maanantai 5. elokuuta 2013

Rentouttava mökkireissu ystävän ja koirien kanssa

Sunnuntaina puolilta päivin helteen keskellä suunnattiin Juulin ja koirien kanssa mökille. Saimaa oli tyyni ja helleraja paukkui. Koirat suuntasivat samantien rantaan ja Juuli kun ehti perässä rantaan Hilma ja Fanny ui jo rantaa kohti. Hilmalla on kyllä ihme vaikutus tohon naperoon. Perässä tehdään ja mennään. Novastakin tykkää tosi paljon, mutta huomaa että ihan selkeästi Hilma on idoli.

Mökki reissun ajan otettiin rennosti, lököteltiin, uitiin (Juulikin sai talviturkin pois), saunottin ja syötiin. Maanantaina kun lähdettiin, olo oli molemmilla hyvin rentoutunut. Reissu teki todella hyvää. Koirat nauttivat. Taavi ja Gena otti aurinkoa kun Nova, Hilma ja Fanny läträsi Saimaassa onnellisina. Totesin että Fanny ui kepin perässä vaikka mihin, namikaan ei saanut moista aikaiseksi tai sitten vaan nyt loksahti kaikki kohdalleen.

Kotona oli sen verran väsyneitä koiria, että erityisesti Fannyn äänekäs kuorsaus aiheutti allekirjoittaneessa naurua. Tottunut oon kyllä haukkumiseen ja vikinään koiran nukkuessa, mutta en kova ääniseen kuorsaamiseen. Raasu oli vesileikeistä väsynyt. Toivottavasti ei jäänyt viimeiseksi mökkireissuksi.







Fanny haaveilee
Väsynyt laiturimies
Gena ihmettelee Fannyn touhua

Kamera tarkensi valitettavasti heiniin :/

Sammunut göötti
Taavi siirtyi varjoon


Väsy
Kaislikossa suhisee

Hilma rakastui kupliin

Mahtava suojaväri
Hilma tykästyi Sorsiin jotka tuli mein rantaan

Uidessa periskooppi ylhäällä


Mitä näkyy?
Genakin kävi uimassa
Myös Taavi
Jokin haju tarttui nenään
Kuikkia ihmeteltiin
Sorsia piisasi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti