lauantai 9. huhtikuuta 2016

Rallytoko koe korkattu: Nyt turhautunut olo

Kisakirja korkattu
Aamulla töistä kotia, koira hoidosta ja auton nokka kohti Lahtea. Fannyn oli nyt aika korkata rallytoko kokeet kun edellisen yrityksen juoksut sotki. Hieman kyllä jännitti, kun Fanny reagoi asioihin voimakkaammin kuin mitä Gena ja voi olla herkkä häiriöille. Ja eihän Fanny ole kuin vasta syyskuusta asti treenannut, silloin vasta aloitettiin seuruun, perusasennos jne opettelu...

Kisapaikalla oli hyvin tilaa hallissa, sain siellä hyvin tehtyä parit treenit ennen meidän ratasuoritusta. Olin myös sen verran ajoissa, että hyvin ehti neidin lenkittää. Hieman tuntui välillä ottavan häiriöö muista koirista, mutta sitten kun keskittyi treeniin, teki kyllä hyvin.


 Tuomarina oli minulle uusi tuttavuus, mutta oikein mukavalta tuomarilta Heikki Palosaari vaikutti. Rata oli minusta helppo jopa ALO radaksi, selvästi seuruu ja käännös painotteinen. Oltiin Fannyn kanssa ensimmäisenä vuorossa rataantutustumisen jälkeen, hieman ahdisti asetelma. Radalle mennessä oli hyvin kuulolla, hyviä perusasentoja. Alue jossa oli rata-alue, oli aidattu niin, että sieltä ei muita koiria nähnyt. Fannyn kanssa alueelle kun mentiin ja yritettiin lähtöön päästä, Fannylle iski jokin paskahalvaus. Fanny vaan tuijotti alueelle, käskyt ei mennyt mihinkään ja seisoi vain. Luuliko menevän näyttelykehään vai agilityradalle ja sit olikin hämillään kun ei kumpaakaan. Siin sit hetki meni pyöriessä ja hakiessa koiraa kartalle maailmasta. 

Lopulta kupla hajosi ja Fanny löysi perusasennon ja päästiin rataa suorittamaan. Fanny oli kuin uusi koira, jestas mitä seuruuta ja tekemisen iloa koko radan. Vitos kyltillä Fannyn käännös vähän venyi ja hihna meinasi kiristyä. Liikkeestä maahan oli super. 8-9 kyltin välillä Fanny vähän pomppi miun kättä kohti, koitti kalastella namia ilmeisesti kun kehuin ääneen 8 kyltin suoritusta. Spiraalin aloituksen vieres oli tuomari ja siin Fanny vähän erkani miusta ja talutin kiristyi. Hidas seuruu toimi. Maalin jälkeen voittajafiilis ja hirveät bileet!! Super ratasuoritus!


Tuloksien/arvosteluiden jakoon asti odotin kivaa tulosta kokeesta, mutta kaikki se vesittyi. Saimme hylätyn! Olin siis siinä lähtö "hässäkässä" astunut ulos rata-alueelta joka oli vähän nafti lähtökyltin takana, joten tämä aiheutti hylätyn. Kyllä harmittaa, koska koira teki super radan ja olisi saanut 95 pistettä. Nyt sitten kisakirjassa ja koiranetissä "komeilee" kolme kirjainta, joita koira ei ole todellakaan ansainnut, mutta onneksi Fanny ei niistä tiedä mitään. Hää poistui kehästä voittajana. Ja onneksi en tota mokaani tajunnut silloin, ei vaikuttanut radan suoritukseen, saatiin nyt sitten hyvä koetreeni alle ja varmistus sille, että Fanny on kyllä valmis kokeisiin. Meillä oli kivaa radalla!

Nyt ohjaaja yrittää koota itsensä ja suunnata katseet seuraavaan kokeeseen ja treeneihin!

1 kommentti:

  1. Kohti seuraavaa! ja oikeastihan te saitte ne 95 pistettä, sinä vaan vähän kiertellit alussa liikaa.

    VastaaPoista