sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Pentutreffit Hollolassa

Tätä päivää oltiin odotettu. Reissu Hollolaan pentutreffeille koitti. Keho kuumeilun jälkeen olisi arvostanut lepoa, mutta tälläistä päivää en tahtonut väliin jättää. Olihan kaikki neljä J-pentua tulossa paikalle. Mukana oli myös 3 aikuista gööttiä (Hilu, Väinö ja Fanny) ja 6 mopsia. Fanny tosin sai viettää reissun autossa kun sillä kilahti päässä, liian monta pentua paikalla tai sitten Indyn (oman pennun) haju oli Junossa.

Aivan huikeita hetkiä, juttuja sekä pienen koiran onnea, kun sai viimein ikäistään/kokoistaan leikkiseuraa. Joshi vaan vaihtoi telmimiskaveria sitä mukaan kun ne simahtivat xD Ulkoilua, syöminkejä ja hyviä jutusteluja. Anne-kasvattajakin oli paikalla katselemassa pentujen touhuja. Joshi yllätti olemalla porukan oikea elohiiri, muut tajusi edes vähän lepäillä välillä. Juno alkuun hieman seuraili, mutta sitten rohkaistui mukaan touhuihin. Anneli ja Mauri oli kans kovia menijöitä. Annelissa keksiväri tullut paremmin esille. Mauri vaikutti Joshia kevyemmältä.

Kuvia koirien touhuista (Hannan, Annen ja miun ottamana):

Joshi & Mauri
Anneli, Mauri & Joshi
Anneli & Joshi
Mauri, Joshi & Anneli
Anneli & Juno
Anneli & Joshi
Hilu, Väinö & yksi mopsi Anneli, Maurin & Joshin kanssa
Joshi, Mauri & Anneli
Väinö & Hilu
J-pentue
Mauri, Anneli & mopsi
Anneli, Joshi & Mauri
Anneli, Joshi & Mauri
Joshi & Mauri
Anneli & Joshi
Joshi & Mauri
Mauri, Joshi & Anneli
Anneli & Juno
Juno, Anneli, Mauri & Joshi
Anneli & Väinö
Anneli, Mauri, Hilu, Joshi & Väinö
Anneli, Mauri & Joshi
Anneli & Juno
Anneli & Joshi
Joshi & Mauri
Mauri & Joshi
Juno & Anneli
J-pentue
Anneli, Mauri & Joshi
Mauri, Joshi & Anneli
Mauri (xD) & Joshi
Anneli, Joshi, Mauri & Juno
Mauri, Anneli, Hilu, Joshi & Väinö
Anneli & Joshi
Joshi & Mauri
Juno & Anneli
Anneli & Joshi
Joshi & mopsi
Anneli, Joshi & Mauri
Anneli
J-pentue
Anneli
Juno
Mauri


sunnuntai 6. marraskuuta 2016

RTK2

Ikävistä juoksuista päästiin eroon ja vähillä treeneillä oltiin, joten eikun vaan kokeisiin...joo'o.

5.11 suunnattiin Lahteen tuttuun paikkaan kisamaan rallyssa. Sieltä aloitimme rallytoko uran Fannyn kanssa (se kuuluisa Hyl, kun peruutettiin lähdössä rata-alueelta pois) ja tuomarikin (Taru Leskinen) oli meille jo hyvin tuttu useammasta kokeesta. Otettin Fannyn kanssa hyvää alkulämpöä hallissa treenaten. Hyvin keskittyi minuun eikä muihin. Kivasti oli myös lämmittelyrata rakennettu, joten sitäkin käytiin testaa.


Rata ei ollut mitenkään mahdoton, mutta muutamia kohtia hieman jännitin. Tuntui, että taas se vire mikä oli lämmitellessä, laski koesuoritukseen mentäessä. Fanny hieman haahuili, tuli pieniä virheitä ja kaksi kertaa jouduin uusimaankin. Rata suorituksen jälkeen ajattelin, että voisi tulos tullakin. Ja saatiinkin 77p, eli tulos. Paljon oltiin -1 virheitä saatu, mutta tulos on tulos. Sitä lähdettiin hakemaan. 

6.11 suunnattiin heti seuraavana päivänä Mikkeliin. Revanssi kun viimeeksi otettiin nolla ja esitys oli aika lentävä. Koitin nyt miettiä etten lämppäisi/treenaisi alle liikaa, mutta jotain piti kuitenkin tehdä. Tiia Hämäläisen tiesin olevan tiukka tuomari, hän tuomaroi meidän ekan kokeen keväällä Imatralla, mikä oli aika fiasko vaikka tulos tulikin.


