 luokkaan. Molemmille nopeutta radalle sekä keppien ja kontaktien vahvistamienn varmemmaksi ja varmemmaksi sekä irtoamista ohjaajasta.

Fannyn tavoite on myös pysyä terveenä sekä välttää loukkaantumisia! Myös tärkeä tavoite on käydä terveystutkimuksissa ja läpivalaisemassa neiti, toivoen sieltä hyviä tuloksia tottakain. Fannyn kanssa myös jatketaan sosiaalistamista, ettei tarvitse muihin reagoida niin vahvasti. Fanny tottakai myös jatkaa misseilyä kehissä ja sieltä toivotaan Erinomaisia kera Sertien kuhan neiti vielä vähän kasvaa ja kehittyy ja kuhan ikää tulee MVA metsästys alkaa. Lupaava kuitenkin on ja tuomarit tähänkin asti jo tykänneet vaikka kesken kehityksen. Tokossa pitää ottaa niskasta kiinni ja alkaa Fannynkin kanssa treenaamaan sitä enemmän, ALO liikkeitä kuntoon pikku hiljaa. Sitä korkataanko kokeet 2013 vuonna, en vielä pistä tavoitteeksi, mutta tulevaisuudessa kyllä Fannynkin tahdon kokeisiin metsästämään TK1:stä. Agilityssa myös otetaan niskasta kiinni ja aletaan enemmän treenamaan, tavoitteena korkkaus 1luokassa tämän vuoden aikana (jos esteet ja ohjaus saadaan siihen pisteeseen). Osa esteistä tarvitsee vielä paljon vahvistusta/treenausta sekä ohjaaja tarvitsee nopeat jalat ja nopean ohjauksen kiiturin kanssa. Ja erityisesti lähtöä pitää treenata, että malttaa odottaa loppuun asti merkkiä. Ainakin epikset tulisi korkata tänä vuonna, jos ei ihmeitä tapahdu.



Muoks 6.1.13
Pitäähän sitä vissiin jotain Coudistakin tähän laittaa kun tarkemmin aloin miettii :)

Vuosi 2012 sisälsi paljon hyvää ja myös takapakkeja. Suu ongelmiin viimein löytyi oikeasti syy ja hampaita on vain hoidettava tiheään tahtiin kun takimmat tuntuvat kasvavan ihan omaan tahtiin. Vuoden sisään taisi nyt 3 hammashoitoa tulla ja niillä Coudi pysynyt tyytyväisenä ja ratsastus sujunut. Huomaa kyllä heti ratsastaessa, milloin hampaat alkaa vaivaa, alkaa taipumiseen tulee jäykkyyttä, vastustaa ohjaa..enää ei olla siihen viskomiseen asti menty... Loppu vuodesta oli vähän jalkavaivaa kun ekana muljautti polveaan juoksuttaessa/riehuessa, sitten lomaillessa keräsi virtaa ja aamutallilaiselta pääsi irti ja kolautti etujalan jännettä. Onneksi näistä selvittiin säikähdyksellä ja nyt hevonen jo täydessä treenikunnossa. Loppu kesän omien sairastelujen, omien reissujen ja hevosen saikun takia viimeinen puoli vuotta oli todella rikkonainen, eikä oikein edistytty mihinkään suuntaan. Alku vuosi oli makea kun Ahtiaisen Jussin valmennuksissa käytiin ja miulla alkoi olla oikea kouluheppa alla :) Ja hienoksi asiaksi voin sanoa, että pääsin jo hyvin selättää miun maastokammoa, Coudin kanssa tuli paljon maastoiltua :)

Vuoden 2013 toivon olevan parempi, ei loukkaantumisia eikä treenauksessa takapakkeja. Toivon löytäväni Coudille yhden vuokraajan lisää, jonka avulla Coudi saisi säännöllisemmän liikutuksen. Itselläni kun uusi työ vie enemmän aikaa sekä alkava koulu myös. Ahtiaisen Jussi aloittaa uudestaan valmennukset Coudin tallilla ja toivon pääseväni niihin mahdollisimman usein. Juuri meille sopivan valmentaja, perusasioita, mutta haastavia sellaisia. Ja Coudi sekä mie edistyttiin viime keväänä todella paljon kun Jussin tunneilla käytiin. Niitä kovasti odotellessa. Toiveissa/haaveissa myös joskus se HeA korkkaaminen, mutta sitä en tiedä koska se tulee. Minulle riittäisi ihan seuratasolla, en halaja aluekisoihin. Kisat tuntuvat maksavan nykyään ihan älyttömiä summia. Maastoilua jatketaan, ettei kammo pääse nostamaan päätään

.