Jälleen radan alussa tuli uusimisen tarve (tuntuu olevan miun koirien kanssa vakio). Fanny tuntui haahuilevan radalla hieman, jouduin tosi paljon tsemppaamaan ja hölisemään radalla. Ei todellakaan ollut meidän paras suoritus. Odotin tuloksia kauhulla, en uskonut että saadaan hyväksyttyä. Mutta toisin kävi, saatiikin jopa 85p. :O Enemmän kuin edellisenä päivänä, mikä yllätti. Minusta Lahden suoritus tuntui paremmalta kuin tämä.

Mitalli kaulassa
Mutta tämä tarkoitti sitä, että Fanny sai kolmannen tuloksen Avossa ja RTK2 on meidän!!! Nyt sitten alkaa kova työ ja valmistautuminen voittajaluokkaan. Enpä olisi tätä uskonut viime syksynä kun aloitimme perusasennosta, seuruusta ja muista mahdollisista perusasioista opettelun täysin alusta, että vuoden päästä oltaisiin jo siirtymässä voittajiin. Helppoa rallytoko ei Fannyn kanssa aina ole, mutta haasteita pitää olla aina välillä :)

Edessä istuminen
Josta takaakiertäen sivulle perusasentoon
Vieressä liikkeessä pyörähdys
Seuruuta seuraavalle tehtävälle, vähän kaukana
"Käskit sitten miun jäädä tähän"
Spiraalin seuruu



Hyvä syksy

Viime päivityksestä hepparaisesta nimeltä Tane onkin vierähtänyt aikaa. Viimeeksi oltiin masentavissa ajoissa kun nivelet eivät tuntuneet olevan kunnossa ja kränkkäsivät. Onneksi viimeisestä Hyvinkään reissusta oli meille selvästi apua. Päästiin viimein Tanen kanssa asiaan, eli liikkumaan muutakin kuin kävelee ja molemmat tykättiin. Tane myös päätti kesän lopulla, että hänen laidunkausi loppui lyhyeen kun poistui parina yönä laitumelta odottamaan tallin katokseen aamutallin tekijää. Ihme oli suuri, mutta poni oli tyytyväisempi fattcampilla, eli tarhassa jossa säännöstelty heinä. xD Mutta olihan siellä ponikavereita sentään, mutta siellä oli tyytyväinen, joten mikä ettei kun laidunmahaakin oli kyllä xD

8.8. Päiväkävelyllä
Tane kuntoutui koipiensa kanssa todella hyvin. Päästiin nauttimaan maastoista selästä käsin ja kentälläkin päästiin treenin makuun, vaikka välillä kieltämättä takaraivossa koputteli ajatus, että ontuuko vai ei..kaverit kentällä tsemppasivat, että kaikki hyvin. Sitä jotenkin alkaa reagoimaan jokaiseen outoon askeleeseen, vaikka se voisi johtua vedestä (Tane inhoaa vettä/lätäköitä) tai muuten pohjasta...tai sitten vain yksi huonompi askel vain muuten tulee (Tane kun tunnetusti "varmajalkainen").

Tanen kanssa päästiin jopa käymään parissa Ahtiaisen Jussin valmennuksessa :) Kyllä olin niitä odottanutkin, puolen vuoden tauon jälkeen jopa jännitti taas kunnolla valmennukseen osallistuminen. Ponin kunto ja omakunto oli aika kysymysmerkki. Kestääkö jalat ja kestääkö oma vatsa. Mutta molemmista valmennuksista selvittiin voittajina, sekä saatiin hyvää palautetta :)

Ekalla tunnilla meillä oli aiheena ratsastajan jalkojen asento. Kun miun jalka rupesi liikkuu oikealla tavalla, oikeassa kohdassa, johan alkoi Tanen ravi muuttua. Järkytys oli suuri, kun olisin istunut siellä mielelläni vaikka pidempääkin. Ravi muuttui helpoksi istua ja se on iso asia!! Toisessa valkussa mietittiin rentoutta ja taipumista. Kun oli tehtävät menneet läpi, alkoi Tanen askel pidentyä ja lyhentyä keveästi, kyllä kelpasi ratsastaa! :D

Mitähän kaverukset puuhanneet? xD